Kansan suusta

Rötösherrat kuriin ja muita sanontoja
Suomalaista sanontaperinnettä
Mielenkiintoisia sanaselityksiä

Päivä pulkassa, pyy pivossa, Suomalaisten sanontojen juurilla,
toim. Reino Rasilainen, Valitut Palat 2014

paivapulkassapyypivossaJos asiat ovat hyvällä tolalla, se tarkoittaa, että kaikki menee hyvin. Tola on oikeasti hiihtoura, latu tai reen jälki. Jos jälki on painunut hyvin, sitä on kiva kulkea. Niinpä siitä lohkesi sanonta, joka tarkoittaa kokonaan muuta, kuten esimerkiksi Suomen taloutta, joka ei nykyään ole erityisen hyvällä latujäljellä, eli tolalla.

Tikkakosken mannekiini juontuu sota-aikoihin ja sanonta on löydettävissä esim. Väinö Linnan tuntemattomasta sotilaasta. Tikkakosken tehtaan valmistama konepistooli oli talvisodassa todellä käytännöllinen ase. Sillä alikersantti Rokkakin selvitteli melkoisen joukon vihollisia, jotka yrittivät kiertää hangessa suomalaisten selustaan. Niinpä joukkueen konepistoolimiehestä alettiin käyttää sanontaa ”tikkakosken mannekiini”.

Tämäntyyppisiä kirjoja ilmestyy aina harvakseltaan. Ne perustuvat kansan suusta kuultuihin sanontoihin. Tänäkin syksynä tuli WSOY:ltä Pasi Heikuran kirja Aika velikultia,Tuntemattoman sotilaan sanonnoinsta, jotka ovat jääneet kansan kielenkäyttöön. Pasi Heikura tunnetaan Alivaltiosihteerit-ohjelmasta, jossa kansan kieltä ruoditaan enemmänkin huumorimielessä.

Suurin osa tämän kirjan sanonnoista tuntuu tutuilta ja niiden alkuperäkin tiedetään kansan syvissä riveissä. Mitäpä tuovat mieleenne esim. seuraavat sanonnat:

– Lyhyestä virsi kaunis.
– Ruskea kirjekuori.
– Krokotiilin kyyneleet.
– Vetää höplästä.
– Joron jäljillä.

Kirja lienee ihan ansiokas tallenne suomalaista verbaalia perinnettä. Kuvituskin saa hymyn suupieleen.

6 comments for “Kansan suusta

  1. Kansansanonta: Loppiaisesta alkavat härkäviikot, selkäviikot ja läpileivät.

  2. Sanontoja:

    Joulurauha kestää tuomaanpäivästä loppiaiseen. Silloin ei saa metsää rikkoa eikä kehrätä; muuten karhu syö kesällä lehmiä.

  3. Muistelen noita sanontoja:
    Lyhyesti virsi kaunis= pois turhat luritukset
    Ruskea kirjekuori= salaa maksettu palkkio
    Krokotiilin kyyneleet= teeskentelevää itkua
    Vetää höplästä= huijata toista
    Joron jäljillä= olla moraalisesti väärillä teillä

  4. Parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan on nyt ajankohtainen isoilla vesillä.
    Hiljaa hyvää tulee ajatellen aivan kaunis.
    Jäniskin sanoo pojilleen: ”Tulkaa toimeen omillanne, kun teillä on yhtä isot silmät kuin minulla”.
    Älä lähde sutta pakoon kun karhu voi tulla vastaan.
    Kel onni on se onnen kätkököön. Tämän voisi muuttaa nykypäivään. Kel onni on se onnen jakakoon.

  5. Tämä uusi ulkoasu vaatii testaamaan.

    Ei suuret sanat suuta halkaise.

    Ei Luoja kiellä suuria ajattelemasta.

    Tuurissaan kun kerjuu-ukon juuston syönti.
    Taitaahan tämä pelittää.

  6. Pitää ajatella mitä sanoo, ettei yhtäkkiä sano mitä ajattelee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *