Luettuani Ukko- Rohvista ja Piippu-Kaisasta tuli mieleeni moni muukin korkonimi. Ehkäpä ihmiset ennen olivat tosiaankin persoonallisempia kuin nykyään ja näin ollen heille oli luontevampaa keksiä lisänimiä.
Kutsussa eli Tuju-Iita. Nimilisän hän sai luultavasti puheessa esiintyneistä tuhahduksista. Rottelo-Oton nimi periytyy luultavasti hänen hieman huonokuntoisista asumuksista. Hösö-Hesson puhe oli suhauttelevaa ja hiukan epäselvää.
Elin aikoinani Rääkkylässä ja siellä näitä korkonimiä esiintyi erityisen runsaasti. Mainitsen tässä muutamia, joita muistan.
Etopätö-Makkosella oli tapana vähätellä toisten aikaansaannoksia. Ehkäpä hän halusi korostaa omaa pätevyyttään. Pumppu-Oskari oli se, joka kävi etsimässä kaivolle paikan.
Hösö-Jussilta olivat siat päässeet karkuun. Niitä sitten jahdattiin oikeaan suuntaan huutamalla ”Höss-höss” Siitäpä saikin Jussi sitten nimeensä lisukkeen.
Kylillä kulki myös laukkuryssien seuraaja. Hänellä oli pyörän tarakalla ja sarvissa monenlaista pussia ja nyssäkkää. Niissä oli myytäväksi tarkoitetut kammat. neulat , lankarullat, hiuspinnit ynnä muut nippelit ja nappelit. Mikkonen kun oli sukujaan, tehtiin hänestä Pinni-Mikkonen.
Yleensä nämä korkonimet olivat neutraaleja. Niillä ei haluttu halventaa kantajaansa. Oli ehkä käytännöllistä erottaa kaupustelija Mikkonen muista Mikkosista pienellä lisukkeella. Kylillähän eli samalla sukunimellä siunattuja perheitä useitakin ja siksi lisänimi saattoi olla hyvinkin käytännöllinen. Eräs nimitys särähti kuitenkin muualta tulleen korvaan, varsinkin kun kuuli sen syntyhistorian. Huttu-Vessi oli hiukan jälkeenjäänyt veikkonen. Häneltä oli kerran päässyt huono (huttu) housuun. Mutta pian tämäkin nimi arkipäiväistyi niin, että koko suku oli sen jälkeen” Huttuja”.
Lapsuudesta muistan Jepulis-Benjaminin. Hän eli Lahdessa ja tyhjenteli laitakaupungin asukkaitten huusseja.
Irene Peuhkurinen
Juho A Leskinen – myöhemmin Mister Arkistona – tunnettu,
keräsi ajallaan talteen pälkjärveläisten henkilöiden korkonimiä. Luulin aina,
että korkonimien anto oli enemmänkin pälkjärveläinen ilmiö.
Irenen koosteesta ilmenee, että aivan samalla tavalla lisänimiä on
annettu Värtsilän puolellakin. Sitäkin olen miettinyt – jo tätä aiemmin –
tiesivätkö kyseiset henkilöt ja heidän läheisensä korkonimistä ja kuinka he niihin suhtautuivat.
Kaikki kuitenkin tiesivät kenestä on kyse jos vaikkapa Rilikku Nissinen mainittiin.
Hänhän ”operoi” molemmissa pitäjissä. Mää häntä tietelemmään, minkä
tehosteen meikäkin olis nimeensä saanut jos Ilmakassa asuttaisiin.
Kyllä Värtsilässäkin näitä ”lempinimiä” käytettiin.
Kenraalinkylässä kävi hieroja joka oli Pullo Pekka, en tiedä mistä oli nimensä saanut.
Sitten oli myös” nenätön Mari”, joka asui pienessä mökissä.
Nenätön-Mari oli tuntematon kotiväellekin. Missä hän mahtoi asua?
Pullo Pekan oikea nimi oli Pekka Pullo, siis sukunimi oli Pullo. Puhuttiin myös Pullo Petteristä. Hänen liikkumisensa oli hankalaa, kun hän oli sairastanut lapsena polion. Mutta hierojan tarvitsemia käsivoimia hänellä oli runsaasti.
Mistä lienee Kippa-Mikko ja ilmeisesti hänen vaimonsa Kippa-Iita (Kippa-Mikon Iita) saaneet kutsumanimeänsä?
Kenraalinkylässä asui Tienristin-Hilja. Siis Hilja-niminen iäkäs naisihminen asui Kenraalinkylän tienristeyksessä olleessa, entisessä Sisä-Karjalan kaupan tiloissa.
