5.1.2015

Lukijoilta

Joulun herkku: lipeäkala

Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta kaikille Värtsin lukijoille toivoo Hilkka ja Ake. Näin sen piti olla, mutta toisin kävi. Tietokone, pannahinen, sanoi sopimuksensa irti juuri joulun aikoihin. Nyt 31. päivänä saimme ”tietsikan” kuntoon. Eipä silti pyykinkoneemmekin kauan palvelleena lopetti työntekonsa. Sähköuunikin näin joululeivonnaisten aikaan alkoi pikkuisen oikuttelemaan. Vanhoilla tavoilla ja herkuilla on meidän perheessä […]

Kirja-arvostelut

Kansan suusta

Rötösherrat kuriin ja muita sanontoja Suomalaista sanontaperinnettä Mielenkiintoisia sanaselityksiä Päivä pulkassa, pyy pivossa, Suomalaisten sanontojen juurilla, toim. Reino Rasilainen, Valitut Palat 2014 Jos asiat ovat hyvällä tolalla, se tarkoittaa, että kaikki menee hyvin. Tola on oikeasti hiihtoura, latu tai reen jälki. Jos jälki on painunut hyvin, sitä on kiva kulkea. Niinpä siitä lohkesi sanonta, joka

Lukijoilta

Valoa pimeyteen

Kirjassani Värtsilän kirkot ( ss. 101-102) kerron messun kulusta aloittaen kellotapulin alta ja päättyen kotimatkalle lähtöön. Sitten jatkan: Tällaiset ovat kirkonmenot Värtsilän kirkossa. Niitä varten 1990-luvun alkupuolella kaivettiin kirkko ja seurakuntakoti esille puiden seasta ja valaistiin valonheittimillä. Värtsilän toinen kirkko on keskellä kylää, niin kuin oli myös ensimmäinen, rautatehtaan rakentama kirkko, keskellä kylää. Tärkeämpää kuin

Scroll to Top