Värtsilän kirkko 60 vuotta

60 vuotta sitten kaikki eivät mahtuneet kirkkoon sisälle. Nyt mahtuivat, mutta yhtä kaikki juhlatunnelma oli yhtä harras kuin vihkiäisjuhlassakin. Kuva: Tohmajärven seurakunta/Mikko Lappalainen
Värtsilän kirkon vihkimisen 60-vuotisjuhlaa vietettiin kirjaimellisesti lämpimässä tunnelmassa. Elohopea kipusi jo helteisen sään johdosta, mutta oman osansa toi yli 150-henkinen kirkkokansa, joka juhli kirkkoaan arvokkaasti, iloisella,mutta hartaalla mielessä.
Alkuvirren sanat ”On riemu, kun saan tulla sun, Herra, temppeliis”kaikuivat voimallisesti ja luottamusta Jumalan johdatukseen todistaen. Juhlamessussa saarnasi Värtsilän kirkkoherran virkaa vuosina 1956-59 hoitanut Leino Hassinen, joka toimi Värtsilän vuosien jälkeen mm. Kotimaa-lehden päätoimittajana sekä Inkerin kirkon piispana vuosina 1993-95. Juhlamessussa avusti Kelton kirkon kuoro Inkeristä. Sitä johti kanttori Marina Väisä. Messun liturgina oli Värtsilän viimeinen vakinainen kirkkoherra, rovasti Erkki Lintunen.
Messun jälkeen seurakunta tarjosi kirkkokahvit, jonka jälkeen kokoonnuttiin jälleen kirkkoon kuulemaan Kelton kirkon laulua. Kuoro viivähti hieman pitempään seurakunnan vieraana, sillä kuoro piti perinteistä kesäleiriään tänä vuonna Tohmajärvellä. Edellisenä iltana, lauantaina, saivat kolmisenkymmentä Tohmajärven kirkkoon saapunutta kuulla Marina Väisän taidokasta urkosoittoa. Ohjelmistossa oli pääosin suomalaisten säveltäjien, Kuusiston, Kuulan ja Merikannon, tuotantoa. Yksinlaulua tilaisuudessa esitti Raimo Tietäväinen.

Leino Hassisen saarnan otsikkona oli Rajankäyntiä ja sitähän kristityn elämä on koko ajan: rajankäynti hyvän ja pahan, oikean ja väärän välillä. Kuva: Tohmajärven seurakunta/Mikko Lappalainen.
Pienimuotoisessa juhlassa muistivat entistä rippikoulupappiaan rippikoululaiset 1950-luvulta. Sanojen lisäksi piispa sai villasukat ja puolukkamehua tulevan talven varalle. Rippikoululaiset muistelivat, miten Hassinen oli komentanut tuomaan kirveitä ja sahoja kotoa. Määräys oli tuntunut kummalliselta eikä välineitä otettukaan mukaan. Silloin Hassinen oli käynyt ostamassa tarvittavat välineet kaupasta ja niin rippikoululaisten voimin raivattiin urheilukenttää.

Rovasti Erkki Lintunen toimitti juhlamessun liturgian. Kuva: Tohmajärven seurakunta/Mikko Lappalainen
Messun jälkeisessä juhlassa puhunut rovasti Erkki Lintunen sanoi Leino Hassisella olleen suuri vaikutus hänen ammatinvalintaansa: urheilua harrastanut nuori mies oli kiinnostunut mm. sotilasurasta, mutta keskustelut Hassisen kanssa saivat hakeutumaan teologian opintojen pariin. ”Ja niin hyvin Leinon puheet olivat menneet perille, että tiedekunnassa kutsuivat minua lisänimellä pikku-Hassinen”, sanoi Erkki Lintunen. ”Löytyihän se syyllinen”, kuiskasi Hassinen Lintuselle, kun tämä palasi paikalleen penkkiin piispan rinnalle.

Kylän asukkaiden lisäksi kirkkovieraita oli tullut kauempaakin viettämään yhteistä juhlaa. Kuva Tohmajärven seurakunta/Mikko Lappalainen.
Seurakunnan lahjana kirkkoherra Mikko Lappalainen luovutti piispalle Vanhan Tohmajärven historian. Kiitossanoissaan Hassinen palautti mieleen lyhyimmän puheen, joka hänelle on pidetty, kun lähtötilaisuudessa uskoon tullut mies toi hänelle itse tekemänsä paimensauvan sanoen: ”Työ olitte meille hyvä paimen. Olkaa eilleenkin”. Hassinen kertoi vieneensä sen saman sauvan mukanaan piispaksivihkimykseensä ja esitelleensä sitä saarnastuolista. Selostus samaisesta lähtötilaisuudesta löytyy myös Erkki Lintusen toimittamasta Värtsilän kirkon -kirjasta, joka ilmestyi muutama vuosi sitten.
Lisää kuvia löytynyt piispa Leino Hassisen vierailusta Värtsilässä.
Allaolevat kuvat Alpo Rummukainen


Muistellaan Hassisen Värtsiläb aikoja



Kuva Hassisen luvalla.
Näinköhän 6.8.2015 vietetään Värtsilän kirkon 65-vuotisjuhlaa uudelleen maalattujen seinien sisällä?