Juttua murrekirjailijoista

” Meripoikki meit varjelkkon daevas!
Vaevaloine on elämän dääll,
ko me ansatte leippätän laevas,
kaukans seilaile valdmerem bääll.”

Tämä on ensimmäinen säkeistö Hj. Nortamon kirjoittamasta Meripoikatten veisusta vuodelta 1925. Hän on yksi kuuluisimmista maamme murrekirjailijoista. Hän syntyi Raumalla v.1860, mutta suoritti varsinaisen elämäntyönsä Porissa lääkärinä. Raumalaiset ja porilaiset kiistelevät siitä kummalle Nortamo kuuluu. Raumalla on muistopatsas, jossa on vain Nortamon pää kivipaaden päällä, mutta Porissa on koko Nortamo. Raumalaiset ovat sitä mieltä, että päähän se oli Nortamollekin tärkein. Kirjailijan ja lääkärin syntymäaikoihin Rauma oli pieni rannikkokaupunki, jonka miesväki varsinkin sai toimeentulonsa enimmäkseen mereltä. Suurin osa Nortamon tuotannosta on kirjoitettu Rauman murteella. Hän nimitti niitä raumalaisiksi jaarituksiksi.

”On Tuavetti Ruuskasen torppaannii jo hiipinnä kesäinen yö,
ja raaha on tullunna sinnekkii, kun on piättynnä päevän työ.
Yö levvii nii ylj kaiken, ja päeväset iänet jo vaiken.
Vuan toukka se hiljoo tikittäin syöp tuas tietäsä seinässä hirteen,
ja seinällä kello se tahtia lyöp nii verkkasta sirkan virteen.
Tuon tuostai kun sirinän piästää se tuolta uunin takkoo
unev virttä kul laalaa perreelle, joka ympäri pirttiä makkoo.”

Tämä taas on ensimmäinen säkeistö Kalle Väänäsen kirjoittamasta runosta Yö Ruuskasen torpassa. Kalle Väänänen, oikealta nimeltään Kaarle Viktor Ruuskanen, oli Kuopiossa v. 1888 syntynyt kirjailija ja oppikoulun opettaja. Hän käytti savonmurretta paljon kirjoituksissaan. Varsinkin savonmurteella kijoitetut runot ovat monille tuttuja. Kirjoituksiaan hän nimitti sananrieskaksi.

Viänäsen Kallen perintöä jatkaa tänä päivänä Kiuruvedellä syntynyt Merja Toppi, jonka leveällä savonmurteella kirjoittamat runokirjat Aekusen naesen iholla ja Voi tätä rakkaaven miäree ovat ”mukavoo luettavvoo. ”

”On kai syntymästä tuos toises silmäs sellaasta vikaa, jota se näköö sen koomillisen puolen silloonkin kun ei saisi…Mutta toises silmäs ei oo vikaa. Se on terve ja tuima,
se koittaa kattua vakavasti ja järkevästi maailmaa.”

Näin kertoi kirjailija ja toimittaja Jaakko Oskari Ikola (s.1887) alias Vaasan Jaakkoo, miksi hänestä tuli pakinoitsija. Hän oli Vaasa-lehden päätoimittaja, jonka eteläpohjalaisella murteella kirjoitetut pakinat olivat tykättyjä muuallakin kun Vaasan seudulla.
Ensimmäinen murrepakina vuodelta 1919 oli nimeltään Oottako kuulunna. Kaikkiaan Vaasan Jaakkoon murrepakinakokoelmia ilmestyi pari kymmentä.

Mikko: Miu elämäi, tää onkii olt ain nii ylemääri suojatomass paikass, siihe soppiit
iha kaikk tuulet. Ei miu elämässäi muuta levähtämise kohtaa oo oltkaa ku täss siu
luonais.
Anu: Leppää sitt.

Suomalainen kirjailija Kersti Bergroth oli syntynyt Viipurissa v.1886. Alkuaan hän kirjoitti ruotsiksi, mutta v. 1920 häneltä ilmestyi näytelmä Anu ja Mikko, jossa hän käytti lapsena ja nuorena kuulemaansa Antrean murretta. Myöhemmin ilmestyi vielä karjalankielinen Kuparsaare Antti-näytelmä. Anu ja Mikko- näytelmä on filmattu pariinkin kertaan. Viimeksi filmatussa elokuvassa pääosia esittivät Marjatta Kallio ja Sakari Jurkka. Se on ollut myöskin hyvin suosittu kesäteatterinäytelmänä.

”Antakka mun olla lehm koivu al.
Viekkä mun väsyny nahk kamari permanol kakluni ette!”

Tätä toivoi murrekirjailijana tunnettu Heli Laaksonen. Hän on syntynyt Turussa, mutta viettänyt lapsuutensa Uudessakaupungissa, jossa Vakkasuomen murre tuli hänelle tutuksi. Larin Paraske- palkinnon Heli Laaksonen sai kirjallisesta tuotannostaan v. 2009. Pulu uis, Raparperisyrän, Sula voi ja Aapine ovat hänen runokirjojaan. Ote ”Jammun” pakinasta Päreitä kainalossa.

”Ninpä nin. Ei ole tätänykyä tyhmyys valttija. Esimerkiks Seittemän veljjeksen
Jukolan Jussi oli pölvvästi mieheksensä, mutta pääsipä sentän vaan ison talon
isännäks. Kuinkas sillen tännään kävis? Kun nenä etteen huitastas EU:n tukijaispaperit.”

Erkki Kanerva on tamperelainen toimittaja, joka kirjoituksissaan käytti Tampereen Amurin ja Längelmäen murretta. Erkki Kanervan kirjoittamia kirjoja ovat mm. Hermonaru ja Tampere on meirän. Vuosien 1969-2006 aikana julkaistiin nimimerkillä ”Jammu” hänen Yrjö-kirjojansa.

V.1961 arvostettu kirjailija Pentti Saarikoski suomensi Helsingin slangia käyttäen amerikkalaisen J.D. Salingerin kirjan Sieppari ruispellossa. Myöhemmin Saarikosken sisaren poika Sami Garam jatkoi enonsa tavoin kirjoittamista kääntämällä Aku-Ankkaa samoin Helsingin slangiksi.

Ote Elina Wallinin murrepakinasta Mansikkapaikka
” Mu miäleeni juolahtaa yks tiätty kive taus Munakaris, siin Yyteri erustal. Se on
piäni saari ja kärmeit paljo. Mut voi jestas ko siält löysi makkeit ahomansikoit
ainaki parikymment vuat sitte. Ko mää oikee muistelen sitä heinäkortee koottuu
mansikkavarrast, lipuu mu miäleeni mustikkamaito.”

Onpa meillä porilaisilla omakin murrekirjailijamme Elina Wallin. Hän voitti v.2008 paikallisen sanomalehden järjestämän kirjoituskilpailun kirjoituksellaan Mu Pori. Myöhemmistä Porin murteella kirjoitetuista pakinoista on koottu kaksi kirjaa Onnenpotkui ja Mansikkapaikka. V. 2011 hän tuli toiseksi Murteella puhumisen SM-kilpailussa, ja v. 2014 hänet äänestettiin positiivisimmaksi porilaiseksi. Hän, jos kuka, rakastaa kotikaupunkiaan ja tuntee sen menneisyyden ja nykypäivän.

Murrekirjailijoita taitanoo olla paljo muitakii, mutta tässä nyt o vuan ne, jotka mieki tiijjän. On se vuan niin kumma juttu tuo, mite myö suomalaiset huastamma niin monella er tavalla tätä omoo äitinkieltämmy. Välillä suattaa käyvvä niinkii, jottei toine suomalainen ymmärräkkää toista suomalaista, vaikka puhhuuvat olevinnaa sammoo suomee.

Arvostan suuresti kaikkii murteella kirjottajjii. Se ei oukkaa iha nii heleppoo. Murrejuttujen mukana tallentuu lukijoille sitä syvintä supisuomalaisuutta. Niitä lukiissa tuloo hyvälle mielelle, ja naurukii o herkässä.

Pussinpohjan Masa