Puhtaiden vesien kalatuotteita kalastajalta kuluttajalle joukkorahoitushanke.

Olen aloittanut hankkeen joka tähtää paikallisten, ”vähempiarvoisten” kalojen jalostamiseen terveellisiksi kuluttajatuotteiksi. Tulen luomaan puhtaiden ja terveellisten tuotteiden suoran ketjun kalastajalta kuluttajalle. Hanke tukee paikallisia kalastusperinteitä, käsityöläisyyttä, osoittaa ympäristövastuuta ja samalla myös edistää ja tuo esiin ekologista elämäntapaa. Kohennetaan siis yhdessä vesistöjemme tilaa, tuotetaan puhtaiden vesien kalatuotteita!  

Savumestari Delicacies on jo vuosia sitten kehittelemäni tuotemerkki. Nyt tarkoitukseni on jalostaa alusta loppuun käsityönä Suomen vesistöjen vähemmän pyydetyistä kalalajeista – kuten särjestä ja hauesta – herkullisia täyssäilykkeitä omalla reseptiikalla. Samalla ylläpidän ja vaalin vanhoja suomalaista perinnetaitoja: verkko-, rysä- ja pitkäsiimakalastusta sekä avotulella tapahtuvaa perinnesavustusta.

Särjen ja hauen kalastamisesta on suuri hyöty vesistöille ja kalakannoille. Suuret särkikalakannat rehevöittävät vesistöjä ja suuret haukikannat puolestaan vähentävät ns. arvokalakantoja. Hauki syö muun muassa siian ja kuhan poikasia. Tällöin kannanhoidollisista istutuksista tulee usein turhia.

Ne Värtsin lukijat jotka eivät minua tunne, lyhyt esittely on paikallaan. Olen reilu viisikymppinen kalastaja ja luontoihminen. Olen syntynyt täällä Tohmajärven Värtsilässä. Asuin välillä muualla mutta vuonna 1998 palasin takaisin juurilleni tänne Värtsilään ja vuosi paluuni jälkeen asetuin vanhalle Sääperin vartiolle. Täällä olen asunut viimeiset kaksikymmentäyksi vuotta lukuunottamatta vuosia 2005-2007 jotka asuin Aasiassa. Olen kalastanut koko ikäni. Ukko-Topi Lintusen opissa aloitin. Nykyisin elän hyvin luonnonmukaista ja ekologisesti kestävää elämää. Kasvatan paljon omaa ruokaani.

Minulla on jo kauan ollut missio: haluan auttaa ihmisiä löytämään uudelleen luontoyhteyden sekä saada ihmiset takaisin maalle. Olen ylläpitänyt vuosia Elämää Erakkorannassa -ekoterapiaa -nimistä sivustoani mm. Facebookissa. Erakkorannaksi paikkaani on kutsuttu viimeiset kymmenen vuotta. Sivullani olen oman elämäntapani kautta tuonut esiin suomalaisen maaseudun sekä luonnon parhaita puolia ja nostanut esiin kotimaista lähiruokaa. Uskon luonnon parantavaa voimaa. Tästä käytän termiä ekoterapia. Olen opiskellut myös luontaishoitoja ja teen niitä aika ajoin myös vieraille. 

Vaikka asunkin yksin, seuranani kissa sekä neljä alaskanmalamuuttia, on majoittujia täällä Erakkorannassa ollut vuosikausia. Paikka on toiminut hetken terapeuttisena turvasatamana lukuisille ihmisille. Ulkomaalaisia talkoojia eri puolilta maailmaa on ollut apunani kesäkausina viimeisten kuuden vuoden ajan. Olin itsekin viime vuonna vapaaehtoistyössä Länsi-Afrikassa. Olen vuosia pyrkinyt minimoimaan oman kulutukseni ja oppinut tulemaan toimeen vähällä. Erakkoranta on esittelyssä myös tulevassa Madventures Suomi – Seikkailijan matkaopas -kirjassa joka ilmestyy syksyllä.

Koska korona vei pienet tuloni tapahtumajärjestäjänä, olen nyt käynnistänyt tämän Mesenaatin kautta toteutettavan joukkorahoituksen luodakseni rakkaimmasta harrastuksestani kalastuksesta, erityisesti kalanjalostuksesta itselleni elinkeinon.

