Mäenlaskua

Mäenlaskua erilaisilla tavoilla ja tyyleillä, osa 1

Huomasinpa tuossa, että Laskiainen on heti maaliskuun alussa. Laskiaisesta tuli mieleeni erilaisia mäenlaskumuistoja; eri vuosikymmenillä ja eri tavoilla toteutettuja.

Mäenlaskua entisajan malliin

Kenraalinkylässä koulun läheisyydessä, kylätien toisella puolella on nk. Immosen mäki. Nimensähän mäki oli tietysti saanut mäen seutuvilla asuneesta perheestä, Immosista. Värtsin lukija- ja kirjoittajakuntaan kuuluva säveltäjä ja sanoittaja Immosen Ensio on kotoisin tuosta mäen syrjässä sijainneesta pirtistä. Minun muistoissani Immosen mäessä kasvoi jo jonkin verran puita ja niitä piti mäenlaskussa väistellä parhaansa mukaan. Muistan isojen poikien laskeneen ylhäältä asti hurjavauhtisen mäen ja puikkelehtineen mäen yläosan puiden välistä taitavasti suksilla. Jossakin puolenvälin paikkeilla oli hyppyri ja siitä taitavimmat laskijat hyppäsivät useamman metrin ilmalentoja. Ja vähemmän taitavat hyppäsivät aikamoisia kuperkeikkoja. Taisi siellä jokunen suksikin mennä poikki. Itse pienenä varovaisena eka- tai tokaluokkalaisena laskin mäen loivemmasta kohdasta ja jostakin puolivälin seutuvilta. Minulle siinäkin mäessä oli haastetta ja vauhdinhurmaa tarpeeksi. Immosen mäessä kävimme mäenlaskussa kouluporukalla muutamia kertoja kevättalven aikana. Välitunneilla laskimme koulun pihassa johonkin suuntaan; olihan mäellä sijaitsevan koulun joka nurkalla alamäki!

Kuva: Vuokko Väänänen

Kuva: Vuokko Väänänen

Immosen mäessä oli kuulemma joskus laskettu mäkeä jopa reellä! Kylän nuoriso oli hankiaisten aikaan kiskonut reen mäen päälle ja sitten vain tytöt ja osa pojistakin kyytiin. Muutama vanttera poika oli sitten tuupannut reen alamäkeen ja joku vielä hypännyt jalaksille. Sitten mentiin! Vauhti oli varmasti hurjaa ja tunnelma korkealla.

Eräs tarina kertoo mäenlaskemisesta, jossa oli paljon hyvää onnea matkassa. Kylätien varressa on melkoinen kallio, joka alhaalta katsottuna on aivan jyrkkää avokalliota. Pojankoltiaiset olivat keksineet kertoa yhdelle koulukaverille, että he ovat laskeneet mäestä alas. Todisteena olivat jäljet mäessä; latunen ylhäältä kallion kielekkeelle saakka ja latunen taas alhaalla mäen alla. Pojat olivat tehneet mäen päälle suksen jäljet ja kääntyneet takaisin. Toinen latunen oli tehty alhaalta päin mäen alle samalle kohdalle. Kun ylhäältä katsoi, näytti siltä, että suksen jäljet jatkuivat mäestä alas ja todistivat toisten rohkeasta laskusta. Eihän tämä asiasta tietämätön poika halunnut olla toisia huonompi ja arempi. Ei hän mikään pelkuri ollut! Sukset jalkaan ja latuselle. Pieni epäilys kuitenkin hiipi mieleen, kun mäen alle oli ilmestynyt paljon katsojia. Huhu oli nimittäin kiirinyt, että kohta nähdään hurja lasku. Ja niin nähtiin! Pitkän ilmalennon jälkeen poika humpsahti hankeen eikä kukaan nähnyt vähään aikaan muuta kuin lumipölläkkää ja siellä täällä vilahtelevia suksia ja sauvoja. Melkoinen naurun remakka kaikui kallion seinämästä, kun katsojat iloitsivat komeasta lennosta. Vähitellen nauru hiljeni, kun laskija vain makasi puoliksi lumeen hautautuneena. Miksi hän ei nouse ylös? Eikö rohkene nousta vai onko jotain sattunut?

