Kylmää kauneutta

Avarien maisemien kaipuu ja aurinkoiset pakkaspäivät ovat saaneet minut hakeutumaan kameranulkoilutusreissuille eteläisen Helsingin rannoille. Lähes silmänkantamattomiin ulottuvat ja jäälakeudet ovat lumonneet kylmällä kauneudellaan.

Lukijani, haluan näillä kuvilla kertoa Sinulle näkemästäni.

Liuskasaaresta kaakkoon 10.3.2013.

Liuskasaaresta kaakkoon 10.3.2013.

Lauttasaaresta lounaaseen 15.3.2013

Lauttasaaresta lounaaseen 15.3.2013

Suomenlinnasta etelään 17.3.2013

Suomenlinnasta etelään 17.3.2013

Hernesaaresta etelään 19.3.2013

Hernesaaresta etelään 19.3.2013

Uunisaaresta etelään 22.3.2013

Uunisaaresta etelään 22.3.2013

 

Share

Post navigation

10 comments for “Kylmää kauneutta

  1. Hei Lissu sinä maalaat tauluja kameralla. Minua kiinnostaa se oletko osallistunut maalauskurssille tai valokuvauskurssille, sillä kuvasommitelmat täyttävät klassiset maisemamaalaus asetelmat. Toisaalta kenellä on kuvataidelahjaa hän tekee nämä sommitelmat automaattisesti. Kuvat ovat miellyttävät katsella tämmöisen ulkoilmaihmisen silmin katsottuna.

  2. ”Avarien maisemien kaipuu..” sanoi Lissu
    Sitähän tässä kaipailee itse kukin. Minä olen nauttinut avarista maisemista mm tuntureilla, vuoristoissa, hiekkadyydeillä, mutta kauneinpana sen avaruuden koen kuitenkin lumisissa maisemissa. Lumi tekee taideteoksensa aina uudelleen. Ei kahta samanlaista.

    Lissulla on taito hyppysissä välittää meille tuota kauneutta.
    Suuret kiitokset taas Lissulle

  3. ….”ei tee mitään, ei tee mitään,
    länteen itään, länteen itään
    riittää maailmaa jos vain
    on mieli rohkea”….
    *
    Ansan ja Taunon sävelet korvissani
    tuumailen että
    voisin olla niin rohkea
    että ottaisin tuon ”Hernesaaresta etelään”
    huoneentaulukseni.
    *
    Lissu on liikkunut jäillä maaliskuussa
    mutta ”kun sä kuulet kuovin äänen,
    älä mene järven jäälle”….

  4. ”Naiset ensin, vaikka heikolle jäälle!” Kuvat osoittavat, ettei tarvitse mennä jäälle, kun katseellaan voi siellä kävellä. Kun nainen katselee noita maisemia linssin läpi, voi mieskin – kuin linssilude – nähdä sielunsa silmillä, miten ihmeellinen on luomakunta. Siis – luoma…!!!

    Ierikka

  5. Kaunis kiitos kaikille mieltä lämmittävästä kuvapalautteesta.

    Kalevi, en ole osallistunut yhdellekään maalaus- tai valokuvauskurssille. Maleksin kameran kanssa yksin pitkin rantoja, puistoja ja metsiä ja kuvaan mitä kulloinkin eteen sattuu eli harjoittelen ahkerasti. Ja siitä tulee aina niin onnellinen olo, jonka toivon välittyvän myös kuvien katsojalle.

    Olen joskus kauan sitten kirjannut muistikirjaani Suomen luonnonkuvaajien 25-vuotis juhlakirjasta Merja Nivan ajatuksen:
    ”Mielihyvällä luotu kuva sitoo energiaa, joka vapautuu katsojalle hyvän olon tunteena.”

  6. Moni valokuuvaaja kuvaa otteassaan maalaa valmiin taulun kameran linssin läpi. Mielessä on jo valmis taulu, ennenkuin laukaisu tapahtuu.

    Kaikilla ikävä kyllä tätä silmää ei ole. Näitä kuvia ei voi kuin ihailla. Aistin jopa sen tunnelman, mitä kameran takana olija on kokenut.

  7. Kauniita kuvia juuri ennen jäiden lähtöä. Täällä muutaman
    viimepäivän vuoksi nousi vettä jäälle, mutta odottelen vielä
    yöpakkasia, jolloin pääsisin hankiaisille hiihtelemään.

  8. Katselen ikkunasta Kaustajärveä. Vesi peittää jäisen kannen. Rannan ja ikkunan välillä seisoo lipputanko. Sinivalkea viiri heiluu tuulessa.

    Lipputangon ympärillä katajat ojentavat runkoaan, lumen puristuksesta vapauduttuaan. Mieleen nousee sananparsi: ”Suomalaiset ovat katajaista kansaa, se taipuu, vaan ei taitu.”

    Tampereella 15.7.1970 kuuntelin työtoverini ”Paistin” arkkua tuijottaen siunauspuhetta: ”Hän oli kuin kataja. Se taipui, vaan ei taittunut.”

    ”Paisti” eli Pentti Pajamaa oli niitä legendaarisia seurakunnan poikatyön ohjaajia, joista kertoo laajasti opetusneuvos Pentti Tapion juhlakirja ”Iso-Parta ja Partaharju”. On suuren ihmettelyn ja ihailun aihe, miten katajaisen kansan suomalaiset pojat sotien jälkeen uurastivat Partaharjulla mäntyjen ja katajien keskellä rakentaessan suuremmoista kurssi- ja leirikeskusta.

    Omalla tavallaan toimii Helsingissä v. 2009 maailmaan saatettu yhtye ”Katajainen Kansa”. Yhtye yhdistelee tyylissään regaeta, iskelmää ja virsiä luoden kattauksen, joka tuo mieleen lempeät suviyöt sysimetsän siimeksessä, vanhan puukirkon tuoksun ja lavatanssit jossain saariston keskellä.

    Pitäneepä tutustua noihin Katajaisen Kansan lauluihin.

    Ierikka

  9. Meillä on täällä Karjalan viiri aina salossa. Tuuli piiskaa
    niin että kuluu viiri vuodessa loppuun.
    Sukulaiseni laittoi Karjalan viirin salkoon Sipooseen
    muutettuaan. Suomenruotsalaiset eivät ottaneet aikanaan
    evakkoja vastaan näiden erilaisuuden vuoksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *