Kuukausi: maaliskuu 2020

Lähetä pääsiäiskortti

Nyt on oiva tilaisuus muistaa ystäviä oikealla postikortilla Monella on ystäviä ja läheisiä hoitolaitoksissa tai omissa kodeissaan, jonne ei nyt voi mennä vierailemaan. Pääsiäinen on perinteisesti sellainen aika, jolloin varsinkin yksin elävät tahtoisivat tavata rakkaitaan. Postikortti voisi olla pääsiäisen piristys.

Sana on vapaa. vko 14/2020

Se oli palmusunnuntai virpomisperinteineen. Hyvin on tiedotettu ettei virpomisvierailuja tehtäisi. Monenlaisia kompromissiehdotuksia on kuultu ja nähty. ”Tyyne” oli ratkaissut niin, että oli varustautunut monta metriä pitkällä virpovitsalla. Käyhän se niinkin

Kevättä ilmassa

Sää oli suosiollinen lauantaiaamun aamulenkillä. Vesi on ollut kaikkialla korkealla runsaiden talvisateiden johdosta.Lenkkireittini varrella olevassa purossa vettä riittää.Puro on vajaan kilometrin pituinen. Laskee järvestä mereen. Tällä voimalla on joskus mm kankivasaraa käytetty, alajuoksun ruukilla. Kevään kukat puskevat ilmoille ja perhoset…

Oravan laulu

Oma koti kullan kallis on vanha suomalainen sanonta. Sanonta lienee kuitenkin maailmanlaajuinen, millä kielellä tahansa kirjoitettuna, tarkoitukseltaan kaikille ihmisille samaa tarkoittava. Englanniksi meille tuttu: home sweet home. Koronavirus tilannetta olemme seuranneet, kuka enemmän kuka vähemmän. Joka ”tuutista” sitä tulee. Alkaa…

Tohmajärven kunta tiedottaa 25.3.2020: Palvelupuhelin kauppa- ja apteekkiasiointiin koronatilanteessa

Tohmajärven kunta tarjoaa asiointiapua kuntalaisille koronaviruspandemian johdosta. Tarkoitusta varten on avattu puhelinnumero. Palvelu käynnistyy torstaina 26.3.2020 klo 9.00. Koronavirus-tilanteen takia yli 70-vuotiaita ja muihin riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä on kehotettu välttämään lähikontaktia perheen ulkopuolisten kanssa. Siksi suositellaan, että mm. kaupoissa asiointi…

Joutsenia jututtamassa

Hiihtelin pilkkireissulla normaalia reittiä Savisaaren ja Korkanniemen välistä. Joutsenet olivat asettuneet levolle juuri siihen mistä minun reittini kulkisi. Joutsenpari lensi samana aamuna mökkimme yli oli varmaan laskeutunut tähän levolle En olisi raaskinut häiritä joutsenia, mutta en olisi halunnut kiertää saartakaan…

Ilta kahdeksan ablodit

Uutisia Espanjan arjesta Kuvat ja teksti Helena Sallinen Espanjan ”kirjeenvaihtajamme”, Värtsilän oma tyttö, Helena Sallinen, lähettää ”ruohonjuuritason” terveisiä Espanjan arjesta. Viime viikon perjantaista saakka kaikki ovat olleet kodeissaan. Kaikki koulut ja tarhat ovat kiinni. Yksikään lapsi ei ole koulussa tai…

Hei sinä yli 70-vuotias!

