Elämän tarkoituksen pohdintaa
Apostoli Paavalista Alfred suureen
Sukupolvien toivo, Uusi tie – kustannus
”Sitä mitä happi on keuhkoille, sitä toivo on elämän tarkoitukselle.” (Emil Brunner)
Tämä kirja sisältää ajatuksia uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Eniten kuitenkin varioidaan toivon merkitystä ihmiselämässä.
Apostoli Paavali julistaa, että ei kuolema eikä elämä, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Jeesuksessa Kristuksessa. Jumalan ilo on kulkenut seimen köyhyyden ja Kristuksen kärsimyksen kautta. Se ei kiellä kärsimystä vaan löytää Jumalan sen keskeltä, löytää elämän kuolemasta.
Lueskelin kirjan pariin kertaan ja tutustuin myös klassisiin
kuvataiteen mestariteoksiin, joita se tarjoaa. Silti en pystynyt pääsemään sisälle jokaiseen mietteeseen. Sen tajusin, että toivo on meille annettu sitä varten, että jokainen päivä voitaisiin aloittaa puhtaalta pöydältä, uskoen tulevaisuuteen ja Jumalan armoon.
Mietteiden joukossa oli harvoin ns. ”helppoja” ajatuskuvioita.
Oli sentään muutama, kuten miete jossa lohdutettiin ihmistä, joka tuntee menettäneensä kaiken. Mutta hänen on ymmärrettävä, että toivo on kuitenkin jäljellä ja sen mukana kaikki. Myöskin viisaat neuvovat, että ei saa jäädä tuijottamaan sulkeutunutta ovea, vaan on huomattava ovi, joka samalla aukeaa. Miksei tämäkin viisaus, joka vaikuttaa tutulta: Optimisti näkee donitsin, mutta pessimisti näkee vain reiän. Lieneekö samoista lähtökohdista kehitelty viisaus, että optimistille lasi on puoliksi täynnä viiniä, mutta pessimistille se on puoliksi tyhjä.
On joskus hyvä lukea viisaiden ajatuksia, mutta samalla pitää huomioida, että ne eivät aina avaudu ensilukemalla.
Jouko Varonen
Aamunkoitosta ja puhtaasta pöydästä tulee
mieleen tositapaus vuosikymmenten takaa:
Eräänä aurinkoisena aamuna mustamaija oli
pyyhältänyt kotimme pihaan ja sisälle tullut
konstaapeli oli kehoittanut äitiä lähtemään mukaansa.
Mitään syytä ei ollut sanonut ja äiti olikin luullut,
että isälle on sattunut jotakin.
Sillä aikaa kun äiti vaihtoi kädet täristen siistimpää
ylleen, konstaapeli käänsi puhtaalla pirtinpöydällä olleen
Aamunkoitto-lehden toisin päin ja näki siitä äidin nimen
ja osoitteen. Mitään selittämättä hän oli todennut,
että ”väärä talo” ja jatkanut matkaansa.
Äidille tuo ortodoksinen Aamunkoitto -lehti oli tärkeä,
jo senkin takia että hänen iäkäs isänsä sen aina hänelle
tilasi.
Tämän pääsiäisen päätin viettää Jakokoskella. Ristintie, Pyhä kolmen päivän juhla, kiirastorstai, pitkäperjantai ja pääsiäispäivä kulkevat korvien ja silmien kautta uskoni sisälle Kontiolahden kirkossa, jossa tarjolla olevat ja Kirkkokäsikirjaan kirjoitetut ohjeet on käytössä viimeisen päälle ja väkän ylikin uutta oivaltaen.
Samalla olen saanut palata siihen käytäntöön, koka syntyi kaksikymmentä vuotta sitten Värtsilän kirkossa. Pyhä kolmen päivän juhla kynttilöineen, suruharsoineen ja kulkueineen. Nyt vain täällä Kontiolahdella toimii minua paremmin koulutetut papit. Esimerkiksi tänään pastori Jari Kainulainen piti sellaisen saarnan, jonka vertaista en aiemmin ole kuullut.
Ns. Jumalanpalvelusuudistus on Kontiolahden seurakunnassa kovassa vauhdissa, ja siihen osallistuvatut kaikki papit ja kanttorit yksituumaisesti. Seurakuntamestarilla on homma hanskassa, tyylikkäästi. Ja lukuisa on niiden joukko, jotka palvelevat eri tehtävissä, selvästi etukäteen sovitulla tavalla. Ystävällisyys ja yhteisöllisyys ovat silmiin pistävällä tavalla todettavissa. Penkissä on juhlavaa istua, kumartua, nousta ja istuutua. Virsitaulu nouvoo, mitä nyt alkaa tapahtua, ei tarvita mitään juontajaa. Jos joku ei heti hiffaa, niin kohta huomaa toisten esimerkin avulla, missä ollaan menossa ja mihin suuntaan. Kun tätä jatkuu muutama vuosi, on kaava tuttu ja turvallinen.
Ja mikä rohkaisevinta, väkeä on koolla, kaiken ikäistä, nuorten osuus merkittävää.
Pari päivää sitten radiosta kuuntelin hämmästyneenä näytelmäohjaaja Kalle Holmbergin haastattelua. Hän kertoi, miten hän löysi uskon tielle ortodoksisen kirkon draamallisen jumalanpalvelutoiminnan kautta. Tuskin olisi löytänyt, jos olisi istunut luterilaisen kirkon kuulovaltakunnassa kuuntelemassa papin mielipiteitä Raamatun kertomuksista. Usko alkoi löytyä korvien, silmien, haluaistin, sittemmin myös makuaistin kautta. Ja niinhän se Raamattukin kertoo, että Sana tuli lihaksi Jeesuksessa Kristuksessa. Ja mitähän varten Jeesus otti käyttöön veden itseensä liitämisen välineeksi. Ja leivän ja viinin läsnäolemisensa muodoksi.
Ristin tie Pyhän kolmen päivän juhlan kaavassa jatkaa kirkossa suurta, järjen yläpuolista inkarnaatiota, Jumalan tulemista ihmisen maailmaan. Juuri tämän vuoksi oli ja on Jeesus Kristus ja hänen kirkkonsa.