Naistenpäivä

Muuan akkakopla on viime vuosina tavannut keskenään kahvitella maaliskuun kahdeksantena ilman mitään sen kummempia krumeluureja.

Kekkereihin on osallistunut puolen tusinaa naista, iältään eläköitymisiän kahta puolen. Sitä ikäluokkaa, jonka nuoruusaika sattui viiskymmentäluvun lopulle ja siitä eteenpäin, Kekkosen aikaan.

Päivän ohjelmasta on sovittu vain se, että tarjoilut eivät tarvitse olla kovin ihmeelliset, mutta nälässä ei olla. Pääpaino on keskustelulla ja on sovittu, että ei juoruilla kenestäkään poissa olevasta, ei edes ”rakentavassa hengessä”. Eikä haukuta ukkoja; sen olivat jo oppineet, että kenellä se ukko oli, sehän oli oma valinta, tuhansien joukosta syynätty. Joskus on tavattu ottaa oikein joku ”aihe”. Siitähän on sitten ollut hyvä luisuttaa juttuja laajallekkin. Vaikka niin, että on voitu nauraa oikein mahottomasti.

Tänä vuonna eivät olleet etukäteen valinneet mitään aihetta. Luotettiin siihen, että sanat kyllä soljuvat itsestään.

Ensimmäiset kupposet kahvia oli ryystetty ja suolaiset kahvin lisukkeet maisteltu ja hyväksi havaittu!
No eiköhän köörin rämäpää, se ikäneito tietenkin, kaivanut kassistaan näkäräispullon! Tiristi siitä pienet ryypyt jokaiselle pieneen snapsilasiin. Ihan vaan lääkkeeksi.

Ikäneito puhetta rupesi pitämään:
Kippis, hyvää Naisten Päivää! Olettekos tytöt koskaan ajatelleet, että oliko meidän äideillä ikinä mahdollisuutta tällä tavalla porukalla istua setvimässä asioita. Oliko heillä Naistenpäivää? Tuskin! Eikö vain ollut heillä erilaista elämä kuin mitä meillä on. Moni asia on muuttunut meidänkin aikana! Ja parempaan suuntaan. Eläköön naisten emansipaatio!

Siitä saivat akat aihetta pohtia ja vertailla.
Kun nykyäideillä on pari suunniteltua tenavaa, entisillä äideillä saattoi olla tupa täynnä poikia ja tyttöjä, joita syntyi ”kun kaksi viisasta ihmistä olivat neuvotelleet”.
Jos nykyäiti määrää tiskivuoron jälkikasvulle, se tarkoittaa sitä, että se joku laittaa astiat koneeseen. Entinen äiti kun jakoi tiskivuorot pesueelleen, saattoi olla, että äiti itse ensin kantoi kaivosta vedet ja lämmitti ne hellan päällä, jotta pesuvettä oli.
Nykyäiti pesee pyykkinsä pikapesulla koneessa, siirtää ne sitten kuivausrumpuun. Entinen äiti keitti liinavaatteita saunan muuripadassa. Tai pesi kylmässä saunassa pulsaattorikoneella, huuhtoi rantavedessä, talvisin avannossa tai pursumalla saavissa avannon vieressä ja kuivatteli niitä pyykkinaruilla, talvellakin ensin pakkasessa narulla, nosteli sieltä sitten saunan lämpimään tai johonkin, mihin lie.
Entäs kun sanotaan, että ”voi, mitähän sitä taas laittais ruuaksi, tympäsee aina keksiä, mitähän tosiaaan, ja voi voi ku ei millään viitsis..”. Ei edellisen sukupolven äideillä ollut keksimisongelmia, eikä ollut vara tympäistä moinen asia. Perunaa ja kastiketta, sen olivat osanneet keksiä jo ajat sitten. Eikä voinut turvautua noutoruokaan.

Monta muuta vertailua setvivät, totesivat naiset, että ” kyllä me ollaan päästy helpommalla, meillähän on vielä omat rahatkin, ei äideillä ollut”.
Eivätkä meidän äidit näkäräisistä mitään tienneet. Jos ahisti joskus, kamferttia pistivat sokeripalaan.

Saivat akat aiheen kippistää vielä toisen kerran. Ihan vaan vähän, että posket punottais, tuumasivat.

Ja ne joilla, oli omat tyttäret jo aikuisia, tiesivät kertoa, että heilläkin oli jo taas ihan erilaista kuin akkaköörin naisilla! Vielä oli menty eteenpäin!

”Palaveeri on päättynyt”, totesi ikäneito, kun akat kokosivat kävelysauvojaan ja potkukelkkojaan ja sonnustautuivat lähtemään koteihinsa.