
Hälytysajoneuvojen valot vilkkuivat Niiralan ratapihalla kello 15.30. Rautatievirkailijat käskivät toimittajaa poistumaan ja olisivat mielellään ottaneet kamerankin haltuunsa. Kuva EJ
Rajantiellä on tapahtunut keskiviikkona vaarallisen aineen onnettomuus, joka ensitietojen perusteella on luokiteltu pientä suuremmaksi. Hälytys tehtiin kello 14.28. Paikalle lähetettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Näin kertoi sanomalehti Karjalaisen verkkolehti.

Iloisesti hymyilevät tytöt liftasivat Niiralan rautatieaseman kupeella kyytiä samaan aikaan, kun junavaunusta oli "tupsahtanut" ammoniakkia. Kuva EJ
Värtsin tietojen mukaan kyse olisi ammoniakista. Onnettomuus on tapahtunut Niiralan ratapihalla. Paikan päällä käyneelle Värtsin toimittajalle kerrottiin, että kyseessä olisi ”harjoitus” ja vaadittiin välittömästi poistumaan. Tuulen suunta oli tapahtumapaikalla enimmäkseen Venäjälle päin.
PS. Karjalaisen verkkolehti kertoi kello 16.52, että Venäjältä tulleesta ammoniakkivaunusta oli ”tupsahtanut” ilmaan ammoniakkia varoventtiilin kautta. Pelastuslaitos ei löytänyt lisävuotoja. Juna käännytettiin takaisin Venäjälle. Tapaus aiheutti keskisuuren hälytystilanteen.