Kummallista

Olen ollut ammatikseni toimittaja 43 vuotta, mutta kertaakaan en ole joutunut kokemaan vastaavanlaista kuin Niiralan ratapihalla keskiviikkona. Siellä oli vuotanut hieman ammoniakkia venäläisen vaunun varoventtiilistä ja juna käännytettiin tarkastuksen jälkeen takaisin Venäjälle. Menin normaaliin tapaan tekemään tapahtuneesta juttua verkkolehti Värtsiin.

Muutaman kuvan hälytysajoneuvoista otettuani vastaan tuli kaksi miestä, jotka oletettavasti olivat paikallisia rautatievirkailijoita. Kysäisin heiltä, mistä täällä mahtaa olla kysymys. ”Ei mistään, tämä on vain harjoitus”, sain vastaukseksi ja minua vaadittiin kovasanaisesti poistumaan alueelta. Kuvaaminenkin haluttiin estää. Miehet vetosivat siihen, että kyse on yksityisalueesta. Varsinkin toinen käyttäytyi melkoisen aggressiivisesti.

Sanoin olevani toimittaja ja jutunteossa. ”Toimittajan on saatava tällä alueella liikkumiseen etukäteen lupa tuolta sisältä”. No, minäpä kävelin sinne päin. Kohta tuli aseman rapuille kolmas mies, ilmeisesti suurempi viskaali, jolla oli puheissa samat säveleet. Edes Suomen Journalistiliiton virallinen pressikortti ei auttanut vähääkään. Pääsyni itse tapahtumapaikalle ja hälytysoperaation johtajan puheille estettiin. Pelastusviranomaisethan osaavat yleensä tiedottaa asiallisesti. Katsoin parhaimmaksi poistua, varsinkin kun kuvat olivat jo plakkarissa. Mitäpä turha kinasteleminen hyödyttää. Yhtä turhaa lienee vaatia VR:lta selitystä henkilökuntansa kummalliseen käytökseen.

Miltei aseman nurkalla liftaili kaksi neitosta kyytiä Venäjälle päin ilmeisen tietämättöminä mistään ammoniakkivuodoista. Vilkuttelivat iloisesti alakuloiselle miehelle. Autoliikenne rajalle sujui normaalin näköisesti. Näistä merkeistä päättelin, ettei tilanne vissiin ole ratapihalla kovin vakava.

Toimittajana katson jatkossakin oikeudekseni kertoa Niiralan vaarallisten aineiden vuodoista, tapahtuivat ne yksityisellä tai yleisellä alueella, Värtsin lukijakunnalle ja mahdollisesti muittenkin viestimien kautta hyvässä ja asiallisessa yhteistyössä viranomaisten kanssa. Verkkolehtemme haluaa olla osaltaan viranomaisten apuna, jos heillä on esimerkiksi vaaratilanteissa jotain tiedotettavaa Värtsilän asukkaille. Salailumentaliteettia emme näissä asioissa ymmärrä.

4 comments for “Kummallista

  1. VR:n touhuissa paljon parannettavaa: niin tiedotuksessa kuin kuljetuksessakin näin p-karjalaisittain ajateltuna.

    ps
    Onpa napakka ja selkeä lehti tämä Värtsi: panee lukemaan vaikkei asia liippaisi läheltäkään.

  2. Tänään oli ollut Tohmajärven asemalla harjoitus, vuosi sitten oli Niiralan asemalla tositilanne.

    Tohmajärvellä harjoiteltiin turistiauton ja junan yhteentörmäystilannetta, jossa seurauksena oli mm. vaarallisen aineen vuoto. Harjoitus paljasti Karjalaisen mukaan ongelmia hälytys- ja viestiyhteyksissä Suomen ja Venäjän välillä.

    Siispä on syytä harjoitella vastakin, jotta täällä rajan pinnassa asuvien turvallisuus olisi taattu.

    Kummallista on, että Värtsistä ovat kadonneet tässä jutussa olleet kauniitten tyttöjen kuvat. Niistä hälytysajoneuvoista ei ole niin väliäkään.

    PS. Eiväthän mitä olleet kadonneet. Ne löytyvät täältä: https://www.vartsi.net/2010/08/11/vuoto-niiralassa/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *