Kevättä ilmassa

Sää oli suosiollinen lauantaiaamun aamulenkillä.

Vesi on ollut kaikkialla korkealla runsaiden talvisateiden johdosta.
Lenkkireittini varrella olevassa purossa vettä riittää.
Puro on vajaan kilometrin pituinen. Laskee järvestä mereen. Tällä voimalla on joskus mm kankivasaraa käytetty, alajuoksun ruukilla.

Kevään kukat puskevat ilmoille ja perhoset ovat sulaneet lentoonsa.

Kesä tästä tulee!

Share

4 comments for “Kevättä ilmassa

  1. Kiitos Jore. Kerkisin jo ajatella, että tuleekohan Värtsiin tänä kesänä yhtään kukkasta.. Saattaahan niitä tullakin, mutta sinä kerkisit aloittaa. Kävin vasiten katsomassa omaa kukkapenkkiä, mutta ei ole sinivuokoissakaan vielä mitää elon merkkiä.

  2. Tänä vuonna virtaa kesään toisenlainen puro kuin tasan vuosi sitten. Jore, laitapa uudet kuvat samoista lenkkireitin paikoista!

  3. Täällä ei purot lirise. Lunta on vielä puoli metriä. Hiekkatieltä on lumensohjo aurattus sivuun että rospuutto pääsee vauhtiin. Järven jäällä on hyvä liikkua ja särkiä tarjoutuu pilkkiin. Joitakin muuttolintuja on näkynyt, kuten varis, joutsenia, kyyhkynen

  4. Värtsilässä eka havaintomme pulmusesta 21.3 ; nythän niitä on jo parvittain. Mustarastas uros näyttäytyi aamusella pihassamme 25.3 ja seuraavana päivänä oli jo rouva mustarastaskin usean koiraan kera. Tänä aamuna pilkkireissulla Sääperillä useita joutsenia. Kotimatkalla bongasimme kolme kottaraista ja lisäksi päiväkahvihetkeämme ilahdutti koivunoksalla liikehtivä peippouros. Joten kevättä kohti mennään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *