Eränkävijän juttusilla

Nousen Sääperiä kiertävältä tieltä ylös pienen mäen rinnettä. Kukkulan päällä seisoo jykevä hirsitalo. Katon harjalla on metallinen viiri, jossa on luku 1721. Historian havina herättää kunnioitusta. Vieraan vastaanottaa pihalla hau-hau-kuoro. Avaan oven.

Ensimmäiseksi kiinnittää huomiota valtava vitriini vastakkaisella seinällä. Isäntä Pekka Kunnas esittelee kaapin sisältöä. Sieltä löytyy lähes kaikki tämän seudun eläimet, ja jokaiseen liittyy jokin erämuisto. Karhu on joutunut vitriinin alakerroksen häpeänurkkaan. Pelottelihan se isäntää kahdeksan metrin päästä. Onneksi sivusta tullut laukaus päästi pälkähästä. Vitriinin teeri on saatu kiinni juoksemalla, eikä mäyrässäkään ole ampumisen jälkiä. Se sai patukasta.

Saalis ei kuitenkaan koskaan ole se tärkein. Luonnossa samoaminen sen kirjaa lukien on päämotiivi. Hyvä koirakaveri täydentää elämystä. Se näet haistaa sellaistakin, mikä kokeneeltakin ihmiseltä jää huomaamatta.

Komeata hirven päätä ihaillessa kääntyy keskustelu hirvijahteihin. Jokainen jahtilainen tietää minne mennä, jos osoite on Polpakon notko, Rupeloparviaisen autio, Haarakoivu tai Makkarapaperi. Kenties joku lukijoista osaa selittää, kuka oli Takojan Tiina, kun hänelläkin on autiopaikka Lehmivaarassa.

Susi kuuluu myös kokoelmaan, mutta oli mennyt piiloon tällä kertaa. Kunnas harmittelee,että päätökset metsästyksestä on viety kirjoituspöytien ääreen kauas sieltä, missä ajantasainen ja oikea tieto on. Ja paperille päätökset haiskahtavatkin.( Niin se on muittenkin asioitten kanssa. kirj. huom. ) Vaikka täälläkin sudet ovat vieneet koiria ja lampaita tänä syksynä, ne kuitenkin pelkäävät ihmistä Länsi-Suomessa susitilanteesta saa olla jo todella huolissaan. Monen susipolven ajan elukat ovat saaneet olla rauhassa, eikä ihminen ole niille enää peloke. Kanta paisuu ja käy rohkeammaksi, kuten olemme lehdistä saaneet lukea.

Eräretket ovat suuntautuneet Jäämereltä aina Etelä-Afrikan Botswanaan asti. Aina ei ole ollut kysymyksessä eräretki, vaan erätaitoja vaativa retki. Sellainen oli Siperian Kara-kraaterille tiettömien taipaleitten taakse suuntautunut tiedemiesten tutkimusmatka. Ehkä jotkut muistavat myös kisailun Bruno-karhun kanssa vuonna 2006 Saksassa ja Itävallassa.

Kokemus ja tietämys ovat karttuneet siinä määrin, että Pekka Kunnaksen taitoja käytetään valtakunnallisestikin hyväksi. Tärkeänä hän pitää, että nuori polvi oppii kunniottamaan luontoa. Perinteiden tunteminen metsästyksessä on lakien tuntemisen lisäksi ensiarvoista.

Share

6 comments for “Eränkävijän juttusilla

  1. muistelija
    20.12.2012 at 7:20

    Hatunnosto ja kumarrus riistamiehille arvokkaasta kasvatustyöstä paikkakuntamme nuorten miesten parissa.
    Niinkuin myös riistaeläinten ja luonnon hyväksi tehdystä työstä.

  2. Mirja Pusa
    20.12.2012 at 10:16

    Onhan se metsämiehen vaimo perillä monista metsästykseen liittyvistä seikoista – näin luulen, kun hän kuuntelee varmaan päivittäin näitä tarinoita niin kauan kun mies metsästää. Kivoja kuviakin oli- kiitti Irene.
    Pusan Mirja

  3. irene peuhkurinen
    20.12.2012 at 10:59

    Hirvenpään vieressä on otus Etelä-Afrikasta, kudu nimeltään. Tänä aamuna oli Pirtajärven mökkirannassa n. 30 teertä.

  4. Eero-Matti
    20.12.2012 at 12:34

    Erätarinoita sopisi enemmänkin verkkolehteemme. Itse olen aiemmin kalastuksesta silloin tällöin kirjoitellut, aktiivisempi voisi tässäkin asiassa taas olla. Kiitos Irene!

  5. Sakari H
    20.12.2012 at 12:36

    Pojasta polvi paranee. Isänsäkin oli luonnon lahjakkuus.

    https://www.vartsi.net/2011/04/01/kaenpesa/

  6. Maija- Liisa
    20.12.2012 at 12:57

    Mekin kävimme useita vuosia sitten hakemassa heiltä täytetyn
    karhun rekvisiitaksi eräille messuille.

    Kiitos karhun lainasta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *