maaliskuu 2014

Lukijoilta

Hyvästi Pussinpohja! Osa 3

Elämä helpottui aika tavalla muutettuamme Koronkylään tuttavien luokse asumaan. Tilaa riitti meille viidelle mukavasti kaksi huonetta käsittävässä asunnossa.Talo oli rakennettu läheisen sahan työntekijöitä varten, mutta sotatilanteen vuoksi saha ei ollut toiminnassa. Elettiin yhteistaloudessa, aterialla soppaa kauhottiin sovussa samasta kattilasta ja viipaloitiin samaa ruislimppua. Meillä oli ihan mukavaa, vaikka koti-ikävä välillä vaivasikin. Tertun kanssa olimme samanikäisiä ja […]

Runot

Runo olympialaisista

Suomi-tyttö Enni lautaili hopeaa eikä näytellyt edes kopeaa Naiset viestissä näytti vaikka ruotsi kultakaapin täytti Musti hiihti suksille vähän mutta jätän spekuloinnin tähän Ruotsin doupatut miehet lätkän loppukilpailupaikan vei mutta suomi pronssia Usalle antanut ei hopeaa tuli parisprintissä aikku oli ihan timmissä Selännettä ei voi ohittaa pappa kunniamaininnan saa Kisat oli komeat ja hyvät siitä

Lukijoilta

Asioimismatka

Olipa kerran kauan sitten kylä. Tässä kylässä oli isoja taloja ja pienempiä taloja, jopa kesämökkejä. Pienen talon nuorukainen kävi mielellään kesämökkiläistä auttelemassa. Aina tuo auttaminen jollakin tavalla korvattiin. Tulipa heistä oikein hyvät metsästystoveritkin. Sitten tuli se suuri hetki, jolloin nuorukainen saavutti täysi-ikäisyyden. Siihen aikaan se tapahtui vasta 21-vuotiaana. Sitten sai mennä myös Alkon myymälään, mutta

Aamun ajatus

Onko tulevaisuutta?

Onko kirjalla tulevaisuutta, kysytään säännöllisin väliajoin. Sitä sietääkin kysyä. Mutta miksi ei yhtä hyvin: Onko leivällä tulevaisuutta? Entä ruusu, ja lastenlaulu ja toukokuun sade, miten niiden laita on, onko niillä tulevaisuutta? Toinen kysymys on yhtä turhanpäiväinen kuin toinenkin. Kysykää sen sijaan: Onko ihmisellä tulevaisuutta? Sitähän voi epäillä alakuloisimpina hetkinään. Mutta jos ihmisellä on, on kirjallakin.

Ajankohtaista

Värtsilä-päivien 2014 suunnittelutilaisuus ma 17.3.

Tervetuloa Värtsilä-päivien suunnittelutilaisuuteen maanantaina 17.3. 2014 klo 19 Värtsilän kylätalolle! Värtsilä-päivät järjestetään perinteiseen tapaan heinäkuun toiseksiviimeisenä viikonloppuna, eli 18.-20.7.2014. Päivien suunnittelu on jo aloitettu. Yleisjärjestelyistä vastuulliseksi (koordinoijaksi) on suunniteltu Värtsilän Pitäjäyhdistystä. Päiväthän ovat koko Värtsilän yhteiset kotiseutupäivät. Ne luovat erinomaisen tilaisuuden niin nykyisten kuin entisten värtsiläläisen tapaamiseen, nykypäivän Värtsilän esittelyyn ja tutustumiseen, menneiden aikojen esittelyyn

Lukijoilta

Kaustajärven vartion rakennus 6

Kärsi vaan ruumis, olet sinä ilonkin päiviä nähnyt ! Teppo Päivät pitenivät ja kevät teki tuloaan. Aamulla ennen töitten alkua oli mukava käydä saunanrannassa katselemassa muuttolintuja. Ruoho ei ollut vielä kasvanut ja luntakin oli vielä paikoitellen maassa. Kymin metsissä oli niihin aikoihin eräs muita kesympi hirvi. Minä olin ristinyt sen Tepoksi. Kymin mailla hirvenmetsästys oli

Lukijoilta

Mäenlaskua

Mäenlaskua erilaisilla tavoilla ja tyyleillä, osa 1 Huomasinpa tuossa, että Laskiainen on heti maaliskuun alussa. Laskiaisesta tuli mieleeni erilaisia mäenlaskumuistoja; eri vuosikymmenillä ja eri tavoilla toteutettuja. Mäenlaskua entisajan malliin Kenraalinkylässä koulun läheisyydessä, kylätien toisella puolella on nk. Immosen mäki. Nimensähän mäki oli tietysti saanut mäen seutuvilla asuneesta perheestä, Immosista. Värtsin lukija- ja kirjoittajakuntaan kuuluva säveltäjä

Scroll to Top