Author name: Irene Peuhkurinen

Ilomantsin tiehaarassa on jälleen kaunis kukkaniitty. Tällä kertaa tien toisella puolella.

Jäälautta ajelehtii hitaasti rantaa kohti. Sillä näkyy olevan pari lokkia kipparia ja myös perämiespariskunta. Hyvin tuntuvat kyydissä viihtyvän. Ykskaks Perämies nousee siivilleen, lentää lekahuttaa Kippariparin luo. Siellä se tekee temput rouva Kipparille ja suuntaa sitten takaisin oman rouvansa luo. Kylmän rauhallisesti herra Kippari katseli tapahtumaa. Eikä rouva Perämiehelläkään ollut syrjähyppyyn nokan koputtamista. Västäräkitkin saapuivat kohta

Talvella siitä tuoksusta ja lämmöstä haaveiltiin. Vihdoinkin lumet ja jäät antoivat sen verran periksi, että haavetta päästiin toteuttamaan. Ensimmäisellä kerralla sauna lämpeni jo aamusta hiukan. Sitten illemmalla oli jo kunnon tulet kiukaan alla. Maltahan! Vielä pitää siinnyttää kunnolla. Nautinnon odottaminen on jo nautinto sinänsä. Lauteilla nahkan lämmetessä haisteltiin tuttua tuoksua. Heitettiin ensimmäinen varovainen kauhallinen vettä

Kuinkahan se jutustelu luiskahtikaan eläimiin. Kertoja sanoi, että sodan aikana ja sen jälkeen oli paljon rottia. Ne olivat tulleet sotilaiden mukana rintamalta heidänkin kyläänsä, kun sotilaat olivat olleet majoitettuina eräässä talossa. Siellä rotat sikisivät rauhassa ja pian oli koko kylän vitsaus valmiina. Rottia löytyi milloin taikinatiinusta, milloin mistäkin. Eräässä talossa ihmeteltiin munien häviämistä kanojen pesistä.

Eläkkeellä olijakin haluaa olla jotenkin hyödyksi. Pakkaspäivänä tekee mieli ulos. Siis hyödyllisesti ulos? Hyötyliikuntaa? Isännän toimesta on todettu, että polttopuut riittävät seuraavaksikin talveksi, mutta pienistä klapeista voi tulla pula. Mökkimme kupeella suolla kasvaa muutama tiheäsyinen koivu. Runko on paksu ja latva leviää jo muutaman metrin korkeudessa valtavaksi oksa-pensaikoksi. Nehän ne joutaa kaataa! Tuumasta toimeen. Tola

Loppiaisen jälkeen alkoi joulun pois raivaaminen. Kuusi pääsi koristeistaan, ikkunatähti laatikkoonsa ja himmeli hävisi komeron loukkoon. Joulukortit eteisen seinältä vaativat vilä kertaalleen lukemista. Omatekoinen kortti on sellainen, jossa katse viipyy tavallista pitempään. Ne ovat ehdottomasti parhaita, lasten vaatimattomista piiroksista aikuisten taitaviin askarteluihin asti. Piti oikein kaivella esiin edellistenkin vuosien omatakoiset tervehdykset. Pussinpohjan Masalta on tullut

Nousen Sääperiä kiertävältä tieltä ylös pienen mäen rinnettä. Kukkulan päällä seisoo jykevä hirsitalo. Katon harjalla on metallinen viiri, jossa on luku 1721. Historian havina herättää kunnioitusta. Vieraan vastaanottaa pihalla hau-hau-kuoro. Avaan oven. Ensimmäiseksi kiinnittää huomiota valtava vitriini vastakkaisella seinällä. Isäntä Pekka Kunnas esittelee kaapin sisältöä. Sieltä löytyy lähes kaikki tämän seudun eläimet, ja jokaiseen liittyy

Mentiin isän päivän kunniaksi konserttiin. Semmoinen on harvinaista herkkua näillä main. Joskus käy kateeksi nuo kaupunkilaiset, varsinkin pääkaupunkilaiset, niillä kun on vara valita. Mutta sattuipa mieluinen soitanta! Sen korkeatasoisuudesta tai tasottomuudesta en osaa sanoa mitään, mutta mukaansatempaavaa oli. Ohjelmisto koostui Bachista Nightwishiin. Sehän sopi, meikäläinen on kaikkiruokainen musiikin suhteen – ainakin melkein. Mutta näin jälkeenpäin

Viimelauantaina 27.10. oli Kaurilan kylätalolla Alangon ja Tarkkosen yhteisesiintyminen. Tässä satunnaissa kuulijassa heränneitä tuntoja. Suurin osa kuulijoista oli varttuneempaa väkeä. Sen ymmärtää, kun ohjelma koostui sota-ajan aiheista. Ei kyllä olisi tehnyt pahaa nuoremmillekaan kuulla, miten ennen selvittiin ankeistakin ajoista. Arto Tarkkosen soittamat ja laulamat laulut olivat tuttuja omalta kansakouluajalta. Esitys oli niin mukaansatempaava, että oli

Arvelevat, että olen lehtopöllö. ”Mä oon mikä oon”, ja lintubongarit sanokoon viimeisen sanan. Asustelin täällä Pirtajärven salomailla Irja-emännän pihapiirissä viime kesänä. Oikea olopaikkani oli aitan yläkerrassa, josta katselin, mitä Irja puuhaili. Välillä hän oli pitkiäkin aikoja poissa, sitten taas ilmestyi askareisiinsa. _ _ _ Mutta kuka se nyt tuossa kuljeskelee? Ei se ainakaan Irja ole.

Saunarantaan käsien pesulle menijä melkein säikähti, kun ihan vierestä lähti iso lintu uimaan. Valkoposkihanhihan se. Hetken järven yllä kaarreltuaan se nousi pihamaalle ja rupesi aterioimaan. Apiloita näkyi nyppivän. Ei juuri ihmisten läsnäolosta ollut moksiskaan. Ensin ajateltiin, että se on sairas, kun on jäänyt muusta joukosta. Uidessa ei näyttänyt olevan mitään vikaa . Ruokakin maistui ja

Ollos tervehditty sinä Värtsi-lehti lukijoinesi, kirjoittajinesi! Vietettyäni viisi kuukautta metsässä saanen jälleen liittyä seuraanne. Kesä meni. Vai oliko se kesä? Kahtena päivänä pidin shortseja ja yhtenä hellemekkoa. Ehkä oli muitakin lämpimiä päiviä, mutta meidän rannalla tuuli aina niin vilpoisasti. Vain yksi pääskypari tuli pesimään kattomme alle. Saivat kasvateltua viisi poikasta. Ensimmäisenä lentopäivänä nappasi jokin petolintu

Värtsilässä on ollut huomattavia persoonia aina Arppesta lähtien. Mutta myös ”taviksista” löytyy persoonallisuuksia ihan isolla P:llä. Muutettuamme Värtsilään oli äitini jonkin aikaa ”lapsenlikkana”. Vanhaan hyvään aikaan naapureilla oli aikaa pistäytyä rupattelemassa, kun ei televisio sitonut heitä sohvan nurkkaan.” Käykö teillä aina näin paljon vieraita?” ihmetteli kaupunkilainen äitini. Eräs näistä vieraista oli Wegeliuksen Einari. Einari kävi