16.3.2020

Lukijoilta

Valmiuslaki voimaan Suomessa; Rajat ja koulut suljetaan.

Hallitus totesi maanantaina 16.3.2020 Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Koulut suljetaan, julkisia kokoontumisia rajoitetaan, kaikki ulkomailta palaavat joutuvat kahden viikon karanteeniin. Lisätietoja Valtioneuvoston sivulta. Katso tiedotustilaisuus Ylen sivuilta täältä. Hallituksen linjaamat toimenpiteet 1. Varhaiskasvatuksen toimintayksiköt ja niiden yhteydessä järjestettävä esiopetus pidetään toiminnassa. Näin turvataan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstön lasten pääsy varhaiskasvatukseen ja mahdollistetaan vanhemmille […]

Lukijoilta

Naistenpäivä

Muuan akkakopla on viime vuosina tavannut keskenään kahvitella maaliskuun kahdeksantena ilman mitään sen kummempia krumeluureja. Kekkereihin on osallistunut puolen tusinaa naista, iältään eläköitymisiän kahta puolen. Sitä ikäluokkaa, jonka nuoruusaika sattui viiskymmentäluvun lopulle ja siitä eteenpäin, Kekkosen aikaan. Päivän ohjelmasta on sovittu vain se, että tarjoilut eivät tarvitse olla kovin ihmeelliset, mutta nälässä ei olla. Pääpaino

Koronavirus, Lukijoilta

Koronaa

Kovin on vähäluminen tämä talvi 2020, en muista tähän ikään moista kokeneeni. Vähäisestä lumesta ja koronaviruksesta huolimatta Kontiolahdella kisataan ampumahiihtokisoja, tosin ilman yleisöä, joten tappiota tulee järjestäjäseuralle. Karjalaisessa 10.3. oli toimittaja Helena Tahvanaisen ansiokas kolumni Influenssapaniikista, iso kiitos siitä. Olet muutenkin suosikkikolumnistini. On se nyt ”peleko persiissä” sanottiin ennen vanhaan, jos siihen löytyi aihetta. Toivon

Lukijoilta

Runsas käpysato

Ikkunamme alla Joensuussa piparkakkutalon viereisessä puistossakasvaa jo tukkimittaan ehtinyt kaksilatvainen kuusi, ainoa kuusi koko puistossa. Kovien tuulien aikaan latvat keinahtelevat eri tahtiin ja on tietysti vain ajan kysymys koska toinen haaroista kaatuu alas. Kuvassa näkyvä valtava käpykuorma tuskin edesauttaa puun ehjänä pysymistä. Kirjoitelkaahan Värtsin lukijat mitä vanhat kansanviisaudet kertovat runsaan käpysadon syistä ja seurauksista. Teksti

Scroll to Top