Otto Rummukainen: Tehtaan tyttö, 2001
Otto Rummukaisen laajasta tuotannosta on mielenkiintoisimpia ”Tehtaan tyttö”. Se on neljän nuoren, Ellan, Salmen, Taiston ja Reijon tarina rajan taakse jääneestä Vanhasta Värtsilästä sodan alla ja sota-aikaan.
Kirjassa on tarkkaa ja eloisaa ajankuvausta esimerkiksi työskentelystä silloisella rautatehtaalla. Samoin kerrotaan, millaista oli nuorten seurustelu tuohon aikaan.
Rummukainen ei ole käyttänyt murrerepliikkejä, mutta tekstissä on vanhoja paikallisia sanoja ja sanontoja, esimerkiksi peilari, liiteri ja puuristani. Postelia täytetään rukiinoljilla ja lehmää lypsetään ulkosalla käsin.
Tekstistä voi päätellä, että Otto tuntee hyvin esimerkiksi senaikaista tehtaan työtä. Asioita selitetään usein vuoropuheluissa: ”- On se tämä tehtaantyö siitä hyvä, jotta tulee sitten joku vapaapäivä, totesi Reijo.
– Ja tilipussin tulo kaksi kertaa kuussa on varma. Eihän niitä markkoja tietysti tule liikaa, vaan eipä mene aika työpaikkaa etsiessä, niinkuin metsätöissä tai ojankaivuussa.”
Kaskuja riittää: ”Tarina kertoi erään paikkakunnan isännän joutuneen yöpymään uudessa putkassa. Yösija oli liian kylmä, josta isäntä harmistui. Kotiin päästyään hän käski rengin valjastaa hevosen ja viemään putkalle kuorman kuivia halkoja. Samalla nimismies sai ankaran viestin: Kun minut viedään putkaan seuraavan kerran, niin putkan on oltava lämmin.”
Nuorten seurustelutarinassa on onnellinen loppu, kuten kaikissa Oton kaunokirjallisissa teoksissa. Vanhan Värtsilän ja sen asukkaiden kannalta yleisemmällä tasolla ei voida onnellisesta lopusta puhua. Otto kuvaa kirjassaan sodan syttymisen tunnelmia, evakkoon lähtöä Virroille, palaamista ja uutta sotaa, kirkon palamista ja kaikkea muuta sota-aikaan liittynyttä. Hänellä on armoitetut kertojan lahjat.
Sais pyöräillä Otto tänne länteenkin, niin heti tehtäs kauppoja.
Muuten on sieltä päin kotoisin toinenkin elävä kirjailija, tuntenetko opettajan: Jouko Varonen. Häneenhän viittaisin tuolla omassa blogipotussani.
Ei kun juttua Joukostakin.
En tunne Jouko Varosta, mutta olen muutamia nuorisokirjoja ja novelleja lukenut. Semmosta tekstiä, joka vetäisee väkisin mukaansa.
Otolla saattaa olla kirjat niin hyvin myyty, ettei oo kuin arkistokappaleita jäljellä.
Hieman syvemmälle samassa aiheessa… Todella mielenkiintoinen oli aikoinani lukemani kirja N.L.Arppen henkilöhistoriasta: Mustelin, Olof: Nils Ludvig Arppe – Karjalan teollisuuden perustaja. suom. Maini Palosuo. WSOY, 1973. ISBN 951-0-05734-7.
Kiitti vinkistä, Eero-Matti. Sattuu löytymään tuosta hyllystä.