Kukkolammen vedenpinnan laskeminen on pysähtynyt. Nousuun se ei ole vielä lähtenyt, vaikka satoi. Nyt voisi olla kotiseutuväellä oivallinen tilaisuus tutkia lammen rantoja, josko löytyisi vaikka yksipuisia ruuhia. Yksi vanha tavallinen puuvene on kellallaan rantamutalikossa Luppotuvasta vähän oikealle, miten pitkään lie siinä köllötellyt. Moneen kertaan paikatulta se näyttää, tuskin on kuitenkaan museoesineeksi. Vanhoja tarinoita liikkuu kansan keskuudessa […]
Ampiaiset tekivät muhkean pesän Patsolan mäelle Teuvo Niirasen pihapuuhun. Talonväki suunnitteli häätötoimia, sillä pesä on hankalassa paikassa, turhan lähellä sisäänkäyntiä ja lasten leikkipaikkaa. Onkohan Värtsin lukijoilla kokemuksia, miten ampiaispesän saisi parhaiten pois päiväjärjestyksestä? Siis silleen, ettei joudu itse häädetyksi.
Vuorossa on kuva-arvoitus. Mihin tarkoitukseen on käytetty oheista laitetta, joka on valettu joskus muinoin Värtsilän rautatehtaalla? Toiselta puolelta mötikkä on yläkuvan kaltainen ja toinen puoli selviää alemmasta kuvasta. Esine on reilun kahvipaketin kokoinen ja painaa kuin synti. Nykyisin sille tuskin olisi enää käyttöä.
Suomessa elettiin voimakkaita tuontisäännöstelyn aikoja 50-luvulla. Ei päässyt moni kiinni esimerkiksi kuplavolskiin, vaikka olisi ollutkin tarpeita ja rahkeita. Ilmeisesti näissä tunnelmissa ja tilanteissa isäukko sai kuitenkin moottoripyörän ostoluvan ja meille hankittiin tuliterä Pannonia. Käsittääkseni se on unkarilainen pyörämerkki. Ei mikään ääriharvinainen, mutta ei kuitenkaan mikään valtamerkki. Tietenkin pyörä oli väriltään musta, uutuuttaan kiiltävä ja komea.
Värtsiä tehdään tällä hetkellä poikkeustilanteessa. Soneran laajakaistayhteys on ollut poikki lauantaiaamusta lähtien. Toimitus on erittäin hitaan lainamokkulayhteyden varassa. Värtsin sillä saa joten kuten auki, mutta juttujen tekeminen varsinkin kuvien kanssa on kärsivällisyyttä kysyvää puuhaa. Sain juuri jätettyä vikailmoituksen, jonka tekeminen on uskomattoman hankala operaatio. Nyt vain odotellaan, mistä vika mahtaisi löytyä. Voitte edelleen lähettää juttuja
En ole mikään gurmeekokki – pois se minusta – mutta jonkinlaista perusruokaa olen kuitenkin kuvitellut osaavani tehdä. Epäonnistuneen kaalilaatikon jälkeen en ole asiasta enää niinkään varma. Kaalilaatikko oli lapsuudessa yksi mieliruokiani, kunnes erään kerran äitiä auttaessani pudotin kuuman ruukun lattialle. Siinä meni suutkanen saviruukku säpäleiksi samalla kun perheen ilta-ateria oli pilalla. Tänään tiesin jo ruokaa
Kati Tervo: Jääkaapin henki, Kertomuksia keittiöstä, ruuasta ja elämästä, WSOY 2011. Kati Tervo on jutunkertoja, jolla on hymyilevä kynä. Joskus hän kertoo siitä, mitä seuraa, kun toinen osapuoli jättää purkkien kannet puoliksi auki. Kerran nimittäin punajuuripurkin liemet levisivät keittiöön, kun kansi jäi käteen ja purnukka räjähti lattiaan. Toisen kerran voi puheenaiheena olla oma mies, kun
Kuva Jouko Varonen Käväistiin Lappeenrannan Konnunsuolla kuvauspuuhissa. Kuinka ollakaan, lähelle lennähti sinappiperhonen. Samaan lajiin tutustuin vuosi sitten täsmälleen samassa paikassa. Sinappiperhonen vaeltaa Suomeen eteläisemmistä maista, ja siitä tehdään usein vain yksittäisiä havaintoja. Toisinaan laji on kuitenkin onnistunut lisääntymään myös täällä. Koiraat lentävät ympäriinsä etsiessään naaraita. Naaraat munivat munat yksitellen ravintokasvien lehdille. Lentoaika on kesäkuu ja
”Tämän puulajin kanssa pitää viihtyä metsässä helteelläkin”, sanoi Erkki Tietäväinen. Hänellä on Sikkerinvaaran rinteillä visakoivua kasvamassa 3,5 hehtaaria. Visakoivu on arvokas puulaji. Ainakin sen parhaita laatuja myydään kiloittain. Kasvattaminen vaatii ammattitaitoa ja jatkuvaa hoitoa. Kyseessä on rauduskoivun muunnos, jonka varttuneissa puissa on oksakyhmyjä, juomuja ja muhkuroita. Visakoivua on käytetty jo tsaarin hovissa ylellisten huonekalujen valmistamiseen.
Nostalgiakukkia – osa 3 Pyöräillessäni Viikissä niittyjen kukkarunsautta ihaillen, mielessäni alkoi soida laulun säe ”Niittykukkia poimin vain sulle, niiden väri niin lempeä on…” Lempeimmistä lempein on lemmikki. Kukan nimi on useissa kielissä ”älä unohda minua” esim. ruotsin förgätmigeij. Suomessa on toisinaan puhuttu myös orpolapsen kukasta. Keski-Pohjanmaan maakuntakukan kissankellon väri on suorastaan taivaallinen. Sama sinisen sävy
Kesäiseen aikaan majavat herkuttelevat vesikasveilla. Ne syövät esimerkiksi raatteita, vehkoja ja kortteita. Pohjamudasta ne tonkivat lumpeen ja ulpukan juuria. Joskus ne kömpivät hakkuuaukoille maitohorsma-apajille ja haukkaavat ohimennen sananjalkoja tai mustikanvarpuja suuhunsa. Vesikasvit maistuvat hyvältä ja täyttävät kyllä vatsan, mutta energiaa saa kätevämmin muussa muodossa. Puitten lehdet ja kuoret ovat perusruokaa, jota majavat eivät unohda kesälläkään.
Nostalgiakukkia – osa 2 Kansalliskukkamme kielo lumosi minut tuoksullaan jo pikkutyttönä. Tosin se ei vielä silloin ollut kansalliskukka. Itsenäisyytemme juhlavuoden kansalliskukkatoimikunta valitsi kielon v. 1967 Yleisradion järjestämän kansanäänestyksen perusteella kansalliskukaksi. Sama asema kielolla on ollut Jugoslaviassa. Myös Israelissa sitä on pidetty kansallisena tunnuksena. Kielo on myös naisen nimi. Muutama päivä sitten päivitetyn tiedon mukaan Kielo
Vaasan poikien leiriytymispaikka 1941 on saanut Värtsin keskusteluissa niin paljon mielenkiintoa, että julkaistaan oheinen kuva suuren kivilohkareen kylkeen hakatusta tekstistä. Kivi on Tervavaaran tien varressa ainakin kilometrin päässä Patsolasta. Kiveen ja tekstiin liittyy paikkakunnalla kierteleviä tarinoita, joitten alkuperästä ja paikkansa pitävyydestä ei ole selvyyttä. Viimeksi kuulin, että jonkin ruotsinkielisen sotaosaston marssiessa tietä pitkin olisi kaksi
Leena Krohn: Auringon lapsia, Teos 2011. Leena Krohn on kirjoittanut tarina Orvokki-tytöstä, joka pääsee kukkakaupan lähetiksi. Tarinan on kuvittanut Inari Krohn. Lueskelin kirjaa iltalukemisena ja se sieppasi minut mukaansa. Orvokki-tytön pitää viedä kukkia milloin minnekin, mm. elinkautisvangille vankilaan. Joskus kukat pitää viedä laulajalle, jolla on konsertti, toisen kerran on vuorossa käpypalmun vieminen pormestarin kunniaksi järjestettyyn
Partioonkin tuli aikoinaan vanhemman veljen myötä liityttyä. Olihan se osaltaan kovin sisään lämpiävää puuhaa siinä mielessä, että tämän Kärppä-vartion johtajana toimi vanhempi veljeni ja varajohtajana ikätoverinsa Tarvaisesta. Miehistöön kuuluin vain minä ja Tarvaisesta ikäiseni poika. Koskaan en päässyt näkemään muita Värtsilän partiolaisia. Tiedän kuitenkin, että jossakin heitä silloin tällöin kokoontui Uudenkylän suunnalla, ehkä peräti pappilassa.
Osa 1. ”Kukat ovat auringon hellyyden ja luonnon rakkauden lapsia.” Kahlil Gibran Kukat sulostuttavat jokaista päivääni tavalla tai toisella. Talvella, kun lumi peittää maan ja pakkanen paukkuu nurkissa, avaan kuvatiedostoni ja nautin kesän kuvasadosta. Moniin kukkiin liittyy nostalgisia muistoja lapsuudesta. Puutarhan nostalgiakukista kirjoitin Värtsissä 5.6. Nyt kerron sanoin ja kuvin muutamista hurmaavista kaunottarista, jotka kasvavat
Melkoinen mäiske on Värtsilän seuduilla käynyt jatkosodan alkaessa 70 vuotta sitten. Sikkerinvaaran rinteillä on vieläkin näkyvissä tykkimonttuja, joista tulitettiin rajan takaista Värtsilää. Venäläiset vastasivat tykkituleen, mutta sihti ei ollut kovin tarkka. Ammuskuoppia löytyy takamaastosta. Sirpaleitten jälkiä on ainakin yhden talon räystäslankuissa. Sodan jälkiä on nähtävissä muuallakin Värtsilän keskustan läheisyydessä. Esimerkiksi Räykynvaaran rinteillä on hyvin säilynyt
Luonto tulee ”osakkaaksi” Värtsilän vesihuolto-osuuskuntaan, sillä vesilaitoksen tärkein osa, vedenottamo, löytyi 60 metriä kirkonkylän seutua korkeammalla olevasta lammesta, joten vesilaitosta rakennettaessa säästytään pumppujen hankinnasta. Näin kirjoitti Karjalainen 1960 –luvun puolivälissä. Kyseessä oli Kukkolampi, jonka nimeä ei lehtijutuissa tuolloin jostain syystä mainittu. Veden todettiin olevan laadultaan hyvää, joten puhdistusta ei tarvittaisi hiekkasuodatusta lukuun ottamatta. Veden määräkin
Olen monta kertaa tyrinyt Venäjän tullissa, kun ruksi on osunut väärään kohtaan. Venäjänkielen taito kun ei ole kovin hääppönen. Verkkovärtsistä löysin sitten nettiosoitteen, josta voi tulostaa suomenkielisen lomakkeen. Maanantaiaamuna klo 5 läksin kokeilemaan, onnistuuko rajan ylitys suomenkielellä. Olin varannut ylimääräistä aikaa probleeman varalle. Reissu onnistui. Matka kesti Kaustajärveltä edestakaisin tunnin ja viisikymmentä minuuttia! En tietysti
