Ratavartion takana oli kuivattu suo. Tai ainakin sitä yritettiin kuivata koska se oli ojitettu oikein konevoimalla. Siellä kasvoi valtavasti suopursuja. Niiden tuoksu oli niin voimakas että vieläkin tuntuu nokassa kun asiaa ajattelee. Siitä on kuitenkin useamman Presidentin mittainen jana kun siellä suolla leikin. Lähi metsät olivat mieluisia leikkipaikkoja meille vartion kakaroille kuten varmasti monelle muullekkin salon eläjän jälkeläiselle.
Talviaikaan pidimme hiihtolatua auki joka kulki tämän aukean suoalueen läpi. Ladun varella näkyi usein eläinten jälkiä. Jäniksen ja ketun jäljet olivat arkipäivää mutta myös ilveksen ja suden jäljet tulivat tutuiksi.
Kuosmasen Einari, maankuulu eläinten täyttäjä, tiesi myös että takapihallamme käyskenteli usein ilveksiä. Eräänä sunnuntai aamuna Einari tuli kylään.
Isä Uti oli lähdössä naisiin Joensuuhun. Oli pantu kolinat leukaperiin ja jakaus oli viimeistelty Suaveella.
Einari meni suoraan asiaan. Pitäisi lähteä ampumaan rautoihin mennyt ilves.
Sulhasmies otti haulikon kaapista ja lähtivät lumiseen metsään. Me yritimme mukaan mutta eivät ottaneet. Jäimme ampumaradalle odottamaan. Kohta kuului haulikon laukaus.
Äijät ilmestyivät suolta. Kantoivat olkapäillään riukua johon oli tassuista sidottu ilves. Iso oli, sanoivat.
Uti ehti vielä kymmenen motilla Joensuuhun. Seuraavana keväänä meille ilmestyi ilkeä äitipuoli pitämään huushollia.
jore
Allaolevat kuvat lisätty 26.3.2021
Valokuvaaja: Veli Keronen
Kuvat lähettänyt: Kuosmasen tytär Eija
Kiitos Jore tarinasta ja varsinkin kuvasta. Ihan syrämmestä ottaa ku näkee, kuinka miehet ovat ennen osanneet pukeutua. On pitkä palttoo, hatut viimisen päälle ja mikä parasta, pussihousut ja kunnon riukuvarsisaappaat. Sanosko, että sairaan hienot, ihan ihgut! Ten points..
”Veljekset” kuin ilvekset…..
Mukava tarina! Näi tä lisää.
Käänteiset roolit?
Tupsukorva on ainoa iloisen näköinen.
Ei pitäisi lähteä pyhäpuvussa metsälle.. varsinkaan ilvestä tappamaan. Se tietää huonoa onnea riijuureissuilla. Kerran sain pyydystetyksi raudoilla minkin. Olisn aika polleena. Lupailin jo nuorelle vaimolleni minkkiturkkia, mutta näin ensimmäisen minkin voisi kuitenkin täyttää muistoksi.
Vein minkin Einarille täytettäväksi. Einari sanoi totiseen tyyliinsä että tämä sinun minkki on kyllä hilleri. Siihen meni minkkiturkki.
3254
Värtsi sai kokea iloisen yllätyksen kun etä-värtsiläläinen lähetti kuvia, jotka liittyvät tähän Joren mainioon tarinaan. Kiitokset kuvien lähettäjälle. Kuvat lisätään Joren luvalla.
Selasin Värtsiä taaksepäin ja tuli eteeni juttu Äijät ja Ilves. Heti hokasin, että minulla on täydennystä tähän tarinaan, lehtileike ja kuvat. Olet todellakin kynämies Jore, osaat ”värittää” tarinat sellaiseen muotoon että niitä on ilo lukea.
Kuvien takana on vuosi 1963, isäni on kuitenkin laittanut kuvien eteen ja lehtileikkeeseen 1965. Muistatko sinä Jore kumpi vuosi oli -63 vai -65.
t; Eija
Kerrotaan ensiksi hyvät asiat. Tuohon aikaan Suomessa oli vähän eläintentäyttäjiä eli preparaattoreita. Einari Kuosmanen oli yksi heistä
. Ympäri Suomen tuotiin eläimiä täytettäviksi. Saimme käydä niitä katsomassa yläkerrassa. Eija voisi varmasti kertoa lisää. Huonompi asia on tuo eläimen pyydystämistapa susiraudoilla. Siinähän suorastaan kidutetaan eläintä. Onneksi se on nykyään kielletty. Noissa kuvan susiraudoissa saattaa olla tehtaan logo RN, mutta Patsolan rinteessä oli myös kilpaileva blacksmith TH logolla.
Todellakin Tapani, se on hyvä juttu kun kielsivät raudoilla pyydystämisen, muistan itsekkin lukeneeni tästä aiemmin.
Nämä raudat, jotka olivat isällä käytössä, ei ole tehtaan tuotoksia, ellen väärin muista isäni nuukuuteen vedoten oliskohan jonkun kyläsepän tekemiä, näitä erikokoisia rautoja oli hänellä useammatkin. Nämä raudat voi myös olla isäni isän Antti Kuosmasen perintöä, näin mieheni muistelee isän kertoneen.
Eija oli kohtalon ivaa että me kommentoitiin täysin samalla sekunnilla. Siihen susirauta logoon liittyy pieni kompa. Mietippä mikä ”tehdas” sijaitsi sillan toisella puolen. Aikajana on kyllä pitkä.
Niihin hyviin asioihin Tapani; olihan se yläkerran tupa täynnä jos jonkinlaista ja -kokoista otusta, hippiäisestä poroon.
Kaukaisin maankolkka on Kanada josta tuli puuma täytettäväksi. Lähetän kuvan siitä myöhemmin Alpolle ja Värtsiin, nyt olen mökillä, eikä kuvat ja skannerit ole mukana.
Niinpä Tapani, en ole unohtanut isääsi ja hänen ”tehdastaan”, jossa kävin monet kerrat. Ei ole pitkää aikaa kun sanoin äidilleni vetäessäni Reino isäsi tekemää hiilikoukkua uunin arinaa pitkin, että kukahan tämän uusisi kun ei Reinoa enää ole. On nääs jo niin huonossa kunnossa, että näkeeköhän tuo enää ensi talvea, pitkään on toiminut.
Päästän susirauta asiassa sinut pälkähästä. Seppä Niätäsen pajan seinillä näin paljonkin erilaisia rautoja. Pikkupoikana kokeilimme miten paksun lepän susiraudat katkaisee ja kyllä ranteen paksuinen leppä meni poikki heittämällä.
Tänä talvena luonnossa liikkuessani olen nähnyt enemmän ilveksen jälkiä kuin aikoihin. Ja joka kerran olen ollut hyvin ilahtunut.
No sieltähän se tuli Tapani, en uskaltanut mainita rautoja isäsi tekemäksi kun en ollut varma. Ihan itseänikin hirvittää tapaus jos polkaisee moiseen vehkeeseen.
Tässä on käynnissä keskustelu jänisjoki pohjoinen/etelä.
Kiitos Eija!
Kyllä Isäsi oli oikeassa.Vuosi oli 1965.
Kun kesällä käytte Matildassa niin kyllä Härkätallissa/Rekj’vajassa kahvit tarjotaan!
Kiitos tiedosta Jore, nyt voin laittaa myös kuvien taakse oikean vuoden.
Otan kahvikutsun vastaan mielenkiinnolla, kiitos! Toivottavasti onnistuu ensi kesänä.