Hellistä huasteltiin

Elämäni ensimmäistä kertaa olin torstai-iltana kokouksessa, jossa huasteltiin Hellistä. Aiempien tietojeni perusteella sen asioista on oltu ilmiriidoissa. Tohmajärven valtuustossa olin aistivinani, että viimein rakenneltaisiin sopua. Kiittelyä tilinpäätöksestä kuului oikealta ja vasemmalta, keskustahan on tainnut aina silitellä Hellin päätä.

Räjähdysherkkä aihe on edelleen. Sen osoitti, kun Matti Gröhn, sd, uhkasi vasemmiston ulosmarssilla, jos puheenjohtaja Matti Majoinen, kesk, ei lopeta hänen mielestään asiallisten puheenvuorojen keskeyttämistä. Majoinen katsoi pari kertaa, että poikettiin käsiteltävästä aiheesta.

Turhaa tiukkapipoisuutta puolin ja toisin. Lupsakammalla otteella asiat voisivat sujua paremmin. Mutta minähän seurasinkin useamman vuoden Lipsas-Topin nuijatyöskentelyä Kiteellä.

Hellistä huasteltiin liki kaksi tuntia. Värtsilän kirjaston myyminen sinetöityi miltei kopautuksella. Mikäpäs siinä. Toivotaan, että kauppa tuo enemmän hedelmiä kuin aikoinaan yritystarkoituksiin myyty Valkoinen talo.

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *