huhtikuu 2020

Lukijoilta

Puhtaiden vesien kalatuotteita kalastajalta kuluttajalle joukkorahoitushanke.

Olen aloittanut hankkeen joka tähtää paikallisten, ”vähempiarvoisten” kalojen jalostamiseen terveellisiksi kuluttajatuotteiksi. Tulen luomaan puhtaiden ja terveellisten tuotteiden suoran ketjun kalastajalta kuluttajalle. Hanke tukee paikallisia kalastusperinteitä, käsityöläisyyttä, osoittaa ympäristövastuuta ja samalla myös edistää ja tuo esiin ekologista elämäntapaa. Kohennetaan siis yhdessä vesistöjemme tilaa, tuotetaan puhtaiden vesien kalatuotteita!   Savumestari Delicacies on jo vuosia sitten kehittelemäni tuotemerkki. Nyt tarkoitukseni

Ajan patinaa, Henkilökuva, Lukijoilta

Suolapaukku

Kotimökkimme ullakolta löytyi musta, pieni lasilevy. Lasi oli murtunut rikki, mutta musta kalvo piti sitä koossa. Sehän oli isäni vanhan kameran negatiivi. Valoa vasten katsomalla erottui yllä oleva kuva, tai oikeastaan sen käänteinen kuva, eli negatiivi. Teuvo Varonen teki siitä sitten valokuvan. Kuvassa on siskoni Toini venheessä kalakasassa. Näyttäisivät olevan pieniä lahnoja. Paikka on Värtsilän

Lukijoilta

Puhelinsoitto

Kun vanhat pannaan näihin nykyjärjestelmiin , on se opettelemista. Olisi se niin mukavaa, kun saisi asianomaisen henkilön langan päähän, vaikka joutuisi soittamaan useamman kerran. Ei se ymmärrys aina juokse nauhan tahdissakaan, vaikka selkeästi puhutaankin. Ykkösen painamisesta sanotaan ja ei saa sulkea puhelinta. Siinä saa sitten kuulla kaikki netin tiedonhankintaväylät, eikä vieläkään saa sulkea puhelinta. Ja

Ajankohtaista, Lukijoilta

Kissa löytynyt Niiralassa

Tiedätkö kenen kissa? Hei, Vanhempieni pihapiirissä (Niiralassa) on jonkun aikaa vieraillut melkein päivittäin kuvan kissa, samalla aristaen meidän oman kissan. On kovin arka, eikä anna tulla lähelle. Mouruaa kovaan ääneen, ja turkki kehnossa kunnossa. Pääsisikö teidän kautta kissa kylän asukkaiden tietoon, jos täten löytäisi oman kodin huomaansa? 🙂 Ystävällisin terveisin: Elina Parviainen

Lukijoilta

Karanteenissa mietiskelen

Koronakriisin aiheuttamat säännöt ens alakuun tuntuivat ihan isoilta rajoituksilta. Muutaman päivän kun olin elänyt sataprosenttista kotielämää tyylin väläkkärit, villasukat ja flanellipaita, huomasin, että eihän tässä minun kohdalla oikeastaan mikään ole muuttunut. En muutenkaan ole mikään kyläluuta; kotona olen, käyn kaupassa, postilaatikolla ja roskat viemässä. Aina normaaliaikanakin liian paljon tietokoneen ääressä, nyt vielä enemmän, kun pitäähän

Lukijoilta

Valtaako villieläimet hiljenneet kaupungit?

Koronavirus on hiljentänyt lähes koko maailman, Villieläimet tulevat korvat höröllään ihmettelemään miksi täällä on niin hiljaista ja tuoksutonta. Helena Sallinen lähettää Espanjan karanteenista terveisiä lähes päivittäin. Ensimmäisinä päivinä lapset alkoivat järjestää ajan kuluksi kotihauskaa. Sitten muusikot alkoivat julkaista albumeitaan verkossa. Jopa poliisit kiertävät tyhjillä kaduilla esittämässä viihdytys ohjelmaa parvekkeilla kuunteleville ihmisille. Nyt viime päivinä on

Ajan patinaa, Historia, Lukijoilta, Perinnetyöt

Savottaperinnettä. Sahanterän kunnostus

Teksti ja kuvat: Alpo Rummukainen Olen sitä ikäluokkaa, jolla on vielä omakohtaista kokemusta metsätöistä ennen kone-aikaa, joten tuntuu, että on lähes velvollisuus merkitä muistiin niistä edes jotain. Tosin muistot alkavat muuttua hatariksi muistikuviksi, joten on pidettävä kiirettä Periaatteessa mikään ei ole noista päivistä muuttunt. Työn tekijän itsensä on oltava työkunnossa. Hänen on osattava työnsä. Hänen

Ruokaohjeet

Retkieväitä koronaliikuntaan

Ruoka niksejä Kuvat ja teksti: Heino Turunen Tässä taas, ( ei Pirkka vaan ) Värtsi niksi. Tuli vanhoja resptejä taas mieleen, kun vaimo löysi lehden palstoilla pääsiäisen aikoihin kehutun Savulohi piiraan reseptin. Tekaisin yli jääneestä lohesta mini lohikukot. Helpot ja nopeat tehdä ja sopivat vaikka retki eväiksi, jokaiselle oma kukkopoika. Siis: – valmiita ruispuikuloita halkaistuja,

Koronavirus, Lukijoilta

Riemuauto tuo iloa lapsille Espanjassa

Värtsilän tyttö, Helena Sallinen, lähettää tervehdyksen Espanjan tiukan karanteenin keskeltä. Yritetään elää mahdollisimman normaalia elämää, jopa tällainen Torremolinos ”Riemuauto” käy hauskuttamassa lapsia. How Volume Pills Work ?Understanding the functionality of Volume Pills is pretty simple.The first point male enhancement that needs to be noted male enhancer in this regard is that ingredients used male enhancer

Ajan patinaa, Historia, Lukijoilta, Perinnetyöt

Savottaperinnettä

Teksti ja kuvat Alpo Rummukainen Pokasaha savottaa eli metsätöitä ihmisvoimin ennen konevoimaa Motti metsässä Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin kesä tulee tänäkin vuonna. Kulunut talvi on ollut niin lämmin, vesisateinen ja melkein lumeton, luulin, ettei talvi tule tänä vuotena ollenkaan. Maaliskuulla talven tulo otti kuitenkin loppukirin ja jäädytti järvet vielä autolla ajettavaan kuntoon. Lunta

Ajankohtaista, Koronavirus, Lukijoilta, Runot

KORONA

Säveleksi tälle runolle käy Hiski Salomaan ”Savonpojan Ameriikkaan tulo”. Värtsin toimituksen näkemys ============================================ Nokkas´ kun vuotaa jo norona alat eppäillä:” Oiskoon tuo KORONA.”Terkkarille lie turhoo soitella,kotikonstein vuan pärjätä koitella. Ennee uskalla et kierrellä kyliä,etkä lähestyä rakkaasi syliä.Jos meinnoot lähemmäksi kieriä,suatat ”vahingossa” lattiille vieriä. ”Pomo” unisena alakkaa jo pälistämuistutellen tuosta metrin turvavälistä.Pakko sillon on uutta paikkoo

Ajankohtaista, Lukijoilta, Rajavartiolaitos

Pohjois-Karjalan rajavartiosto tiedottaa

Rajoitukset rajanylitysliikenteessä jatkuvat Pohjois-Karjalan rajavartioston alueella Valtioneuvoston 7.4.2020 antaman päätöksen mukaisesti rajanylitysliikenteen rajoituksia sisä- ja ulkorajoilla jatketaan 13.5.2020 asti. Pohjois- Karjalan rajavartioston vastuulla olevilla rajanylityspaikoilla rajanylitysliikenteen rajoittaminen vaikuttaa liikenteeseen Niiralan rajanylityspaikalla ja Joensuun lentoasemalla. Ulkorajoilla rajoitusten sisältöön ei ole tulossa muutoksia nykyiseen verrattuna. Henkilöliikenteen rajoitukset Niiralan rajanylityspaikalla jatkuvat nykyisellään. Tavaraliikenne Niiralan rajanylityspaikalla ja Lieksan Inarin

Scroll to Top