elokuu 2010

Paikallista

Värtsilää sodan jälkeen

Otto Rummukainen: Värtsilän vaiheilta, julkaisija Värtsilän kotiseutuyhdistys, 1991 Helsinkiläisen Värtsilä-Seuran julkaistua 1981 muistelmia sotien päättymiseen asti, heräsi paikkakuntalaisissa tarve pitäjälukemistosta, joka kuvaisi kunnan vaiheita sotien jälkeen. Kotiseutuyhdistys saatiin isännöimään hanketta, nimettiin työryhmä ja alettiin kerätä aineistoa. Näin saatiin aikaan 170-sivuinen kirja paikallisin harrastajavoimin kunnan, seurakunnan, pankin  ja parin yhdistyksen taloudellisella tuella. Kirja ilmestyi juuri Niiralan […]

Ajankohtaista

Reunahuomautuksia

Rajavyöhyke on kaventunut ja siellä liikkumista koskevat säännöt ovat järkevöityneet viime aikoina. Vyöhykkeen merkitys rajakylien asukkaiden jokapäiväisessä elämässä on vähentynyt. Vyöhykelupien myöntämisperusteita on äskettäin viilattu. Jonkinlaisilta tiukennuksilta ne vaikuttavat. Rajavartiostolla on varmaan syynsä, miksi muutoksia on tehty. Asukkaiden kannalta katsottuna muutoksissa ei ole suurista asioista kyse, mutta pieniin reunahuomautuksiin on aihetta. Luonnollista on, että lupia

Paikallista

Voe tätä nuorisoa

Kaksi alle 15-vuotiasta henkilöä ylitti luvatta valtakunnan rajan Suomesta Venäjälle ja takaisin Värtsilän kylän alueella heinäkuun 26. päivänä. Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii tapausta. Niiralan ylityspaikalla ylitti rajan luvallisesti heinäkuussa lähes 104 000 henkilöä, missä oli lisäystä edellisvuoden vastaavaan aikaan 2,7 prosenttia. Venäläisten osuus oli 44 prosenttia, pari prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Vuoden alusta laskien ylityksiä on

Paikallista

Vyöhykelupiin muutoksia

Pohjois-Karjalan rajavartiosto on tarkentanut rajavyöhykelupien myöntöperusteita. Lupapäätöksen keskeisenä kriteerinä on se, miksi toiminta, johon lupaa haetaan, tulisi tapahtua juuri rajavyöhykkeellä eikä esimerkiksi muulla vastaavalla alueella. Lisäksi lupa-alueen ja luvan keston tulee perustua tosiasialliseen tarpeeseen. Merkittävimpänä muutoksena aiempaan käytäntöön ovat ne hakemukset, joita on haettu sillä perusteella, että hakija asuu tai omistaa kiinteistön rajavyöhykkeen läheisyydessä. Lupaa

Paikallista

Peruslukemistoa

T. I. Kasanen: Värtsilä, muistelmia kylän ja kunnan vaiheista vuoteen 1945, Värtsilä-Seura 1981. Värtsiläpäivillä kuulin, ettei vuonna 1968 Helsinkiin perustettu Värtsilä-Seura toimi enää. Se on vahinko, sillä pääkaupunkiseudulla lienee paljon entisiä värtsiläläisiä ja heidän jälkikasvuaan. Seuran aikaansaama 180-sivuinen historia- ja muistelmateos on peruslukemistoa, josta on hyvä lähteä tutustumaan paikkakunnan menneisyyteen. Siinä on tietoja aina 1500-luvulta

Scroll to Top