Tehdään tämä yhdessä – yksin en siihen pysty! Kantamalla kortesi kekoon saat vastineeksi kalajalosteita tai täysihoitopaketin Erakkorantaan

Tavoitteet Mesenaatin joukkorahoituskampanjalla ovat seuraavat:

1. Saada ihmiset muuttamaan kulutustottumuksiaan tuontikalan suosimisesta puhtaaseen, kotimaiseen kalaan.

2. Lisätä suomalaisen kalan arvostusta

3. Jalostaa vähemmän pyydettävistä kaloista, kuten särjestä ja hauesta, herkullisia täyssäilykkeitä sekä tarjota tuorekalaa suoraan kalastajalta lähialueen kuluttajille.

4. Ylläpitää vanhoja suomalaisia perinnetaitoja kuten verkko-, rysä- ja pitkäsiimakalastusta sekä avotulella tapahtuvaa perinnesavustusta.
5. Kalastamalla särkeä kohentaa lähivesistöjeni tilaa. Särkikalakantojen harventaminen vähentää vesistöjen rehevöitymistä.
6. Kohentaa lähivesistöjen tilaa myös hauen kalastuksella. Kannan ollessa liian suuri hauki syö muiden kalalajien kuten kuhan- sekä siianpoikasia. Tällöin kannanhoidolliset istutukset menettävät merkitystään.

7. Työllistää itseni kokopäiväisesti ja tulevaisuudessa kausiluonteisesti muitakin.

8. Joukkorahoituskampanja mahdollistaa tarvittavan välineistön hankinnan. Siten kalastuksesta ja kalanjalostuksesta tulee minulle riittävä elinkeino ja tulevaisuudessa pienimuotoinen ja ekologisesti kestävä liiketoiminta.

9. Joukkorahoituksen tavoite on 4000 euroa (minimitavoite 2000 euroa). Tavoitteen täyttyessä kertyneet varat käytetään täyssäilykepurkitukseen tarvittavan laitteiston hankintaan, kalastusvälineistön täydennykseen, kylmälaitteiden lisäämiseen, markkinointimateriaalien (etiketit, webkauppa-alusta) teettämiseen, tuote- ja toiminimen rekistöröintiin, kalastusyksikköjen hankintaan kolmen eri kalastuslupa-alueen (osakaskunnat) vesistöihin.

Mikäli kampanjatavoite ylittyisi, käytän varat työtilojen ja kaluston kunnostukseen sekä lisähankintoihin. Joukkorahoitus on avointa ja läpinäkyvää. Siihen osallistuvat mesenaatit eli rahoitukseen osallistujat saavat tiedon tehdyistä hankinnoista. Olen aloittanut blogipäiväkirjan kirjoittamisen hankkeen edistymisestä. Tätä voivat seurata hankkeeseen mukaan lähteneet mesenaatit.

Kalastan läpi vuoden, jalostan ja myyn tuotteet itse. Siis kalastajalta suoraan kuluttajalle.

Ensimmäiset valmistettavat täyssäilyketuotteet ovat:
* Järvisärki mausteöljyssä
* Savustettu hauki mausteöljyssä

SAVUMESTARI DELICACIES -tuotteita saa jatkossa seuraavasti:
Keski-Karjala – erikseen ilmoitetut jakelupäivät
Joensuu – REKO -jakelu
Muu Suomi – verkkokauppa, messut ja tapahtumat

Kunnioittaen edesmenneen suuren suomalaisen kalastajan, luontoystävän Pentti Linkolan saavutuksia luonnonsuojelun saralla, menee 0,20€ jokaisesta kuluttajien ostamasta Savumestari tuotteesta lahjoituksena Linkolan perustamalle Luonnonperintösäätiölle.

LÄHDE MESENAATIKSI – SAAT SIJOITUKSELLESI VASTINEEN

Voit osallistua tähän Mesenaatin joukkorahoituskampanjaan haluamallasi summalla, vaikka kahdella kympillä. Tällöin saat vastineena rahallesi esimerkiksi viisi purkkia täyssäilykkeitä. Vastine voi olla myös täysihoito Erakkorannassa.

ESIMERKKEJÄ KUINKA VOIT OSALLISTUA:

20€ – 5 kpl Savumestarin täyssäilykettä
50€ – 13 kpl Savumestarin täyssäilykettä
70€ – 1 vrk täysihoidolla Erakkorannassa (majoitus, aamiainen, lounas, illallinen, sauna)
130€ – viikonloppu (pe-su) tai 2 vrk täysihoidolla Erakkorannassa
420€ – viikko täysihoidolla Erakkorannassa

Mesenaatti.me -palvelussa vastineen hinnan on oltava vähintään 10 euroa. Vastine sisältää 14% alv. Majoituksessa 10%. Säilykevastineita ryhdytään toimittamaan rahoittajille heti toiminnan käynnistyttyä, kuitenkin viimeistään 31.7.2020 mennessä. Majoituspaketti on voimassa vuoden kampanjan päättymisestä. Joukkorahoituskampanja päättyy 6.5.2020.

