Kuukausi: maaliskuu 2014

Kevät

Kevät saapui ja luonto alkoi puhua purojen ja pikkujokien solinassa ja kukkien hymyissä; ja ihmisen sielu oli onnellinen ja tyytyväinen. Kahlil Gibran

Vapepa 50-vuotta

Vapaaehtoisen  pelastuspalvelun  (Vapepa)  50 vuotis juhlaa vietetään Tampereella Pohjois-Suomen Vapepan aktiivit järjestivät juhlavaelluksen 15.6.2013 vapepan synnyinsijoille Lappiin. Olen kopioinut allaolevan tekstin heidän sivuiltaan osoitteesta http://vapepa.fi/oulu/vapepa-vaellus-0 Alpo Rummukainen Vaellus Vapepan syntysijoille. Taustatietoa. Menehtyneen tytön, Anja Kumpurinteen, tarinan on kertonut Risto E.…

Lapsuuteni lukukokemuksia

Kun olin hyvin pieni, minulla oli ollut aapinen, jossa oli aakkoset siten, että joka sivulla oli yksi kirjain ja siihen liittyvä kuva ja teksti. A:n kohdalla oli ollut ankan kuva ja teksti ”Ankka aallokkoon kaipaa”. Äitini kertoman mukaan olin erään…

Konnunsuolla 25.3.2014

Piti lähteä kevätreissulle kameroiden ja kiikareiden kanssa. Tarkoitus oli myös kerätä pajunoksia kirkollisiin tarkoituksiin. No pajunkissaoksia ei tarvitse etsiä kauan. Niitä on jokainen tienvarsi täynnä ja mikä parasta, ei tarvitse rämpiä lumikengissä niitä ottamaan. Jossakin joikui joutsenten konsertti ja Konnunsuon lintutornilla sanottiin nähdyn lintuja töyhtöhyypistä hanhiin ja joutsenista merikotkiin.…

Kesä alkaa kesäajasta?

Jälleen on se aika vuodesta jolloin pitää kelloja siirrellä. Aikavyöhyke on maapallon alue, jolla käytetään samaa aikaa. Aikaero vierekkäisten aikavyöhykkeiden välillä on yksi tunti tai puoli tuntia siten, että itään päin mentäessä kellonaika kasvaa. Aikavyöhykkeet suunnilleen myötäilevät 15 pituusastetta leveitä…

Kädentöitä Pekingissä

Eräänä päivänä jo jonkin aikaa sitten tein kävelylenkin Pekingin kaduilla. Reitin varrella tuli eteeni mielenkiintoinen uusi valtava rakennuskompleksi jonka pääsisäänkäynnin edessä oli varsin erikoinen taideteos, kuva 1. Jäin ihmettelemään mitä se oikein esitti, oliko se epämuodostunut ihmishahmo jonkin olennon selässä,…

Tulo Värtsilään

Vuosi oli 1964 vähän ennen juhannusta, kun pieni perheemme pakkautui Angliaan. Olin saanut tiedon, että olin tullut valituksi Patsolan koulun opettajaksi. Ennen lopullista päätöstä paikka piti tietysti käydä katsomassa. Kartta ja – no, ei nyt sentään kompassia – mukaan ja…

Rakkaani on muistisairas

Huotarisen tilitys/ Omaishoitajan arkea/Kaveria ei jätetä Veikko Huotarinen: Rakkaani on muistisairas, Hai Oy Veikko Huotarinen ( s. 1937 Suomussalmi) on asunut Nurmeksessa vuodesta 1988 ja viime aikoina perheen tilanne on muuttunut totaalisesti, kun vaimossa todettiin muistisairaus, joka on pahenevaa laatua ja vaatii…

Venemestari

Pakarisen Pentti kertoi tässä lehdessä jutun veneenteosta joskus 30-luvun loppupuolella, silloin kun oli Pena ihan pikkupoika. Tässäpä valokuva todisteeksi tapahtumasta, siinä venemestari Olli tupakkatauolla, airot ja teljot puuttuu mutta muuten Pakarisen vene on tervausta vaille valmis. Huomioikaa myös venemestarin lapikkaat,…

Kädentöitä koululla, osa 2

ALKUVUODEN KÄDENTÖITÄ KOULULLA, OSA 2 Koululaisten töiden toisessa osiossa on mm. 1-2 luokkalaisten talvisia taloja  lumimaisemassa, pupuja enemmän tai vähemmän lumisten kuusien katveessa sekä  punatulkkuja ja Ystävänpäiväkortteja. 3-4 luokkalaiset taitelivat hiihtäjiä (kenties lumen ja hiihtolatusten toive sisältyi töihin). 5-6 luokkalaiset…

Rippikuva

Tässäpä rippikoulupoikia vuosilta 1948-1949, sieltä tarkkasilmäinen tai -muistinen löytää herrat Pakarinen, Nurmilampi. Tuolloin nykykirkkoa ei vielä ollut, joten koulua lienee käyty jossain, ehkä maamiesseuran talossa? Pentti Tikka

Valitse viisaasti

Valitse viisaasti Unohda pilviset päivät, mutta älä aurinkoisia tunteja. Unohda hetket ikävät, mutta älä hetkiä voitettuja. Unohda virheet joita ei voi korjata, mutta älä erehdysten tuomaa oppia. Unohda epäonni joka täytyi kohdata, mutta älä aika, jolloin onni alkoi potkia. Unohda…

Luontokuvia

Tulivat sitten maaliskuun hangetkin. Kävelin sulan laidassa ja telkät siellä pitivät peliään. Selällä oli vielä pilkkimiesten ”kartta” näkyvissä. Suolla oli joskus juossut pupujussi, mutta lumisade oli pehmentänyt jäljet. Tienvarren kallio- leikkauksessa oli melkoinen ”tippukivinäytös”. Joutsenetkin olivat ilmaantuneet tutuille paikoille. Hiiripöllö…

Kevät havaintoja

Keväisiä havaintoja olen tehnyt kotoa ja liikkuessani. Joutsenpari Hoilolan sulassa sekä Saarivaaran ja Kaustajärven,välistä Myllyjoelta. Kuvassa näkyy myös sorsapari, oiskohan tää isokoskelo. Mustarastas on kuvattu Luutalahdesta, niitä on ollut jo puolenkymmentä. Iso hyönteinen Sääpäriltä, niitä oli useita jopa jäähän kiinni…

Rajavartiolaitoksen 95. vuosipäivänä

Pohjois-Karjalan rajavartiosto juhlistaa Rajavartiolaitoksen 95. vuosipäivää Maaliskuun 21. päivänä vuonna 1919 valtioneuvoston istunnossa käsiteltiin esitys itärajan vartioinnin järjestämisestä sisäasianministeriön alaisuudessa. Tämän velvoittamana perustettiin Joensuun rajavartiosto. Joensuun rajavartioston rajaosuus käsitti Kuopion läänin, jonka alueella itärajaan rajautuivat Pielisjärven sekä Ilomantsin pitäjät, sekä Viipurin läänin puolelta…

Vanha valokuva

Sain Partasen Hilkalta äskettäin valokuvan, joka on otettu Värtsilässä 30-luvulla. Kuvassa on Työväen ja Pienviljelijäin Osuusliikkeen varastorakennus, jonka päädyssä oli kotini. Siinä näkyy sen kammarin ikkunakin, josta olen joskus muisteluksissani kertonut. Ensi syksynä tulee 70 vuotta kuluneeksi siitä, kun sieltä lähdimme, enkä ole aikaisemmin nähnyt ainuttakaan…

Matka karjalaiseen elämään

Perinnetietoutta puuveistoksissa ” Kirjoitan elämänkertani veistoksiin” Niilo Kuikka: Kui ennen elettih Salmis, Johannes Ivakon pienoisteistokset kertovat, Väärnin Pappilan julkaisu 2013 Niilo Kuikka ihasteli Johannes Ivakon ( 1914 Salmi -2003 Lahti) puuveistoksia ja päätti tehdä perinteenkeruureissun Ivakon luo. Siellä puhuttiin karjalan kieltä, jota…

Laskemme seppeleen Arppen pihalla

Värtsilä-päivät lähestyvät. Maanantaina klo 19 pidettiin Arppen pihassa, Värtsilän kylätalossa, suunnittelukokous. Värtsilä-päivät alkavat kukkien laskulla Arppen patsaalla. Miksi? Seuraavassa pikakurssi ja muistin virkistys. Tämä myös sen vuoksi, että tänä vuonna Wärtsilä Oyj täyttää 180 vuotta. 100-vuotisjuhlaa vietettiin v. 1934 rajan taakse jääneessä…

Värtsiläisten Seurassa

Värtsiläisten Seura piti vuosikokouksensa keskiviikkona 12. 3. 2014 Joensuun Ortodoksisen Kulttuurikeskuksen tiloissa. Esityslistalla oli sääntöjen mukaisia kokousasioita  taloudesta ja toiminnasta sekä kuluneen vuoden että jo alkaneen toimintavuoden osalta. Talousasioiden todettiin olevan kunnossa. Toimintaa ja taloutta hyvin hoitanut johtokunta sai vastuuvapauden…

Anteeksianto

Anteeksianto on kaksisuuntainen tie: aina kun annamme anteeksi toiselle, annamme samalla anteeksi itsellemme. Jos olemme suvaitsevaisia toisia kohtaan, meidän on helpompi hyväksyä omat virheemme. Sen jälkeen pystymmme syyllisyyttä tai katkeruutta tuntematta parantamaan suhtautumistamme elämään. Paulo Coelho

Arkiston kätköistä

Hilkka Partanen on arkistoistaan löytänyt ja lähettänyt toimitukselle vuosia sitten talteen ottamansa Wärtsilä runon, joka lienee julkaistu kymmeniä vuosia sitten jossakin lehdessä.  Runo sopinee  julkaistavaksi talvisodan päättymisen muistopäivään  13.3.  liittyvänä. Runon on kirjoittanut Mauno Pesonen. Wärtsilä On kunta pieni, köyhä…

Suomen kulttuurirahasto 75 vuotta

Helmikuun 27. päivänä oli sanomalehti Karjalaisessa kokonainen etusivu uhrattu Suomen Kulttuurirahastolle, jonka perustamisesta on kulunut 75 vuotta. ”Yksi maailman suurimmista säätiöistä on lasten tekosia” otsikossa kerrotaan. Vuosi oli 1938. Oikeinpa sydäntä sykähdytti. Ajatukset lensivät taas sinne wanhaan Värtsilään, opettajani Lydia…

Pikaista poistumista harjoiteltiin

Pikaista poistumista harjoiteltiin Värtsilän koululla. Tiistaina oli 11. päivä ja koululla harjoiteltiin taas nopeaa poistumista. Tavallisesti poistumisharjoitus pidetään 11.2, mutta yhteensattumien vuoksi harjoitus pidettiin tänä vuonna 11.3. Harjoitus tulikin oppilaille yllätyksenä. Kun palohälyttimet alkoivat soida käytävässä, kului muutama sekunti ja…

Hopeaa sotilaiden partiohiihdossa

POHJOIS-KARJALAN RAJAVARTIOSTO HOPEALLE SOTILAIDEN PARTIOHIIHDOSSA Pohjois-Karjalan rajavartioston partio on saavuttanut hopeaa hiihdon sotilaiden suomenmestaruuskilpailujen partiohiihdon A-sarjassa Kajaanissa. Partiohiihdon A-sarja on kilpailujen pääsarja, jossa kilpailevat joukko-osastojen ykköspartiot. Partion kokoonpanoon kuluu kaksi henkilökuntaan kuuluvaa ja kaksi varusmiestä. Rajavartioston partiossa hiihtivät yliluutnantti Mika Ropponen, luutnantti Markus Tuomisto,…

Kädentöitä koululla, osa 1

Alkuvuoden kädentöitä Värtsilän koululla, osa 1. Kevätlukukauden alussa koulullakin odoteltiin ja toivottiin talvea tulevaksi. Tuoreessa muistissa oli lähes lumeton, vesisateisen loskainen joululoma. Talvea ikuistettiin ainakin kuvistöihin; lumiukkoja erilaisina töinä, talvisia maisemia sekä pakkasyön revontulia. 5-6 luokkalaiset tekivät ryhmätöinä julisteet tärkeistä aiheista; erilaisten päihteiden…