Onneksi lumikasasta alkoi näkyä vähäistä liikettä; ensin heilahti lapaseton käsi ja kohta toinen. Poika yritti kömpiä ylös. Joku riensi jo häntä auttamaan. Urhea kalliosta alaslaskija saatiin lumesta esiin ja autettiin jaloilleen. Laskija taisi olla vähän ”päästä pyörällä”, mutta luita ei ollut katkennut eikä muuta vakavampaa sattunut. Katsojat ja erityisesti kepposen tehneet pojat olivat helpottuneita. Onneksi ilmalennosta selvittiin katkenneilla suksilla!

Share

5 comments for “Mäenlaskua

  1. Hauskaa tarina entisistä ajoista!
    Tuosta viimeisestä mäenlaskusta tuli meleeni, että aina on niitä jotka eivät ajattele nenäänsä pidemmälle kepposoa keksiessään ja myös niitä, joita on helppo höynäyttää.

  2. noita Sotsin kisoja katsellessa mietin, että mistä saavat alkunsa uudet kilpailulajit? Ovat hyvinkin saattaneet alkaa jostain näistä pojanviikareitten keskenäisistä ”kuka uskaltaa” laskea mutkikkaimman mäen törmäämättä puuhun tai kuka osaa tehdä hienoimman tempun.

    Meillä Patsolan koulun porukoissa puhuttiin että menee jänis housuun eli pupu pöksyyn jos ei uskalla tehdä jotain minkä kaikki muut ovat jo kuulemma tehneet.
    Temppuja varten monilla olikin eri sukset ”jänösukset” näitä haastelaskuja varten. Minä tein jänösukset sillitynnyrin tammilaudoista. Eivät katkenneet koskaan.

  3. Eräänä jouluna pukki toi minulle uudet sukset. Isä oli ne teettänyt juuri minulle sopivan mittaisiksi. Ne olivat kauniisti tervalla voidellut sukset.

    Menin kaverin kanssa Räykyn kalliolle hiihtämään. Poikkesimme ladulta vähän sivummalle. Jokseenkin sinne päin, missä nyt kallion alapuolella on Ryynäsen Pentin ja Heljän talo. Kallion mäeltä talon suuntaan on jyrkkä putous, monta metriä. Tuli halu näyttää kaverille, että kyllä minä uskallan. Niinpä annoin mennä. Kun putosin alas paksuun lumikinokseen, menivät molemmat sukset poikki.

    Kotimatkalla pelotti, eikä syyttä. Isä sanoi, ettei sinä talvena ole suksia. Onneksi olin pienistä viikkorahoista – joita tarvitsin Joensuussa kouluviikoilla – saanut säästettyä niin paljon, että ostin keltaiset hikkorit. Niillä sitten tulikin hiihdettyä useamman talven lumilla.

    Muistan tämän aina kun käyn Pentiltä kylmäsavulohta.

  4. Tutun näköinen maisema.
    En kehoittaisi tämän talven lumilla siihen mäenlaskuun. On senverran paha louhikko tuossa rinteen alaosassa. Liekö vanha muinaisranta vai joku muu.
    Eihän Kenraalinkylässä tarvitse kiviä etsiä. Suurimmat kalliojyrkänteet on siellä nimetty louhiksi. On Norolouhta, Sikolouhta ja taitaa olla vielä hepo- tai repolouhikin. Varmaan Vuokolle tuttuja paikkoja.Kyllä siinä kuokka kilahteli kun tuotakin rinnettä puuntaimille laitettiin.Kuva taitaa olla muutaman vuoden vuoden takaa.

  5. Kuva on muutaman viikon takaa. Lähimetsässä oli harvennushakkuu ja sinnehän piti mennä ajouria pitkin kävelemään. Kamera kun oli mukana, tuli napattua kuva tällä kertaa kalliorinteen päältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *