Sovittiin, että tehdään syysretki jonain kauniina päivänä Lustoon. Siellä on erilaisia polkuja, joita kulkiessa voi ihailla monen sorttisia puulajeja. Itse näyttelyäkään eivät kaikki osallistujat olleet nähneet. Keskiviikko oli sitten sellainen päivä, joka sopi kaikille.
Lähdettiin aamulla yhdeksältä. Oli pienoinen pelko, että iltapäivällä alkaisi sataa.
Ensimmäiseksi piti pihalla tarkastaa, että hevospatsas oli oikein valjastettu. Kahden asiantuntijan voimin todettiin valjaitten oikea järjestys. Sitten käytiin itse näyttelyn kimppuun. Se on varsin kattava kuvaus puusta ja metsätöitten historiasta. Ihmeteltiin saranasuksia ja valtavaa oja-auraa. Ainoastaan aivan viimeisimmät keksinnöt puun hyötykäytöstä puuttuivat. Kävelyn välissä voi istua Hiljaisuuden huoneessa ihastelemassa suomalaista luontoa. Se oli todella hiljainen, koska huone eli ilmeisesti vuodenaikojen mukaan. Järvellä saattoi kuitenkin vielä nähdä pari joutsenta ja kuikan.
Sitten suuntasimme raikkaaseen syystuuleen. Totesimme, että Montellin reitti saattaisi olla meille sopiva. Huonojalkainenkin pystyisi kulkemaan tasaista polkua 3,2 km. Kuusilajeja oli kymmenkunta. Ei tämmöinen tavallinen katsoja kyllä huomannut eroa mustakuusen tai valkokuusen välillä. Sen kyllä huomasi, että yleensä puut olivat kasvaneet valtaviksi, oli pituutta ja paksuutta niin itse puussa kuin kaarnassa. Niska kenossa sai latvuksia etsiä taivaan sinestä. Havupuut olikin eritelty tarkasti. Lehtipuut saivat useimmiten tyytyä yleisnimeensä.
Tutkimustakin puitten parissa tehdään. Jotkut puut oli numeroitu . Siellä täällä metsässä oli isoja suppiloita, joissa näytti olevan ainakin kariketta.
Raikas ulkoilma sai punan kohoamaan poskille, vaikka kävelyvauhti ei lukuisten katsomiskohteiden takia päätä huimannut. Eikä sitä pelättyä sadettakaan saatu. Päivä oli vierähtänyt pitkälle iltapäivään. Kotimatkakin sujui kuivassa kelissä. Metsä Punkaharjun kahta puolta tuntui Luston mahtavien puitten jälkeen kuin tulitikuista koostuvalle risukolle.
Teksti ja kuvat: Irene Peuhkurinen
Mielenkiintoinen Irenen reportaasi Punkaharjulta!
Puolen tunnin kuluttua alkaa Punkaharjulta radiojumalanpalvelus. Hiljennyn sen äärelle, kun en voi vielä mennä kotikirkkoon. Toisaalta Punkaharjun aluekappalaisen Marjaana Härkösen johtamaa messua seuraan myös mielenkiinnolla. Hän on osa-aikaisesti Punkaharjun kappalainen ja osa-aikaisesti Kirkkohallituksen työntekijä jumalanpalveluksen ”uudistuksen” viidakossa.
Siis ikiaikaisia puita ja ikiaikainen messu Punkaharjulla rinnakkain – kuitenkin tässä ajassa!
Metsämuseo Lusto on mielenkiintoinen paikka. Teimme sinne jokunen vuosi takaperin Värtsilän MTK:n/Maamiesseuran retken. Linjurimatkan johtajana oli sponsorin ominaisuudessa entinen Enson mies Pentti Pöyhönen.
Itseäni kiinnosti eniten kaikenlaisen savottatyön historia; mm. yhtä laajaa moottorisahanäyttelyä en ole nähnyt missään muualla.
Täytyy todeta, että tätä hyvinvointiSuomea rakennettaessa on sekä ihmis- että hevostyö ollut joskus oikeasti arvossaan!
Tuttu paikka minullekin, vaikka on sanottava,että ei hirveesti kiinnostanut metsäpuolen asiat (Lusto kylläkin – olemme käyneetkin jollakin retkellä siellä, metsäasioista en juuri ymmärrä muuta kuin että pihassamme on puita ja joskus tienvarsilla paljon rahaa (joillekuille)Olikos teidän reissu Leijonien tekemä (Ladyt mukana)?
Mekin olemme saaneet tästä tontilta esim. polttopuuta (Seppo on itse kaatanut isoja puita ja tehnyt haloiksi. Naapureille suuret kiitokset avunannosta ja neuvoista. Lapsetkin ovat tehneet jotain käydessään. Kaipasin heitä haravointiin, mutta eivät päässeet ja on pitkämatka. Tulenevat joulun aikoihin. Sitten urakoimme Sepon kanssa joulusapuskat. Kivahan se on kun on porukkaa….. ja meillähän on aika usein ………
MirjaSisko