1950-luvulla vaikutti Myllyn-Leena, jonka isä oli aikanaan ollut jossakin myllärinä.
Muistan kun mummoni puhui Pullon Petteristä.Myllyn-Leenan nimenkin olen kuullut sukulaisten tarinoista.Entäpäs Terva-Matti?
Vuokko voi olla väärä muisto tuosta ”nenättömästä Marista”. Kun tarkemmin mietin niin siinä mökissä asui Tiina niminen mummeli. Postin vieressä .
Tienristin Hiljan kyllä tiedän kuka hän on . Mutta on varmaan saanut nimensä sen jälkeen, kun minä olen jo lähtenyt sieltä pois.
Nämä muut ei ole mulle tuttuja nimiä, ei myöskään Raijan mainitsema Terva-Matti ja Myllyn-Leena.
Myllyn-Leenalla oli mökki Myllypitkän rannalla luoteispäässä.
Oliskohan hän saanut korkonimen asuinpaikan mukaan.
Tarina kertoo, että hän olisi itse muurannut mökkiinsä uunin,
joka olisi savuttanut sisään, eikä olisi vetänyt savuja ulos.
Tästä hän oli kimpaantunut ja purkanut uunin ja muurannut
uudestaan, josta savut olivat viimein menneet piisin kautta ulos.
Nuorikkona törmäsin tuohon Petteri Pulloon
Mielolan porstuassa.
Hän oli menossa sisään ja
minä ulos. Petteri kysäisi heti, että saiskos hän hieroa
noin hehkeää rouvaa? Menin ulos ja pihamaalla
kysyin ihmeissäni että kukas se
mies oli, kun heti teki ehdotuksia. Minulle vastattiin virnuillen
että sehän on Pullo-Petteri. Siitä tein sitten väärän
johtopäätöksen, että miehen kädessä ollut nyssäkkä sisälsi
tietyn sortin pulloja.
Naureskellen minulle selitettiin, että mies on Petteri Pullo joka
kulkee taloissa hieromassa.
Selvennän vielä että se nauru kohdistui minuun,
ei Petteriin. Johannes sanoo, että Petteri oli yritteliäs mies
joka elätti itsensä tuolla hierontatyöllään vaikka liikkuminen
oli vaikeaa.
Minäkin olen kuullut puhuttavan Kippa-Mikosta aikoinaan ilmeisesti Tervavaarassa. Oiskohan hän tehnyt sellaisia puukippoja saunaan tms.
Pekka Pullo oli siirtolaisia Hyrsylänmutkasta, samoilta
seuduilta kuin Aira Samulin. Talvisodan syttyessä hän
ei kerennyt pakoon, joten hän jäi sodan jalkoihin.
Jollain ihmeen tavalla hän siitäkin tilanteesta pelastui.
Pekka asusteli Tuupovaaran kirkonkylällä omakotitalossa
serkkunsa perheen kanssa.
Hän aloitti kiertohomman myyntimiehenä kantaen mukanaan.
raskasta matkalaukkua, jossa oli kaikenlaista myyntitavaraa.
Myöhemmässä vaiheessa hänestä tuli kiertävä hieroja.
Meillä kotona oli monta hierottavaa ja Pekalla saattoi mennä parikin
päivää hieroessa. Hänen taksansa oli kolme markkaa per pää,
eli markka tunnilta ja talon ylläpito. Kun yhden ihmisen läpi laskenta
kesti noin kolme tuntia. Hän sanoi yhtä hierontakertaa läpilaskennaksi.
Tämä hierontasuoritus oli niin sanotusti koko ropan käsittely.
Siinä kerkesi kuunnella monenmoista tarinaa, kun ukot
juttelivat keskenään politiikasta ja mualiman mänöstä.
Pekasta tuli meille Kaustajärvelle oikein tuttava ihminen.
Me pojat kiusasimme Pekkaa, että milloin menet naimisiin,
tähän hän sanoi, ettei vanha kettu syö myrkkyä.
Kylläkin vanha kettu söi myrkkyä ja Pekka meni vanhoilla päivillään naimisiin.
PS.
Jos en pahasti erehdy, hänen puolisokseen tuli edellä
olevassa kommentissa mainittu Mari.
Pullo Petter.
Edellä mainitun hierojan olen tuntenut otsikon nimellä. Petter kävi myös Tervavaarassa, ns. vakipaikoissa vuosittain. Kertomukseni ajoittuu viisikymmentäluvun lopulle. Oli sydäntalvi ja hän oli ollut Partalassa hieromassa. Siinäkin talossa oli silloin monta hierottavaa, kun veljeksiä asui samassa taloudessa kolme. Illan hämärtyessä hänen tarkoituksena oli vaihtaa taloa ja mennä Otto Jaatiseen. Jaatiseen hän lähti kulkemaan huonoilla jaloillaan koululle menevää tietä pitkin, joka haarautui ennen koulua kylälle päin. Tien risteyksessä hän erehtyi lähtemään vasemmalle, joka oli Kymin rahtitie. Tie vei Tervalammille ja siitä edelleen Härkövaaraan ja Ahvenlammille. Petter kääntyi onneksi Tervalammella vasemmalle tielle. Tästä tiestä erkani sorppa ison vastamäen päällä olevaan Haaralaan. Petter avasi oven ja me arvattiin heti, että hän tuli väärään taloon.Petter oli väsynyt, koska todella iso mäki oli vienyt paljon hänen voimia. Pidimme hänen selviämistä tästä kävelystä todella ihmeenä. Yritimme suostutella häntä jäämään yöksi, mutta hän halusi itsepintaisesti mennä Jaatiseen. Katsoimme, että hän ei jaksa kävellä Jaatiseen. Pienen neuvonpidon tuloksena hän suostui minun tarjoamaan suksikelkkakyytiin. Meillä ei ollut hevoskyytiä tarjota. Jaatisessa olivat iloisia, että tämä talon vaihto päätyi kuitenkin onnellisesti. Tapahtumassa oli ainekset todella huonompaan. Rahtitien risteyksessä Petter sattui lähtemään Härkövaaraan johtavalle rahtitielle. Toiselle tielle lähtiessään, joka vei Ahvenlammelle hän olisi melkoisella varmuudella uupunut, koska siellä ei ollut taloja. Kukaan ei olisi illalla älynyt häntä haikailla, kun Jaatiseen menoa ei ollut päivälleen sovittu. Onnellinen loppu.
Teittepä hyvän työn Petterille. Lämpimät myöhäiskiitokset hänen puolestaan.
Eikös tällä Pullo-Petterillä ollut toinen jalkaterä poikittain tai ainakin jotenkin oudosti. Se teki hänen liikkumisestaan erityisen vaikeaa. Mutta selviytyjä hän oli ja elätti itsensä. Hatunnoston arvoinen ihminen.
Mukava huomata, että siellä korpikylillä oli julkkiksia, joista tarinaa riittää.
Nähtiin ne ihan livenä. Ei ollut siihen maailman aikaan televisio julkkiksia.
Lisään vielä tuohon listaan kuppari-Iitan, hän kävi kotona niiden sarviensa kanssa
päästämässä pahoja veriä pois.
”Petteri” oli lapsuudessaan sairastanut polion, kansankielellä
lapsihalvauksen.
Hänellä oli oikean puolen jalka remppa, joten hän ei sillä saanut
otettua kunnollista askelta, joten hän joitui tahdonvoimallaan
siirtämään jalkaansa eteenpäin, joka oli puoli kengän mittaa.
Kyllä jäljen perusteella lumessa tiesi kuka on kulkenut.
Varmaan olisi ollut näkemisen arvoista kun hän kertoi juosseensa
Kenraalinkylästä Kaustajärvelle.
Voin näin sanoa, että PEKKA oli sisukas sissi.
En malta olla mainitsematta ehkä pohjoisen tunnetuinta korkonimen kantajaa Nätti Jussia.
Yhtäläisyyksiä Pullo Petteriin on useita. Vaikkei Värtiläläinen ollutkaan.
Juho Vihtori Nätti oli syntynyt Karstulassa muistaakseni v1900. Hänelläkin oli ns. kampurajalka, jopa niin että hän pystyi kävelemään toinen jalkaterä kokonaan taaksepäin. Niinpä jätkät tuumivat jäljet nähdessään ” tästä on Nätti mennyt, mutta minne”. Hänkin oli ruumiinvoimiltaan vahva. Kuvitellaanpa vain millaista on tuollaisella jalalla tukkimetsässä leivän ottaminen metrisessä hangessa pokasahalla. Niinpä erinomaiset tarinankertojan ominaisuudet olivat hänen avunsa, ehkäpä leivän lisän hankinnassakin. Sadat tarinat joita hänestä kerrottiin eivä ole tosia. Varmaan kertojat eivät olleet häntä edes tavanneet.
Näytteeksi tässä yksi: Nätti oli käräjillä taposta syytettynä. Tuomari pyysi häntä omin sanoin kertomaan tapauksen kulun. Jussi kertoi ” ensin löi se jätkä, sitten löi Nätti ja sitten löi kirkonkellot ( Lapin kaskukirja”).