Pikkuinen mummo asui yksin mökissään. Elluksi häntä kaikki sanoivat. Mikä lie fiini Elisabet ollut oikealta nimeltään.
Ei nyt mökissä hirveän kylmä ollut, mutta jotenkin tuntui hiukan kolealle. Ei ollut koko syksynä ollut kuin muutamana päivänä vähän pakkasta. Oikeastaan alkoi jo tympäistä nämä leudot säät. Tietkin olivat niin liukkaita, ettei kylille uskaltanut lähteä kielenkantojaan verryttelemään. Siksi oli mukavaa, jos joku pistäytyi rupattelemassa.
Siis Ellu-mummo oli juuri tarttumassa puunkantokassiin, kun ikkunan takana vilahti tumma varjo. Naapurin isäntähän se sieltä tuli. Tuli joululehteä kaupan. Tavallisesti hän toi postin ja muutaman sanan vaihdettuaan lähti omille töilleen. Tällä kertaa tuli ihan sisään asti. Kaupat tehtyään jäi juttusille. Paljon olikin tarinaa sillä kertaa. Ellu olisi mielellään käynyt niitä puita hakemassa ja toivoikin isännän jo lähtevän.
Mitähän jos kysyisi, maistuisiko kahvi.
– Ei kai se sentään kahvia ilikiä miulla keitättää. Jospa se sitten lähtisi pois. Tai jos mainitsisi tuvan lämmittämisestä, älyäisikö tarjoutua puitten hakuun. Viimeksi päähän tullut ajatus tuntui peräti sopimattomalle. Että nyt ison talon isäntä tämmöiselle mökin akalle puita kantamaan! E-hei!
Siinä sitten juotiin kahvia ja ennätettiin parantaa puoli maailmaa. Ulkona alkoi jo hämärtää. Viimein otti mies karvareuhkansa tuvan penkiltä, toivotteli hyvät päivän jatkot ja meni menojaan. Ellu korjasi kahvivehkeet tiskipöydälle ja tarttui taas puukassiin. Vielä sen saisi pellin kiinni ennen nukkumaan menoa!
Kohottipa päänsä ja vilkaisi ikkunasta ulos. Taas oli joku tulossa. Nyt oli emäntä toisesta naapurista liikkeellä. Kahvia oli jäänyt äskeisen vieraan jäljiltä. Niinpä haettiin puhtaat kupit ja alkoi tavanomainen tarinointi. Moni hauska sattumus siinä sai kuulijansa puolin ja toisin. Vieras totesi illan hämärän jo kääntyneen pimeydeksi ja nousi lähteäkseen.
Teksti ja kuva: Irene Peuhkurinen
Kiva tarina, joskin viileähkö.
Kirjoittajan nimi näkyy hyvässä nyky-Värtsissä vain etusivulla. Siinä meille yksi muistitesti lisää.
Hyvin kuvattu tuokio Ellun mökistä.
Se onkin pienoinen rangaistus itselle jos ei muista tai viitsi tuoda seuraavan päivän lämmityspuita jo edellisenä iltana pirttiin. Ja isonpuoleinen rangaistus, jos ei edes sytykkeitä jätä. Eihän sitä tiedä, vaikka liiterin polku olisi hävinnyt lumituiskun alle tai mökin oven takana olisi sellainen kinos ettei ulko-ovesta ulos pääse. Tämä Ellun tarina sattui kuitenkin vähälumiseen aikaan.
Mukava tarina.
Eilen minäkin viimeksi uunin lämmitin.
Hyvä lämpö tulee puilla lämmitettäessä.
Puitakin jäi tälle päivälle.
Kiva juttu. Siltä naapurin isännältä odotin enemmän.
Hieno kuvaus Ellun mökistä sai minut pohtimaan, että ovatko nämä ”Ellut” niin vieraskoreita tai ylpeitä etteivät voi sanoa vieraalle, että ootahan kun mie haen puita, jatketaan juttuu sitten tai pyytää vierailijaa hakemaan puita.
Siinä sitä onkin sielutieteilijöille pohtimista, mikä saa ihmisen niin vieraskoreaksi, suorastaan nöyristelemään.
….”Asui eukko ennen muinoin perukoilla pohjanmaan”…
*
Tässä kokeilen saako tämä eukko kommenttinsa
läpi. Ei ole vielä onnistunut uuden version aikana.