Nostalgiakukkia

Osa 1.

Rakastaa, ei rakasta... Kuvat Lissu.

Kukat ovat auringon hellyyden ja luonnon rakkauden lapsia.

Kahlil Gibran

Valkolehdokki.

Kukat sulostuttavat jokaista päivääni tavalla tai toisella. Talvella, kun lumi peittää maan ja pakkanen paukkuu nurkissa, avaan kuvatiedostoni ja nautin kesän kuvasadosta. Moniin kukkiin liittyy nostalgisia muistoja lapsuudesta. Puutarhan nostalgiakukista kirjoitin Värtsissä 5.6. Nyt kerron sanoin ja kuvin muutamista hurmaavista kaunottarista, jotka kasvavat luonnossa villeinä ja vapaina. Kirjoitustyön edistyessä huomasin, että tarina paisuu ja paisuu, kun tuntui, että tuo ja tuokin kukka on saatava mukaan. Niinpä päätin suosiolla jakaa tarinan kolmeen osaan, että mukaan mahtuisi kuviakin. Silti monta ihanuutta oli jätettävä vaille huomiota.

Kevään sulottaret

Sini- ja valkovuokkojen kukkaan puhkeaminen saa kukkien ystävän sydämen pakahtumaan riemusta. Ne ovat lupaus kesästä. Äitini kaipasi kevät kevään perään Pälkjärven valkovuokkoja. Ne olivat hänen nostalgiakukkansa numero yksi. Kiihtelysvaarassa ja Tohmajärvellä ei valkovuokkoja kasvanut. Seisoessani ensimmäisen kerran valkovuokkomeren laidassa Herttoniemen kartanonpuistossa, ymmärsin äidin kaihoilun niitten perään. Sinivuokkoja muistan nähneeni yhden kerran Järventauksessa, kun varta vasten tein retken Everilän metsään niitä katsomaan.

Keto-orvokki.

Keto-orvokit valtaavat pellot ja kallion kolot pian vuokkojen kukinnan jälkeen. Lapsuudessani koristelin keväisin kotia keto-orvokeilla. Laakeat uunivuoat saivat toimittaa maljakon virkaa koska niihin mahtui paljon. Oli kuin pöydillä olisi ollut orvokkimättäitä! Keto-orvokit somistivat pöytää myös silloin, kun joimme sisarusten kanssa viimeiset päiväkahvit Korvella toukokuussa 2006.

Napoleonin puoliso Josephine viljeli keto-orvokkeja kuuluisassa Malmaisonin puutarhassaan. Myös Napoleon rakasti orvokkeja, koska ne muistuttivat häntä lapsuudesta Korsikan metsissä. Kun pariskunta vihittiin, Josephinella oli kimppu orvokkeja ja sellaisen hän sai mieheltään sitten jokaisena hääpäivänä. Vielä ennen lähtöään lopulliseen maanpakoon St. Helenan saarelle, Napoleon poimi orvokkikimpun ja kävi viemässä sen Josephinen haudalle.

Metsien kätköissä

Lapsuuden mailla metsien kätköissä hurmasivat tuoksullaan vanamot, valkolehdokit, talvikit ja maariankämmekät. Pääkaupunkiseudun kaupunkiluonnossa en ole tavannut niitä vanamoa lukuun ottamatta. En tosin ole joka paikkaa kolunnutkaan. Kyläillessäni Nurmijärvellä kesäkuussa, sain vuosikymmenten tauon jälkeen nähdä valkolehdokin. Sain otetuksi siitä jonkinlaisen kuvankin. Ystäväni oli poiminut maljakkoon neljä kukkavartta. Illan tullen koko talon täytti huumaava tuoksu. Olen kuullut sanottavan valkolehdokin tuoksua enkeleiden tuoksuksi.

Rakastaa, ei rakasta, rakastaa…

Keski-Suomen maakuntakukka päivänkakkara on yleisesti tunnettu ennustuskukkana. Jos rakastunut ihminen on ollut epävarma toisen osapuolen tunteista, hän on hakenut varmuutta nyppimällä päivänkakkaran terälehtiä yksitellen ja hokemalla jokaisen kohdalla vuorotellen rakastaa, ei rakasta, rakastaa jne. Tästä tulee nimet ennustuskukka, arpakukka ja rakastuneiden kukka. Joskus nuorena tuli nypittyä niin monta päivänkakkaraa, että lopulta tuli mieleinen vastaus. Päivänkakkara tuntuu säteilevän vahvaa ilon ja positiivisuuden energiaa.

Lukijani, millaisia lapsuudenmuistoja sinulla liittyy luonnon kukkiin? Onko joku kukka jostain syystä ylitse muiden?

Sinivuokko.

8 comments for “Nostalgiakukkia

  1. No Lissu muistan ainakin kun piti käydä rentukoita. Nepä ei pysy maljakosssa (onhan niitä muitakin kukkia – kuuluisko kissankäpälä samaan joukkoon. Joka tapauksessa oli kiva, kun piti oppikouluaikana
    kerätä kasveja. Välillä oli kouluissa tyyli ettei tarvinnut- nyt taitaa
    taas olla tyyli toinen – ainakin lapsenlapseni ovat keränneet.
    Lissu sinun pitäisikin tulla Värtsilään asumaan?
    Terv. POusan Mirja

  2. Rentukoiden täyteläinen keltaisuus muistuu koulumatkan varrella
    olleesta kevätpurosta. Samalla sai kasteltua kengät ja käsineetkin rentukoita poimiessa. Päivänkakkaroiden kanssa
    kokeiltiin tuota ”rakastaa ei rakasta”- leikkiä, vaikka mitään
    rakkauden kohdetta ei edes ollut.
    Orvokit ja päivänkakkarat ovat säilyneet ykkössuosikkeina
    koko tähänastisen elämän ajan.

  3. Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun
    rehvanapehkot ovat kokonaan kadonneet
    pihapiiristämme.

    En huomannut ryhtyä niitä suojelemaan ja niinpä
    terävä viikate on tehnyt tehtävänsä. Kyllähän
    tuota nappikukaksikin kutsuttua keltakukkaista
    kasvia jossa on tasalatvaiset huiskilot kasvaa
    vielä hiekkatien varellakin, toistaiseksi, jos
    tahtoo vaikka kukkakranssia tehdä.

    Rehvanaa käytetiin aikoinaan rohtona ja hauteina,
    sekä lankojen värjäyksessä. Nykyisin tuo ikivanha
    kasvi on todettu myrkylliseksi.

    Mikä siis on kasvi jota ainakin Kaustalla rehvanaksi
    kutsutaan? Sehän on pietaryrtti.

  4. Kalenterissani on kirjoitettu juuri tälle päivälle runo.

    On yksinäisyys tarhuri huolekas:
    se vaalii myrtin, ruusun ja krookuksen,
    ja vihdoin kauneimman se kylvää:
    ruiskukan keskelle viljan keltaa.

    ( Elina Vaara )

  5. Yritän palauttaa lapsuuden kukkia kotipaikalle niittämällä peltotierakkeita kerran pari kesässä. Heinät on kuivatettava ja haravoitava pois, kuten ennen vanhaan. Kolmas kesä on menossa. Päivänkakkaroita, kissankelloja, orvokkeja ja leinikkejä on alkanut näkyä. Kurjenpolvikasvustot kukoistavat.

  6. Minuin mielikukkani ovat ylitse muiden Kielo ja Lemmikki.Kielo huumaa tuoksullaan ja Lemmikki sinisellä siroudellaan. Niinkuin Suomen lipun värit!
    Lempparikesäherkku oli taas pikkutytön mielestä metsämansikka tai vadelma käärittynä lepänlehteen. Nam! Hilkka P.

    Jk. Päivänkakkara. Rakastaahan se, luulen jo 63 vuotta!!!

  7. Kiitos kaikille kommenteista. Oli mukava lukea ajatuksianne ja muistojanne kukista.

    Mirja, kukkienko vai minkä takia olet sitä mieltä, että minun pitäisi tulla Värtsilään asumaan?

    Rentukat kuuluvat minunkin suosikkeihi, vaikken niitä maininnutkaan. Lapsena harmitti kovasti, kun toin niitä maljakkoon ja sitten hetken päästä ne jo roikkuivat pitkin maljakon kylkiä. Sama juttu horsman kanssa. Ei sekään kestä maljakossa kuin hetken.

    Enpä ole koskaan ennen kuullut pietaryrttiä rehvanaksi sanottavan. Mistähän sekin nimi tulee? Olen huomannut, että perhoset viihtyy näissä rehvanoissa.

    Kukat palkitsevat työsi EJ.

    Onpa kaunis ilmaisu tuo ”lemmikin sininen sirous”!
    Hilkan mainitsemaa kesäherkkua ei ole tullut koskaan maistettua.
    Miltähän lepän lehti mahtaa maistua? Pitäisiköhän joskus maistaa – marjojen kanssa tai ilman.

  8. Ihania kuvia Lissu ja kiva lukea muistoista, kissankäpälä on kaunis, näkee enää niin harvoin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *