Tervetuloa Värtsilä-päivien suunnittelutilaisuuteen maanantaina 17.3. 2014 klo 19 Värtsilän kylätalolle!
Värtsilä-päivät järjestetään perinteiseen tapaan heinäkuun toiseksiviimeisenä viikonloppuna, eli 18.-20.7.2014. Päivien suunnittelu on jo aloitettu. Yleisjärjestelyistä vastuulliseksi (koordinoijaksi) on suunniteltu Värtsilän Pitäjäyhdistystä.
Päiväthän ovat koko Värtsilän yhteiset kotiseutupäivät. Ne luovat erinomaisen tilaisuuden niin nykyisten kuin entisten värtsiläläisen tapaamiseen, nykypäivän Värtsilän esittelyyn ja tutustumiseen, menneiden aikojen esittelyyn ja muisteloihin sekä tulevien aikojen suunnitteluun.
Tähän asti päivät ovat vuosittain onnistuneet, kun koko Värtsilä on ollut ohjelmaa luomassa sekä osallistunut päivien järjestelyihin.
Tavoitteena on tänäkin kesänä päivien onnistuminen. Toivomme, että mahdollisimman moni värtsiläläinen tai muutoin Värtsilän ystävä – niin yhdistys, yksityinen henkilö, yritys tai muu yhteisö – voisi tulla omalla panoksellaan mukaan päivien järjestelyihin.
Kutsumme kaikki Värtsilä-päivistä kiinnostuneet päivien ensimmäiseen suunnittelutilaisuuteen Värtsilän kylätalolle.
Värtsilän Pitäjäyhdistyksessä asiaa hoitaa:
- Vuokko Väänänen, puh. 0500 188 608
- Matti Jaatinen, puh. 040 586 3803
- Raimo Tiittanen, puh. 0400 803 943
VÄRTSILÄN PITÄJÄYHDISTYS ry