Kuva: Iltasanomat, Linkki jutttuun. Jos tarvitset apua esim. kauppa asioiden hoitamisessa tms. Värtsilän Pitäjäyhdistys tarjoaa apua asiointiin ja muihin palveluihin vanhuksille yhteydenotot: Matti Jaatinen 040 586 3803

Koronavirusepidemian aiheuttamat muutokset Tohmajärven kunnan palveluissa

Valtioneuvosto on 16.3.2020 linjannut, että Suomessa vallitsevien poikkeusolojen perusteella otetaan käyttöön valmiuslaki. Sen tarkoituksena on hillitä koronavirusepidemian leviämistä, jotta terveydenhoito ei ylikuormitu ja epidemiahuippua pystytään tasaamaan pidemmälle aikavälille. Valmiuslaki astuu voimaan keskiviikkona 18.3.2020 ja sen on tarkoitus olla voimassa 13.4.2020…

Pohjois-Karjalan rajavartiosto tiedottaa

Rajoituksia rajanylitysliikenteessä Pohjois-Karjalan rajavartioston alueella Hallituksen päätöksen mukaisesti rajanylitysliikennettä rajoitetaan torstaista 19.3.2020 klo 00.00 alkaen. Päätös on voimassa 13.4.2020 asti. Pohjois- Karjalan rajavartioston vastuulla olevilla rajanylityspaikoilla rajanylitysliikenteen rajoittaminen koskee Niiralan rajanylityspaikkaa ja Joensuun lentoasemaa. Rajoitusten jälkeen Niiralan rajanylityspaikalla on sallittua: 1.…

Värtsilän kuntosali suljettu

Koronavirus tartunnan leviämisen estämiseksi on Värtsilän KUNTOSALI suljettu 31.3. asti ainakin. Ilmoittelemme asiasta kun Sali avataan. Pysykää terveinä ja iloisina kevätkelien alkaessa, nauttikaa ulkona liikkumisesta. Terveisin Mirja

Pohjois-Karjalan rajavartiosto tiedottaa

Pohjois-Karjalan rajavartiosto viettää Rajavartiolaitoksen 101. vuosipäivää Rajavartiolaitoksen 101. vuosipäivä on lauantaina 21.3.2020. Pohjois-Karjalan rajavartiosto viettää Rajavartiolaitoksen vuosipäivää pienimuotoisilla kahvitilaisuuksilla työyksiköissään vain omalla henkilöstöllään koronatilanteen vuoksi. Ylennykset ja palkitsemiset Rajavartiolaitoksen vuosipäivänä Kunniamerkkejä on myönnetty muun muassa seuraaville henkilöille: Tasavallan presidentti on…

Tilanne päivitys

Vallitsevan tilanteen vuoksi joudumme tekemään muutoksia tuleviin tapahtumiin. Sääperin pilkki kilpailut perutaan Kokoukset siirretään myöhemmäksi Kokoustilat suljetaan Kahvila ja hotelli on auki kunnes toisin määrätään Tarjoamme apua asiointiin ja muihin palveluihin yhteydenotot: Matti Jaatinen 040 586 3803 Värtsilän Pitäjäyhdistys

Pontikkaa

Kauniina heinäkuisena päivänä otettiin astiat lakkojen toivossa ja suunnattiin askeleet suolle. Kuljettiin ojan vartta. Tulipa vastaan kylän mies. ” Ei siellä mitään lakkoja ole. Halla on vienyt kaikki”. Jatkettiin kuitenkin matkaa. Siinähän se ojan penkalla oli se ”halla”. Korven kyyneleitten…

Valmiuslaki voimaan Suomessa; Rajat ja koulut suljetaan.

Hallitus totesi maanantaina 16.3.2020 Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Koulut suljetaan, julkisia kokoontumisia rajoitetaan, kaikki ulkomailta palaavat joutuvat kahden viikon karanteeniin. Lisätietoja Valtioneuvoston sivulta. Katso tiedotustilaisuus Ylen sivuilta täältä. Hallituksen linjaamat toimenpiteet 1. Varhaiskasvatuksen toimintayksiköt ja niiden yhteydessä järjestettävä esiopetus pidetään…

Naistenpäivä

Muuan akkakopla on viime vuosina tavannut keskenään kahvitella maaliskuun kahdeksantena ilman mitään sen kummempia krumeluureja. Kekkereihin on osallistunut puolen tusinaa naista, iältään eläköitymisiän kahta puolen. Sitä ikäluokkaa, jonka nuoruusaika sattui viiskymmentäluvun lopulle ja siitä eteenpäin, Kekkosen aikaan. Päivän ohjelmasta on…

Koronaa

Kovin on vähäluminen tämä talvi 2020, en muista tähän ikään moista kokeneeni. Vähäisestä lumesta ja koronaviruksesta huolimatta Kontiolahdella kisataan ampumahiihtokisoja, tosin ilman yleisöä, joten tappiota tulee järjestäjäseuralle. Karjalaisessa 10.3. oli toimittaja Helena Tahvanaisen ansiokas kolumni Influenssapaniikista, iso kiitos siitä. Olet…

Runsas käpysato

Ikkunamme alla Joensuussa piparkakkutalon viereisessä puistossakasvaa jo tukkimittaan ehtinyt kaksilatvainen kuusi, ainoa kuusi koko puistossa. Kovien tuulien aikaan latvat keinahtelevat eri tahtiin ja on tietysti vain ajan kysymys koska toinen haaroista kaatuu alas. Kuvassa näkyvä valtava käpykuorma tuskin edesauttaa puun…

Korona pandemiaa

Oulun sydänkeskuksessa kardiologian erikoislääkärinä työskentelevä Juho Pekkala on kirjoittanut sosiaaliseen mediaan kirjeen kansalaisille. Hän toivoo ”jokaisen teistä lukevan tämän”. Näin kirje kuuluu: Koronavirus on nyt aiheuttanut maailmanlaajuisen pandemian. Se on koronavirusten ryhmään kuuluva virus SARS COV2 / COVID-19, joka voi…

Terveisiä Kaurilan saunalta

Kotiuduttuani Espanjasta kävin Seurasaaressa lenkillä. Seurasaaren tai Kekkosen virka-asunnon Tamminiemen käynneillä täytyy aina käydä katsomassa kuinka Kaurilan asema voi. Hyvinhän se voi. Nykyinen paikka on paljon nähneelle asemalle sen arvon mukainen. Vanhassa Meilahdessa kivenheiton päässä Tamminiemestä, eikä matka ole pitkä…

Talvisotaa muisteltiin Tohmajärvellä

Tohmajärvelläkin oli tarkoitus järjestää Talvisodan päättymisen 80 – vuotisjuhla, mutta se jouduttiin valitettavasti monien ja taas monien muidenkin valtakuntamme juhlien tavoin perumaan aivan kalkkiviivoilla syystä, jonka kaikki hyvin tiedämme. Sain kuitenkin ev.ltn evp Matti Majoisen luvan julkaista hänen tähän juhlaan…

Muistojen kuvia

Värtsiläinen Kirsti Kosonen antoi julkaisuluvan kahdelle vuosikymmenien takaiselle valokuvalle. Hän esiintyy itsekin Reino-veljensä kanssa nuoremmassa otoksessa, joten luonnollisesti hän muistaa siitä melkein kaikki oppilaat ja vanhemmassa kuvassakin on mm. hänen isänsä sekä jo varttuneempia sisaruksiaan. Monta jää kuitenkin myös varmuudella…

Tohmajärven kunta tiedottaa: Varautuminen koronavirukseen (koulut, kansalaisopisto, kuntosali, kirjasto)

Suomen hallituksen tänään antaman tiedonannon johdosta Tohmajärvellä ryhdytään koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi seuraaviin lapsia, nuoria ja aikuisia koskeviin toimenpiteisiin. 1) Tulevina viikkoina vältetään ylimääräisiä retkiä ja ulkomaanmatkoja oppilasryhmien kanssa. Eli esimerkiksi tuleville viikoille suunnitellut matkat Helsinkiin, Saksaan ja Venäjälle perutaan. Samalla…