Mikäli 2000 euron minimitavoite ei täyty, Mesenaatti.me palauttaa varat rahoittajille 14 vrk:n kuluessa kampanja-ajan päättymisestä. Luottokorttimaksut palautuvat automaattisesti ja verkkopankkimaksut Paytrail-palvelun kautta. Rahoittaja saa sähköpostitse Paytrail-palvelusta linkin tilinumeron ilmoittamiseksi.

MIKÄ MESENAATTI ON?
Mesenaatti.me on Suomen ensimmäinen ja suurin vastikepohjaiseen joukkorahoitukseen tarkoitettu palvelu. Se on myös pohjoismaiden johtava vastikepohjainen joukkorahoitusalusta.
Joukkorahoitus on kansainvälisesti vakiintunut rahoitusmuoto, jossa ihmiset osallistuvat yhdessä heille tärkeän hankkeen kuten palvelun, yhteisön, yrityksen, teoksen tai tuotekehitysprojektin, rahoittamiseen. Vastikkeellisessa joukkorahoituksessa rahoittajat saavat vastineeksi esimerkiksi palveluja, elämyksiä tai hankkeen lopputuotteen – eivätkä esimerkiksi osakkeita kuten osakepohjaisessa joukkorahoituksessa.

Tätä Värtsin juttua kirjoittaessani mukaan on lähtenyt jo 74 mesenaattia eri puolilta Suomea. Kampanja päättyy viikon päästä eli 6.5.2020.

Lisätietoja, puh. 040 3765013, sähköposti savumestari@gmail.com

Linkit:

Osallistu kampanjaa tästä

Kuvia kalastajasta ja ympäristöstä
Elämää Erakkorannassa

Erakkorannassa 29.04.2020

Eero-Matti ”Eki” Lintunen

6 comments for “Puhtaiden vesien kalatuotteita kalastajalta kuluttajalle joukkorahoitushanke.

  1. Hyvä Eki! Onnea ja menestystä kehittämällesi yritys idealle. Ideoit, kehität ja tuotteistat kuten ennen vanhaan..Bravo.

  2. Kiitos Hemppa! Joku sanoi aikoinaan että luovan.ihmisen.kyvyt puhkeavat kukkaan vasta revolveri ohimolla 🙂 Ajauduin koronan myötä uuteen tilanteeseen.kun erämessujärjestelyt pysähtyivät maaliskuun alussa ja jäin ilman töitä. Uusi liikeidea tämä ei sentään ole, teen.paluuta kymmenen vuoden takaiseen työhöni, tämän pöivän henkeen ja haasteisiin tosin viritettyinä. Vastikkeellinen joukkorahoitus on nykypäivää ja hyvin jo yleinen erilaisissa kulttuuri- ja pienyrityshankkeissa. Outo se silti vielä monille on. Mutta enpä ole kärkkymässä kehityshankkeeseen yhteiskunnan veroeuroja. Hyvää Vappua!

  3. Toivon menestystä yritykselle, tai tässä vaiheessa yrityksen käynnistymiseen. Kun laitoin eilen tuota pikku juttua ”kokkelipaukusta” niin ajatukset ajautuivat myös sinun alkujuurille. Nimittäin ukkisi kalasti minun isäni kanssa noilla suurilla rysillä jesta jä järveltä. Ukkisi kuljetti hevosella kalat meille kotiin. Miten lie jatkojalostus siitä edennyt heidän ”yrityksessään” : Monia vaihtoehtoja ei ollut. Meidän kotona suolattiin ja kuivattiin. Miten lie Lintusessa tehty, ehkä maitojen jäähdytysjäissä säilytettiin vähän aikaa. Tässä tuli ripaus historian havinaa..

    Kaikke hyvää Eero-Matti

  4. Särkeekö vappuaamuna?

    Onni olkoon Erakko-Ekin kalakaverina!

  5. Nämä kalatuotteet ovat maukkaita ja superterveellisiä. Suosittelen! Onnea hankkeeseen Eki!

  6. Tavoite ylittyi hienosti! Onneksi olkoon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *