Mahtoi asi-isillämme olla runsas mielikuvitus. Näkivät varmaan metsässä kaikki nykyisin satuolentoina tuntemamme oliot: menninkäiset, tontut, hiidet, keijut jne. Lapsen mielikuvitus näytti jopa lautojen oksakuvioissa ihmeellisiä maailmoita. Tahtovat ihmeelliset maailmat hävitä aikuiuistuessa. Jotakin on kuitenkin vielä jäljellä. Tässä muutamia melikuvituksen tuotteita. Irene Peuhkurinen
Tuli maailman turuilta omat lapset onneksemme lomaviikkon vietäntähän, talven selkää taittaaksensa. Tupa tuosta siivottiinkin, kesämökki kerkeästi kotoisaksi korjattihin. Savusaunan siintyessä avannosta veettiin vesi pitkin polkua kapoista. Toki tuuralla hakaten tuli aukko suuremmaksi. Sopi sinne sutkahdella kiukaan kuuman kainalosta löylyn lyömisen lomassa. Aika joutui, vieri viikko monenlaisessa menossa. Kalat pienet pilkittihin, nepä syötiksi isoille Ei vain
Luettuani Ukko- Rohvista ja Piippu-Kaisasta tuli mieleeni moni muukin korkonimi. Ehkäpä ihmiset ennen olivat tosiaankin persoonallisempia kuin nykyään ja näin ollen heille oli luontevampaa keksiä lisänimiä. Kutsussa eli Tuju-Iita. Nimilisän hän sai luultavasti puheessa esiintyneistä tuhahduksista. Rottelo-Oton nimi periytyy luultavasti hänen hieman huonokuntoisista asumuksista. Hösö-Hesson puhe oli suhauttelevaa ja hiukan epäselvää. Elin aikoinani Rääkkylässä ja
Elelivät, oleilivat mökissänsä ukko ja akka. Elämä oli tasaista ja rauhallista, kun oltiin syrjemmällä asutuskeskuksista. Joskus toki kuului raitilta mopopikien päristelyä. Oli tutut naapurit, rehelliset ja ystävälliset. Päivät kuluivat arkisissa askareissa puuhastellen. Eräänä kevättalven päivänä ukko ehdotti akalle, että kaadettaisiin muutama puu. Niitä oli tiheä tupsu juuri auringon edessä, jos se milloin paistaisi. Paistetta olikin
Kuten monesti aikaisemminkin jään auton kyydistä pois muutamaa kilometriä ennen mökkiä. Miten mukavaa onkaan kävellä hiljaisessa luonnossa. Kun vauhdin pitää sopivana, ei vaivaa vilu eikä edes hengästytä. Ja voihan sitä välillä pysähtyä ihailemaan huurteisia puita ja kaukaisia vaaroja, jos jalka liian rapsakasti on alkanut nousta. Miten onnekas sitä onkaan! Asiat eivät voisi paremmin olla. Velat
Pikkuinen mummo asui yksin mökissään. Elluksi häntä kaikki sanoivat. Mikä lie fiini Elisabet ollut oikealta nimeltään. Ei nyt mökissä hirveän kylmä ollut, mutta jotenkin tuntui hiukan kolealle. Ei ollut koko syksynä ollut kuin muutamana päivänä vähän pakkasta. Oikeastaan alkoi jo tympäistä nämä leudot säät. Tietkin olivat niin liukkaita, ettei kylille uskaltanut lähteä kielenkantojaan verryttelemään. Siksi
Syntyi lapsi maailmaan. Kodin sai hän parhaan. Hoitaa äiti, neuvoo isä, tavat kauniit – hyvä lisä. Kirkkoon usein kulkee tie, sinne vanhempansa vie. Kasvaa lapsi, karttuu usko. Häntä johtaa ristin rusko. Turvaisaa on elo täällä: perustus kun uskon päällä. Syntyi lapsi maailmaan. Kodin sai hän parhaan. Ahkeroi nyt isä työssä, uurastaa myös usein yössä. Äiti
Vuonna 1856 julkaistiin suomeksi Parooni Mynkhausin kummalliset matkat ja retket maalla ja merellä. Saksalainen vapaaherra, paroni Friedrich Hieronymus von Munchhausen kertoili varsin värikkäästi sotamuistoistaan ja niistä julkaistiin kirja, joka sittemmin suomennettiin. Hirvimiesten pikkujoulussa Tapani Kolehmainen luki isosetänsä sepittämän tarinan. Löytyipä täkäläinen Mynkhausen! Mahdollisesti tällä Ajakka-Kolehmaiseksi kutsutulla puusepällä on muitakin hengentuotteita olemassa, mutta tässä tämä pikkujoulussa
Marraskuinen ilta pimenee. Takassa palaa tuli. Sytytän vielä kynttilänkin palamaan. Tulee lempeän kotoisa olo. Kotoiluhan on nyt ”in”. Kiikkutuoli kutsuu neulomaan. Nyt on aikaa ajatella omia ajatuksiaan, niitä tyhmiäkin. Onneksi on ajatuksen vapaus. Mitenkähän vapaita ne ajatukset kuitenkaan on? Kaikenlainen informaatio vyöryy tajuntaamme lehdistä, radiosta, televisiosta , netistäkin ja ties mistä. Puskaradiotakaan ei sovi unohtaa.
YSTÄVÄ In memoriam Kirkossa sen kuulin. Ystävä on poissa. Istuuduin ja kuuntelin laulua ja soittoa. Miten lohduttavaa se olikaan! Poissako? Eihän toki. Kauas veivät tiemme, vuosiakin välissä. Kun kohtasimme, ei ollut etäisyyttä eikä aikaa. Jatkoimme siitä, mihin viimeksi jäimme. Olit erittäin merkittävä. Saarnasit elämälläsi. Kukaan ihminen ei ollut sinulle yhdentekevä. minäkään. Kovia jouduit kokemaan: rakkaimmistasi
Aamulenkillä kulkiessani nousin Patsolan mäelle. Lähestyin näköalapaikkaa. Kas, ovat laittaneet kalusteet jo talviteloilleen! Lähempi tarkastelu osoitti, että on tainneet äidin kullat olla asialla. Pöytä oli nurin niskoin ja toinen penkki oli jaksettu nostaa kaiteen yli alarinteeseen. Eipä ollut minusta kalusteiden takaisin panijaksi yksinäni kun kuljeskelin. Hieno näkymä oli kuitenkin raivattu kylälle päin. Olisiko sola puiden välissä voinut kuitenkin
Sovittiin, että tehdään syysretki jonain kauniina päivänä Lustoon. Siellä on erilaisia polkuja, joita kulkiessa voi ihailla monen sorttisia puulajeja. Itse näyttelyäkään eivät kaikki osallistujat olleet nähneet. Keskiviikko oli sitten sellainen päivä, joka sopi kaikille. Lähdettiin aamulla yhdeksältä. Oli pienoinen pelko, että iltapäivällä alkaisi sataa. Ensimmäiseksi piti pihalla tarkastaa, että hevospatsas oli oikein valjastettu. Kahden asiantuntijan
Metsästä löytyi kuvassa näkyvä rautaesine. Sen ohuemmassa päässä oli lahonnut varsi, joka ei kestänyt liikuttelua. Kaareva reuna on ilmeisesti ollut hyvinkin terävä. Tietääkö joku, mikä tämä on ja mihin sitä on käytetty?
Entiset kumpparit vetelivät viimeisiään. Oli aika mennä kenkäkauppaan ja ostaa kunnon kumpparit. Kun saisi sellaiset mustat nokialaiset, joissa varsi ei loppuisi kesken! Kaupassa ei haaveitteni kenkiä näkynyt. No, jotkuthan piti saada. Oli siellä Ratian suunnittelemat kukkakuvioiset, puolivartiset saappaat. Sitten oli värikylläiset samalla mallilla valmistetut jalkineet. Niitä koroilla siunattuja kaupunkilaissaappaita en edes vilkaissut. Kun ei oikein
Koira sen ensimmäisenä huomasi. Se oli se koira, joka oli tykästynyt hyönteisiin. Kaikki kimalaiset ja ampiaiset se pisteli poskeensa kielloista ja pistoista huolimatta. Koira seisoi paikoillaan ja tuijotti pilkottavaksi menevää koivupölliä. Mitä se siinä tollottaa? Huomasimme mekin lopulta lähes 5 cm pitkän höpökömpiäisen, joka oli ankarassa työn touhussa. Sillä oli pitkä munanasetin, jota se käytteli. Ilmeisesti
On lauantai-ilta. Radiosta tulee ”Sävel on vapaa”. Järvi on peilityyni. Kolme lokkia lepäilee järven pinnalla Liekö yksi niistä meidän leski-raukka. Perheen uros nielaisi naapurissa pienen pojan ongesta madon koukkuineen. Tähän onnettomuuteen päättyi yhden kalalokin maallinen vaellus. Ei olisi ollut välttämätöntä. Siiman katkaisu olisi pelastanut sen elämän. On niillä semmoiset liuottimet vatsassa. Sorsistakin on osa hävinnyt.
Minulle oli tilattuna kauan sitten X-kuukauden Y-päiväksi hammaslääkäri kello 11. Elämänkumppanilla oli silmää kaihertanut jo muutaman päivän. Niinpä ehdotin, että hän lähtisi kaveriksi. Hurskas toive oli, että päivystävällä sattuisi olemaan vapaata aikaa vilkaista silmää. Pääsin pois hammaslääkäristä. Aikaa hampaiden takia ei mennyt paljoakaan, mutta tietokoneet eivät toimineet toivotulla tavalla. Siinäpä aikaa sitten tuhrautui, kun kaikki
Soittelevat kevään torvet, kutsuu multa, syyhyy sormet. Sielun silmin kaiken näen, sikiävän kasviväen. Tähän tulee lanttu, nauris, tähän taasen kukka kaunis. Tässä syli punajuuren kasvattakoon sadon suuren. Selkä taipuu, notkuu polvi, multaan uppoo koukkusormi. Hara heiluu, turvepaakut viskon, juolavehnän pitkät juuret kiskon. Siivin kuluu aika. Mikä onkaan mullan taika? Mailleen painuu aurinko. Levätäkö täytyy jo?
Sinä aamuna oli aikainen herätys. Hauki-kehveli oli vielä perkauspöydällä tehnyt syvät haavat miehen käteen. Taisi siinä veitselläkin olla osansa. ei puhettakaan, että sillä kädellä autoon kesärenkaita vaihdettaisiin niin kuin suunnitelma oli. Siis oli lähdettävä aamuvarhaiseksi tilattuun aikaan korjaamolle. Renkaidenvaihtoon yhdistettiin tietysti kauppareissu ja nettilehden luku. Monivuotinen, melko kesy lokkipariskunta riiteli niille heitetystä leipäpalasta samaan tyyliin
Vaihdan ykköskanavaan. Mietelausetta luetaan. Sujuvasti soljuu sanat taitajan runoksi muodostamat.` Kuulin säkeen, kuulin kaks, tullut en hullua hurskaammaks. Pitääkö taidetta ymmärtää, vai hemmettiinkö koko pää? Onko nyt koe kuulijalle, testikö taiteen tarvitsijalle? Miksi ei säteile mulla polla? Sisältä täytyy sen varmasti olla — täysi nolla.
