huhtikuu 2013

Lukijoilta, Värtsilän Musta peruna, Wärtsilän musta

Musta peruna

Ajankohtaista tietoa mustasta perunasta. Olen ajanut vimmatusti takaa tietoja mustasta perunalajikkeesta. Työ on ollut aika mutkikasta. Nyt voin kertoa sellaista uutta, mistä ei ole ollut aiemmin selvää tietoa. On puhuttu ja kirjoiteltu Vanhasta mustasta, jonka synonyyminimi on Kainuun musta. Muitakin nimivaihtoehtoja sillä on. Rekisterinumero on NGB3035. Tämän mustan lajikkeen on pannut Tyrnävän Siemenperunakeskuksen avulla ja […]

Lukijoilta

Verkkolammen kämppä 6

Osa 6. Saunakahvit Lienen keittänyt pienen elämäni varrella monetkin kahvit, mutta yksi kerta on jäänyt erityisesti mieleen. Olin Verkkolammen savottakämpän ”kämppäukkona” ja lämmittelin savottalaisille saunaa kylpykuntoon. Uuni oli kertalämmitteinen pönttöuuni. Siis sellainen pyöreä pötkylä. Yläosassa oleva löylyluukku pidetään lämmityksen aikana kiinni ja avataan vasta kun kylvetään. Löylyä piti riittää koko illaksi ja sen vuoksi olin

Lukijoilta

Ves´rinkelit

Vieläkö siellä teillä päin saa kunnon ves´rinkeleitä? Eivät ne tällä puolella Suomea tunne vesirinkeliä eli bagelia ollenkaan. Joskus Tuomaan markkinoilla on ollut joku karjalaistyttö myymässä vesirinkeleitään, ainakin pussin kyljessä luki niin. Kyllä minä niin pahoitin mieleni, kun kotiin päästyäni huomasin, ettei siellä pussissa ollutkaan kunnon ves´rinkeleitä, vaan vesihöyryllä suihkutettuja haalean värisiä rinkuloita. Silloin muinoin, kun ves´rinkelit olivat vielä oikeita

Lukijan kuvat, Lukijoilta

Lumilinnut

Maahanmuutto on käynnissä, ja se vain on aina ihan sykähdyttävää nähdä kevään ensimmäiset muuttajat.  Bongareilla on varmaan jo pitkä lista näistä tulijosta.  Minäkin bongasin tänään  pari muuttajaa lumiselta pellolta Savikolta Ilomantsintien varrelta , siitä tiessä olevan kuopan paikkeilta.

Kuva-arvoitus

Kaustan pojat

Kuva-arvoitus. Tässäpä kolme komeaa Kaustan poikaa! Vas. vahvamies Janne, venemestari Olli ja muuten mukava mies Pahkavan Antti. Kuva on otettu luultavasti Wärtsilässä, mutta mikä rakennus on taustalla? t: Pentti Tikka

Lukijoilta

Tuliaisia

Matka Pohjois-Karjalasta Pohjanmaan lakeuksille on sen verran pitkä, ettei sinne kovin monta kertaa vuodessa ole tullut lähdettyä, ei edes silloin kun tyttärenpojat olivat pieniä. Kun pojat olivat tietyn ikäisiä, ei tulopäiväämme voinut edes mainita, muuten ei poikue suostunut siirtymään ikkunan äärestä koko päivänä mihinkään. Yhtä paljon kuin tulomme, poikien mieltä jännitti sekin mitä laukuistamme löytyy.

Lukijoilta

Kylmää kauneutta

Avarien maisemien kaipuu ja aurinkoiset pakkaspäivät ovat saaneet minut hakeutumaan kameranulkoilutusreissuille eteläisen Helsingin rannoille. Lähes silmänkantamattomiin ulottuvat ja jäälakeudet ovat lumonneet kylmällä kauneudellaan. Lukijani, haluan näillä kuvilla kertoa Sinulle näkemästäni.  

Kirja-arvostelut

Sauna

Kuinka saunasta tuli ”suomalainen”? Suomalaisen saunakulttuurin vaiheita Saunan löyly on enemmän kuin höyrykylpy Tuomo Särkikoski: Kiukaan kutsu ja löylyn lumo, suomalaisen saunomisen vuosikymmeniä, Gummerus Kustannus Aloitan yleensä tämäntyyppisiin teoksiin tutustumisen kuva-annin tarkastelulla. Näyttää siltä, että kirjan kuvitus on hivenen kuivahkoa. Poissa ovat sauna-idyllit ja suomalainen tyyli saunoa. Turha on etsiä kuvia, joista löytyisi kotoisen saunan pönttökiukaan

Ajankohtaista, Lukijoilta

Järnefeltin lumoissa

Suomen taiteen kultakauden eturiviin kuuluneen mestarin, Eero Järnefeltin (1863 – 1937) töitä on parhaillaan esillä Ateneumissa. Hänet tunnetaan parhaiten Kolin jylhien näkymien kuvaajana sekä henkilö- ja muotokuvien taitajana. Myös Tuusulanjärven rannalla sijaitseva ateljeekoti Suviranta ja sitä ympäröivä luonto sekä perheenjäsenet olivat taiteilijalle läheisiä aiheita. Nähtävänä on valikoima Järnefeltin tunnetuimpia maalauksia, piirustuksia, luonnoskirjoja ja grafiikkaa. Näyttelyn

Lukijoilta

Latu, 2. osa

Kahvit naisen mökillä Avaan latua naisen mökille. Rantametsässä upottaa polveen asti. Onkohan lukko jäässä, ajattelee nainen puoliääneen. On hänellä kyllä lukkosulaa kaiken varalta. Kaikesta näki, että hänellä on kaikki mahdolliset asiat otettu huomioon. Lapio oli varattu oven ulkopuolelle lumen lapioimista varten, nahkarukkanen oli naulattu lukon yläpuolelle sateen suojaksi, katon rajassa hirren päällä vielä lukkoöljyä. Lapioin

Lukijoilta

Latu 1. osa

Iäkkäällä ystävälläni on läheisen järven saaressa metsäpalsta ja vanhat rakennukset. Olen käynyt siellä silloin tällöin vilkaisemassa paikkoja. Olen pudottanut lumet katolta ja tarkastanut metsäpalstan taimikot. Sinne olen matkalla nytkin. Jätin auton tien varteen mistä oli järvelle lyhyt matka. Kyseiseen saaripalstaan ei enää kuulu kunnollisia rakennuksia. Ränsistynyt saunamökin pahanen vain. Rannassa verkkovaja, lieneekö enää pystyssä sekään.

Lukijoilta

Vanha kuva Värtsilästä

Penkoessani wanhoja perintövalokuviani, löysin Värtsilä aiheisen kuvan ainakin 80- vuoden takaa. Postikortti on ostettu Vätsilän Kirja- ja Paperikaupasta. Tunnistaako kukaan arvon verkkovartsilaisista seutua ? t: Paavo MUHKEASTA Kakusta  

Lukijoilta

Kaurilan asemalla

Eilen oli niin kaunis kevätpäivä että päätin lähteä käymään asemalla. Asema kylpi ylväänä auringonpaisteessa. On se kaunis rakennus vaikka kiskot nenän alta puuttuvatkin. Kuten monille Värtsin lukijoille on tuttua sai Kaurilan asema uuden elämän Helsingissä. Se siirettiin liki pari vuosikymmenta sitten Meilahden villojen alueelle.Valoisan kauniin paikan kallion laelta se saikin. Naapureina sillä on samankaltaisia komeita vanhoja hirsitaloja. Kivenheiton

Aamun ajatus

Keski-ikäisen Rukous

 Herra, Sinä tiedät paremmin kuin minä, että olen tulossa vanhaksi. Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja ajattelemasta, että minun on sanottava painava sanani joka asiassa ja joka tilaisuudessa.  Vapauta minut haluistani järjestellä kaikkien muiden asioita. Tee minusta ajatteleva ihminen – ei ärtyisä, eikä ylemmyydentuntoinen. Ottaen huomioon viisauteni laajan varaston, on tosin sääli olla sitä kaikkea

Lukijoilta

Koli

”Koli, luonnonkauneudestaan kuulu vaara Pielisjärven kunnassa Pielisen rannalla. Korkein kohta 347 m merenpinnan  ja 253 m Pielisjärven yläpuolella. Laella matkailijayhdistyksen hotelli. V:sta 1939 laelle autotie.”    Näin kertoo Otavan vanha tietokirja matkailijayhdistyksestä, joka tänä päivänä on enemmän kuin voimissaan, kiitos kuuluuu PKO:lle, Pohjois-Karjalan osuusliikkeelle merkittävästä mukaan tulosta ja toteutuksesta. Jo kauan sitten hakivat suomalaiset sävltäjät (

Runot

Pääsiäisvieraat

Tiesin tyttöni tulevan mieluisensa mies muassaan. Harmaa arkeni hajosi ilon pikku pisaroiksi. Ilo innoksi isoni, pani puhtia elohon. Seitit seiniltä sivalsin, paikat pesin puhtahiksi. Pullat leivoin, piiraat paistoin, herkkuruuatkin rakensin pääsiäiseks`pöytään panna vuotetuille vierahille. Ruualle kun rupesimme, tiput tanssi pöydän päällä, keltakukkaset kukoisti. Hymy hersyi, nauru raikui, puhe pulppusi purona. Ohi pian onnen aika, työ

Lukijoilta

Lennolla

Lennolla bongattu järvi. Minulla oli mahdollisuus lähteä Onttolan kentältä matkustajaksi nelipaikkaiseen pienkoneeseen. Kone lähti itä-kaakkoon kohti Kiteen pohjois-osaa. Kääntyi kohti Tohmajärveä ja lensi  rajalinjaa seuraillen pohjoista kohti. Lentosää oli hyvä, joten näkyvyys ilman kiikariakin  oli 30-40 km. Rajan takaa silmiini näkyi kauniina Jänisjärvi. Matka jatkui erään toisen järven läheisyyteen. Pienkoneiden lentoetäisyys rajavyöhykkeestä saa olla vahintään

Scroll to Top