Verkkolammen saunakahvit

SaunakahvitLienen keittänyt pienen elämäni varrella monetkin kahvit, mutta yksi kerta on jäänyt erityisesti mieleen.

Olin Verkkolammen kämpän ”kämppäukkona” ja lämmittelin savottalaisille saunaa kylpykuntoon. Uuni oli kertalämmitteinen pönttöuuni. Siis sellainen pyöreä pötkylä. Yläosassa oleva löylyluukku pidetään lämmityksen aikana kiinni ja avataan vasta kun kylvetään. Löylyä piti riittää koko illaksi ja sen vuoksi olin lämmittänyt uunia jo useita tunteja. Hehkuvaa hiillosta oli tulipesän pohjalla kunnioitettava kasa. Kuumavesi lämpisi ulkona nuotiolla. Ensimmäiset saunojat tulisivat noin tunnin kuluttua. Siinä ajassa hiillos ehtisi palaa ja lämpö kivissä tasaantua sopivan ärhäkäksi.

Tämä saunapäivä saattoi sattua siihen ”mustan läskisoosin” aikaan, eli kun kämpällä ei ollut emäntää. Ajattelin keittää itselleni hiilloksella pakillisen kahvia ja nauttia täysin siemauksin ennen savottalaisten saunaan tuloa. Keltainen emalimuki, maitopullo ja sokerit oli varattu pukuhuoneen penkille tätä juhlakahvia varten.

Pitelin hiilihangon nokassa kenttäpakkia hiilloksella. Hiillos hehkui niin kovasti,  että kasvot meinasivat palaa. Siirryin sivuun pahimmasta hehkusta. Ei mennyt monta minuttia kun vesi kiehui ja sain laittaa kahvinporot pakkiin… Sitten vain pari pikku kiehautusta ja hiukan lunta selvikkeeksi ja pääsisin nauttimaan..

Kahvi meinasi kuohahtaa yli ja minä tietenkin kohotin hiilihangolla pakkia ylemmäs, mutta hiilihanko kolahti uunin kattoon ja pakki putosi hiillokseen. Syntyi eräänlainen ”räjähdys”. Pakillinen kahvia oli hiillokselle liikaa ja se kirjaimellisesti räjähti kovalla voimalla. Tuhkaluukku tuhkineen lensi ohitseni peräseinään. Siellä oli myös koko hiipuva hiillos. Suurimmaksi osaksi sammuneena, mutta virkeimmät hiilet sytyttelivät peräseinän tappuratiivisteita tuleen. Ainuttakaan hiiltä ei jäänyt uuniin.

Ensiksi piti tietysti sammuttaa palavat tappurat ja seinähirret vedellä mikä teki siivoamisen vieläkin sotkuisemmaksi. Kannoin rikkalapiolla hiiliä ja tuhkia ulos ja yritin pestä parhaani mukaan. Ihan hyvä kun ei ollut peiliä, olisin saattanut saada sydärin nähdessäni oman kuvani. Naama mustana, kulmakarvat kadonneet, silmäripsetkin viety, osa tukastakin.. vaatteet pilalla. Jos minulla olisi jo kasvanut parta niin sekin olisi mennyt. Onneksi en keittänyt kahviani suoraan tulilinjalla vaan hiukan sivussa. Olisi saattanut mennä silmätkin, eikä vain ripset.

Keltainen emalimuki sai odotella turhaan kahvia ja kahvinjuojaa..

Sain pestyä tuhkat aika hyvin pois, mutta siihen menikin monta ämpärillistä jo valmiiksi sekoitettua pesuvettä. Moni huomasikin oudot hajut ja kyselivät, mikä täällä haisee? Löylykin oli huonompi kuin tavallisesti koska hiilloksen jälkilämpö meni pitkin seiniä ja tuuletus vei paljon lämpöä mennessään.

Tällainen hiilen ”räjähtäminen” oli minulle tuttua entuudestaan. Savotalla ollessani isommat pojat näyttivat miten hiilellä ammutaan. Onnistuessaan hiili pamahtaa melkein yhtä voimakkaasti kuin pyssy.  Poikiahan kiinnosti kaikki mikä pamahti.

Siis näin;
Laitetaan kirveen terän päälle hiili nuotiosta ja puhalletaan siihen ilmaa niin että hiili hehkuu mahdollisimman voimakkaasti. Sitten sylkäistään kunnon mälli siihen hiilen viereen. Puhalletaan vielä lisää hehkua hiileen ja pyöräytetään hiili nopeasti siihen sylkeen ja samalla lyödään toisen kirveen hamaralla hiileen. Silloin pamahtaa.

Älkää kokeilko tätä kotona, ainakaan sisällä.

Terveisin Alpoaatos, ex kämppäukko

Share

27 comments for “Verkkolammen saunakahvit

  1. Kokeilin tuossa kuvassa ihan piruuttani miten se kahvinkeitto onnistuu omassa saunan kiukaassani. Ei riittäisi uunin korkeus lähimaillekaan. Se kämpän saunan uuni täytyi olla todella suuri.

  2. Hyvä ettei sauna palanut poroksi vaikka tuliset hiilet
    seinälle lensivät. Et itsekään tainnut saada pahoja palovammoja.

  3. ”Poikiahan kiinnosti kaikki mikä pamahti.” Niin se oli silloin 1940-luvun lopulla, sotien jälkeen. Kaverin kanssa etsimme ja löysimme ammuksia – talojen ullakoilta, ulkorakennuksista, heinäladoista, tienvarsilta. Erityisen tuottoisa oli Valkoisentalon ullakko. Kaikki käsiaseille tarkoitetut ammukset, joita ei oltu laukaistu kohti vihollista, kerättiin taskuihin ja puseron sisälle.

    Sitten metsään. Usein Lukkarisen talon taakse, ison kiven juurelle. Siihen nuotio. Kiven takaa kourallinen kiväärin panoksia tuleen ja äkkiä kiven toiselle puolelle suojaan.PAM – PAM – PAM.

    Kerran löysimme Patsolan maamiesseuran talon ja koulun välisen tien ojasta – se oli se vanha tie – laatikon, jossa oli kiväärin panoksia suurempia ja myös munakranaatti. Emme ottaneet niitä mukaan. Lehdistä olimme lukeneet, että moni poika oli menettänyt kätensä, silmänsä tai henkensä niitä käpelöidessään.

    Kaikkein mukavinta oli seuraavanlainen paukuttelu: Ensin luoti pois paikaltaan, sitten ruutia vähän kämmenelle, sitten luoti takaisin alassuin, sitten ruuti kämmeneltä luodin päälle hylsyyn, sitten uusi luomus maahan pystyyn, sitten tulitikun raapaisu ja tuli ruutiin. Sitten kiireesti suojaan. PAM.

    Saaliit loppuivat aikanaan, mutta paukuttelun tarve ei. Saunan pyykkituvassa oli leveä penkki, jossa muhkeita oksan jäänteitä. Niihin naulalla reikä. Reikään rikkiä rulitikuista. Tylppäkärkinen naula rikin päälle pystyyn. Vasara käteen. Isku naulaan. PAM.

    Siinä mihin myöhemmin sijoittui Irtolan kauppa oli seinän vieressä paksu lankku ja sopivia oksan kohtia. Reikä, rikkiä, naula, vasara. PAM.

    Mutta miten kävikään! Oksa siru iski nilkkaan. Minusta tuli rauhanajan yksiprosenttinen invalidi, isälläni oli paljon suurempi prosentti. En tiedä, kumpi prosentti vaikutti enemmän siihen, että paukutteli loppui.

    Sitten tulivat ne lähtölaukaukset, kun piti sännätä 1000 metrin taipaleelle. Erityisesti muistan sen syysillan Joensuun kentältä, kun hermojen ja lihasten verryttelyn jälkeen startattiin matkaan. Loppusuora oli tuskainen. Maalinauha katkesi ajassa 2.37.9. Kyllä kannatti kuulla se lähtölaukaus, sillä sen jälkeen eivät ole koivet niin vinhasti kiitäneetkään.

    Armeijassa paukuttelun harrastus palasi elämään, jopa hyvällä menestyksellä: sain viikon kuntoisuusloman 300 metrin ammunnan ansiosta. Isä pelästyi ja luuli, että olin sotilaskarkuri.

    Ajalta ennen edellä kerrottua vielä pari muistoa:
    Lintulassa säilytettiin sotilaspoikien harjoitusasetta, saksalaisvalmisteista pienoiskivääriä: ”GustavGenschow&Co.A.G. Berlin”. Minä niin mieleni pahoitin, kun isot pojat menivät se mukanaan metsään harjoituksiin enkä päässyt mukaan.

    Vuosikymmenten jälkeen sain isäni omistukseen virallisesti jääneen aseen omistukseeni. Savitaipaleen nimismies kirjoitti sille kantoluvan, kuultuaan ensin kertomuksen aseen historiasta.

    Toinen muisto palaa usein mieleeni. Lintulassa pystytettiin tupaan joulukuusi kuusenjalkaan, joka oli tehty niin, että paksuun rautalevyyn oli hitsattu pystyyn suurikokoinen tykinhylsy. Siinä joulukuusi seisoi tukevasti julistamassa: ”Maassa rauha, ihmisille hyvä tahto!”

    Palaan Alpoaatoksen teemaan. Menen keittämään vettä, johon sekoitan lusikallisen murukahvia, joukkoon Mantsisen Veijon hunajaa, kaapista pihistän – niinkuin pojanviikari – Ullalta pääsiäisenä unohtuneen suklaamunan. Toivon, ettei muutaman päivän päästä paukahda tillikka korvalle.

    Ierikka

    Ierikka

  4. No jo on ollut kurittomia kakaroita siihenaikaan. Kyllä olisivat oikein kunnon selkäsaunan ansainneet, mokomat..
    Minä sain paljon vähemmästä paukuttelusta

  5. Kuule, Alpoaatos, 40-luvun lopulla me kakarat emme ottaneet oppia netistä. Me katselimme ilmataistelua Värtsilän yllä. Keskuudessamme liikkuivat niin suomalaiset kuin saksalaiset sotilaat. Venäläisiä pelkäsimme, vaikka saimme kokea myös ystävällisiä sotavankeja. Raja vedettiin väärään paikkaa jne. Sotevan junat vyöryivät kohti itää, yli rajan joka koettiin uhkana ja – ainakin lapsen mielessä – pelottavana. Siihen suuntaan ei saanut autoissakaan pitää pitkää valoa.

    Ethän Sinäkään nettiä lapsuudessasi tuijottanut. Mutta et myöskään voinut kokemuksellisesti kokea elämänmenoa niin hämmentävänä kuin minun ikäluokkani, joka oppi sekä aakkoset että perkeleet sodan ilmapiirissä.

    Selittelystä huolimatta on pakko myöntää, että oltiin kurittomia kakaroita. En olisi omille pojilleni sallinut moista. Olisin käynyt tiukan keskustelun, niinkuin suunpaukuttelusta opettajien suuntaan kävinkin.

    Ehkä on kuitenkin turhaa menneitä muistella. Nykyinen tilanne paukuttelukulttuurissa on sitä vastoin ajankohtainen.

    Ierikka

  6. Tuo savottalaisten saunominen oli muutenkin aika reipasta touhua.. Löyly piti olla hirmuinen. Kaikki kylpivät tietenkin vastoilla kilpaa. Sitten hankeen pyörimään. Ei siellä joutanut enkeleitä tekemään. Lopputalvesta ei ollut enää koivu-vastoja, vaan jätkät toivat metsästä kuusen havuja tullessaan ja tekivät niistä vastat. Jopa katajan oksista tehtiin vastoja.

    Me keskenkasvut nuorukaiset jouduttiin tietenkin kaikkein kovimpien kylpijöitten keskeen ja siinähän löylyä piisasi kun molemmilta puolilta piiskattiin

  7. Meidän jengi kun pääsi -43 kevät lukukauden kulkemaan Kaustajärven
    itäpuolelta kouluun,meillä oli koulusta paluumatkalla omat tehtävät.
    Heti työväen talon jälkeen alkoi kilpailu kuka saa ensimmäisenä
    rikottua puhelin pylvään posliinisen eriste kupin.Sitä jatkettiin
    aina eripäivinä.Janne Valkosen kohdalla ei uskallettu tähän hommaan
    ryhtyä,siitä sitten homma jatkui Säkkivuorelle saakka,ei jäänyt
    yhtään kuppia ehjäksi.Kyllähän se Joosfeh laskutti niistä sota-
    korvausten yhteydessä.
    Syksyllä alkoi sitten ne muut paukuttelut ammuksista ei puutetta,
    rajavartioille se aihetti lisä töitä ,koska joutuivat näitä rikollisia
    nuhtelemaan.Stalinin laki oli voimassa 21 jälkeen ei saanut olla
    ovotulia eikä järvellä soudella,veneen keulassa täytyi olla rekisteri-
    lappu.

  8. Jutut olivat mainioita. Semmoinen tuntu tuli, että on ollut
    invaliditeetti monesti hiuskarvan varassa. Itse räjäyttelin
    pikkukaloja ja hauenpulikoita kantopommin nalleilla. Se oli
    suhteellisen pieni jytky, mutta veden pintaan nousi särkeä
    ja joskus hauenluiru. Äiti Klaudille piti selittää, että olipas
    hyvä syönti kaloilla.

  9. Joskus 60-luvulla istuimme eräässä hämeenlinnalaisessa pappilassa. Keskustelimme nuorista, jotka rötöstelivät iltaöisin kaupungilla. Ilma oli sakeana moralismia. Silloin vankilapastori otti puheenvuoron.

    Hän kertoi rippikoulustaan. Kaksi viikkoa syksyllä ja kaksi keväällä. Kotimatkalla kilpailtiin, kuka saisi eniten puhelinpylväiden eristeitä rikki. Tämä vankilapastorin ripittäytyminen hiljensi porukan. Itse kukin alkoi miettiä: joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.

    pater F.

  10. Kerroitteko lapsillenne mitä isä poikasena teki silloin kun omat lapset olivat oskarin kokoisia. Itse en ole kertonut sillä pojat olisivat tehneet samoin. Vieläkin ihmettelen sitä kuinka minut varjeltiin säilymään hengissä poikasena tehtyjen kohellusten aikana.

  11. ”Kevennetään” hieman edellä kuultua paukuttelua seuraavalla tarinalla:
    Pojankurikat kulkivat keväällä lumien lähdettyä kylätietä myöten kuten Erkki L:n muisteloissa ja löysivät pientareelta sotilasosastolta pudonneen käsikaranaatin. Vehje tietysti otettiin talteen housuntaskuun ja jatkettiin matkaa miettien sopivaa kohdetta sen kokeilemiseen. Jonkin aikaa käveltyään ja tienvieriä tutkittuaan he tulivat erään talon kohdalle. Toisella puolella tietä hieman talosta eteenpäin tärppäsi; valmiiksi hataran näköinen ajan hengen mukainen ulkohuussi könötti hieman kallellaan aivan kuin odottaen, milloin jysähtää. Pojat kävelivät lähemmäksi, miettivät vielä hetken ja sitten rohkein heistä punnitsi kranaattia kädessään, vetäisi sokan irti ja heitti murkulan päin huussia. Mihin se tarkemmin lensi, ei keritty havainnoida kun piti nopeasti suojautua. Kova pamaus kuitenkin kuului ja huussi rojahti kasaan.
    Mutta mitä ihmettä? Poikien ihmetellessä tapahtunutta huussin raunioissa näkyikin jotain liikettä. Nyt ei kärsinyt näyttäytyä vaan jäätiin piilompaan seuraamaan tilannetta. Kohta lautojen alta kömpi housut kintuissa vanha pappa, joka kääntyi vielä järkyttyneenä katsomaan taakseen. Hän oli vähän aikaa aivan hiljaa ja sitten loihe lausumaan:”Huh, huh; oli se vaan hyvä, etten pirtissä pieraissut”!

  12. Jussi, mistä satukirjasta löytyy noin hyviä paukkupommeja?

    Kyselee vanha pappi, Ierikka

  13. Kello on 14.11. Avasin äsken telkkarin. Ruutuun ilmestyi mainos kaupan hedelmälaatikoista. Yhtäkkiä alkoi paukkua. Mössöä lensi ympäriinsä. Suljin äkkiä telkkarin. Nyt harmittaa. En tiedä, minkä kaupan ovea en aukaise. En ikinä!!! Vaan kun en tiedä, siis minkä kaupan. Harmittaa ja kiukuttaa!

    Silloin kakarana ei sentään räjäytelty huvikseen ruokaa. Sehän oli – ja on – niinkuin mummo muistutti: Jumalan viljaa.

    Ierikka (ks. oikean nimen jälestä, miten kauan harmitusta kesti, ennenkuin sain sen puretuksi tähän)

  14. Nyt ei tule paukuttelulle – tarkoitan siitä kirjoittamiselle – loppua. Kun olin sulkenut edellä kerrotulla tavalla television, avasin kirjoituspöydän laatikon. Sieltä löytyi vanha tuohesta tehty vakka (12 cm x 10 cm x 5 cm) ja sen sisältä käyttämätön paukkupanos.

    Silläkin uhalla, että joudun mustaan maijaan, kerron sen tarinan. Olin vv. 1957-58 Kontiorannassa, joka nyt ruotsalaisuuden nimissä lakkautetaan. Kävimme usein Jaamankankaalla harjoituksissa paukuttelemassa ukkopekalla. Jonkin harjoituksen jälkeen oli taskuun harhautunut muutama paukkupatruuna ja siitä sitten kulkeutunut lomamatkalle Lintulaan.

    Jonkin verran sitä ennen oli ihan sattumalta löytynyt yläkerran komerosta, räystään alle piiloon kätketty venäläinen rynnäkkökivääri. Sellaiseksi se silloin tunnistettiin. Sen pesään sopivat Kontiorannan Jaamankankaalta ”eksyneet” paukkupatruunat. Koska olin tuossa vaiheessa jo antanut sotilasvalan, osasin ladata ja laukaista.
    PAM.

    Asetta ei kannata tulla komerostani penkomaan, sillä siitä muokattiin luvan perään metsästyskivääri, enkä tiedä missä se nyt on.

    Mutta niitä paukkupatruunoita on jäänyt tuohivakkaan kolme kappaletta. Lisäksi löytyi niiden joukosta yksi ihan oikea patruuna, jonka nallin ympärillä lukee: LAPUA – 7.65 MM PARAB. Se lienee jäänyt Lintulassa luvan perään olleesta parabellumista, jolla isä ampui sikoja, ellei sitten käyttänyt kirvestä. Minä ammuin sillä kerran kulkukoiran, joka kiinnipitoaikana kyttäsi meidän puhdasrotuista Karjakan karhukoiraa.

    Toivon, että saan pitää edellä mainitut patruunat muistona siltä ajalta, jolloin kehoni oli jo kasvanut täyteen mittaan, mutta korvien välissä oli vielä kehittymisen tarvetta.

    Ierikka

  15. Kommenteista päätellen näyttää siltä, että kaikissa meissä entisissä pikkupojissa asuu pieni paukuttelija.

    Yksi Erkin kommentti jäi valitettavasti huomaamatta. Se missä puhuttiin ilmataisteluista jne..

    Minä synnyin siinä sotien välissä joten minkäänlaisia henkilökohtaisia muistikuvia niistä paukutteluista minulla ei ole. Myöskin vanhempien kertomuksista välittyneet tiedot venäläisistä vangeista olivat pelkästään myönteiset. Valikoituja luottovankejahan he tietenkin olivat, mutta kuitenkin.

    Pieni asian tilkkanen vielä tuosta kahvi-teemasta. Ette varmaan voi aavistaa miten hyvää kahvi oli aikoinaan siitä keltaiseta emalimukista. Kun ajelin pyörällä savotalle tai istutuksille jonnekin Verkkolammen, Saarivaaran tai Ryösiön suuntaan, niin ensimmäisen pakillisen kahvia keitin tien varressa jo siinä Miljoonakallion alapuolella vaikka olin polkenut vasta pari kilometriä kotoa.
    Silloin oli kyllä oman lehmän ”punaista maitoa” ja sokerikin oli terveellistä vielä silloin. Niitä myös käytettiin reilusti. Sitten jaksoi taas polkea seuraavaan kahvitaukoon asti

  16. Korjaus juttuuni (18.4.klo 1504): Lintulan parabellum oli Ukko-Mauser. Ehkä Kalevi voisi selvittää, mikä ero on Parabellumin ja Ukko-Mauserin välillä. Meidän aseellamme oli puinen kotelo, joka toimi myös aseen tukkina.

    Olispa kiva lopetella tätä paukuttelusta kirjoittelua asiantuntevalla aseopilla. Varsinkin Ukko-Maurerilla lienee merkittävä paikka suomalaisten sotimisessa kansalaissodasta alkaen?

    Ierikka

  17. Kerron vähän mitä tiedän Parabellumista ja Ukko-Mauserista.Molemmat aseet ovat saksasta,Mauserin nimi tuli valmistavasta tehtaasta.Aseen suunnittelivat ja kehittivät 3 veljestä(en muista nimiä).Mauseri oli ensimmäinen menestynyt itselataava pistooli ja sarjatuotanto aloitettiin aivan 1890 luvun lopussa.Alkuvaiheessa aseen kaliberi oli 7,63 mm ja kun tehoja pistooliin haluttiin lisää alettiin valmistaa 9,00 mm kaliberin asetta.
    Parabellumin suunnitteli ja kehitti Luger niminen mies ja amerikassa ase tunnettiin suunnittelijan nimen mukaan.Sarjatuotantoon ase tuli 1900 luvun alussa kaliberin ollessa 7,65 mm.Jossain 1900 luvun alkuvaiheessa Mauserin tehdas osti Parabellumia valmistaneen tehtaan.Tehtaassa alettiin Parabellumin aihioita hyväksi käyttäen valmistaa uutta 9,00 mm pistoolia joka sai nimekseen Ukko-Mauser.Tässä tapahtui kai jonkinlainen risteytys mitä nyt toisaalla tässä lehdessä suunnitellaan tehdä Wärtsilän Musta ja Lemin Punainen potateille.Ierikka oli oikeassa sillä Suomeen Ukko-Mauseri kotiutui jääkäreitten mukana ennen kansalaissotaa.Peränä Ukko-Mauserissa käytettiin aseen puukoteloa.Parabellumeja Suomeen hankittiin isot määrät 1930 luvulla.
    Korjatkaa jos tässä kirjoituksessa on virheellistä tietoa.

    Itse jouduin tutustumaan Parabellumiin ollessani suorittamassa varusmiespalvelusta Onttolassa.Ryhmyri vaihe oli menossa ja yhtenä päivänä kouluttajana työskennellyt Tahvanaisen Leksa käski minun seuraavana aamuna opettaa alokkaille Parabellum pistoolin käyttö.En ollut nähnyt asetta kuin elokuvissa mutta sain kuitattua varastolta pistoolin yön ajaksi.Aseopasta hyväksi käyttäen tutustuin Lugerin suunnittelemaan aseeseen ja opetin aamulla alokkaille aseen käytön.Todennäköisesti hallitsin asian kun yksikään alokas ei vängännyt vastaan.
    Myöhemmin olen töissä joutunut käyttämään erilaisia sotilaspistooleja ja toteamaan vanhan Parabellumin hyvyyden.

    Tais luiskahtoo vähän etäs kahvinkeitosta mutta ite rupesitta ensin paukuttelemaan.

  18. Ullukan aamukahvin jälkeen huomasin, että Siltainssi on hyvin suunnistanut Tahvanaisen Leon käskystä Parabellumin ohjekirjan äärelle ja sen rasteille. Palkinnoksi: KIITOS!

    Muuten, myöhemmin on vähän harmittanut, kun en tullut kokeilleeksi sitä Ukko-Mauserin koteloa aseen tukkina. Ehkä olisi se koirakin päässyt hengestään jo ensimmäisellä – eikä vasta toisella – laukauksella. Matkaa kun kohteeseen oli noin 20 metriä. Onneksi silloin ei viety käräjille.

    Ierikka

  19. Pieni lisäys tai korjaus Ukko Mauseriin. Nimi Ukko Mauser tulee siitä, kun ensimmäinen ja yleisempi versio oli kaliberia 763 X 25 ja 1900 luvun puolella kehitetty versio 9 mm X 19 ja tätä versiota tuli Suomeen jääkäreiden mukana. Kun kaliberi oli suurempi niin siitä nimi Ukko Mauser. Ukko Mauserin ulkonäkö on erikoinen, siinä lipas on liipaisimen etupuolella ja ulkonäkö kolhon omainen. Barabellum on aivan erilainen ase eikä niiden osat sovi toisiinsa.

  20. Siltainssin ja Kalevin selvityksiä lukiessani palasi mieleen eräs epäily, joka alkoi vaivata mieltäni, kun kirjoitin kommenttiani 18.4. klo 15.04. Olin kirjoittanut, että pienestä tuohivakastani löytyi 3 kpl paukkupatruunoita ja lyhyt – mittasin nyt, että 3 cm:n pituinen – patruuna, jonka nallin ympärillä lukee LAPUA – 7.65 MM PARAB. Tuo 7.65 on nyt alkanut ärsyttää. Nimittäin se ei taida oikein sopia sen kanssa, että muistini mukaa Ukko-Mauser oli 9 mm:n ja sitä vanhempien mausereiden 7.63 mm.

    Mistähän tuo 3 cm:n pituinen patruuna on tuohivakkaani ilmestynyt. Meillä oli kyllä myös käsiase, jossa oli panosrulla. Siinä oli pitkähkö piippu ja sitä pidettiin venäläisperäisenä. Isä teetti siitä tarkkuusaseen, johon sopivat pienoiskiväärin panokset. Siinä vaiheessa minua kiinnosti kovasti maaliin sattumisen tarve.

    Sitten meillä oli kolmas, pieni ase, noin kämmenen pituinen. Sen kaliberia en muista. Käsittääkseni sellaisia saivat luvan perään pitää miehet, joilla oli jollain tavalla vaarallinen ammatti. Sellaisella syyllä se sitten taisikin siirtyä pois kotoani. Mutta kyllä isälläkin siihen oli kantolupa. En tiedä, mistä syystä.

    Tuolla pienellä pysyllä oli kiva paukutella – muutaman kerran – ihan vain uteliaisuuden vuoksi.
    Niinkuin oli myös Kontiorannassa meidän muutamien onnellisten, jotka saimme maata suolla harjoittelemassa ampumahiihtoa varten – toisten ryömiessä maastossa muissa harjoituksissa.

    Ampumahiihto jäi sikseen, kun puolustusvoimien mestaruuskilpailuissa ammuin ohi maalin, mistä syystä voitto jäi saavuttamatta.

    Katselen kuitenkin usein vanhaa valokuvaa, jossa isä tähtää kiväärillä sauvoista laitetun tukitelineen varassa, sukset jalassa harallaan.

    Geneettistä perintöä siis koko paukuttelu. Jatkan tätä joskus, kun Eira pitää kurssin vanhojen kuvien skannaamisesta. Silloin kuvaan astuu mm. Hämäläisen Jaakko, ketturivi ja maakotka. Malttakee vähän.

    Tulipa taas pitkä jorina! Se johtuu tämän päivän kolmansista kahveista, voileivistä ja 30 %:n alennusleikkeleistä.

    Ierikka

  21. Erkille ammatissani en kyseisen laiseen paukkupatruunaan ole ”törmännyt”. Tarkennusta oliko hylsyn suu rypistetty suppuun vai oliko pakeliittiluoti eli tummanruskeaa pakelliittia. Vielä olisi mahdollista puu luotinen paukkupatruuna. Revolverin patruunoihin ladattiin lyijyluoti kokonaan hylsyn sisälle. Suomikonepistoolin paukkupatruunat olivat niitä pakelliittiluotisia ja vaarallisia paukkupatruunoita.

  22. Paukkupatruunoissani on sinivihertävä puuluoti, siitä näkyvissä 1,6 cm. Nallin ympärillä: yläpuolella P T ja alapuolella 7 G. Ukkopekalla (?) niitä paukuteltiin rynnäkön aikana tai aina kun joku huusi: tulta!

    Ierikka, evp.

  23. Kalevi kirjoitti Ukko-Mauserin ja Parabellumin olevan eri ase mikä on täyttä totta.Onneksi Kalle oli käynyt alokasvaiheen vaiheen ennen minua.Mieltä kaiherti kuitenkin mikä muu niitä yhdisti kuin tehtaiden fuusioituminen ja kaivoin aseiden historiaa esille.
    Mauseria oli valmistettu 9 millisenä ja Saksan armeijalle kehitettiin Mauser M-1912 pohjalta Mauser M-1916 kalipeerina 9 mm x 19 Parabellum/Luger=Ukko-Mauser.
    Parabellumeja valmistettiin 1900 luvulla lukuisia eri versioita ja useissa eri maissa lisensillä valmistetut pistoolit saivat omia nimiä.Muun muassa Suomeen 1920-30 luvulla ostetut olivat tyyppimerkiltään 7,65 mm Pistooli m/23.
    Tykistöparabellumiksi kutsuttuun Lange pistooliin oli kehitetty 32 patruunan rumpulipas.Kyseinen lipas oli myös MP-18 konepistoolin ensimmäinen lipastyyppi.Tämä on täysin oma mielipiteeni mutta uskon Aimo Lahden saaneen tästä lipastyypistä vaikutteita kehittäessään Suomi-konepistoolin rumpulipasta.

    Ryypätään vielä santsikuppi,hyvän kahvin Apo valmisteli.

  24. Erkin kuvaama paukkupatruuna puuluoteineen on tuttu, jäi pois koulutuskäytöstä rynnäkkökiväärin myötä ja rynkylle oli kehitetty vastaava puuluotinen patruuna.
    Siltainssi on tutustunut aineistoon ja paikkansa pitää. Muuten parabellum oli sotilaspistooliksi hämmästyttävän tarkka ase.

  25. Kotikylällä Kaustajärvellä oli ennen sotia majatalo. Rahtarit malmin kuljettajat hevosineen olivat silloin liikkeellä. Möhköstä Wärtsilään tullessaan tai mennessään tyhjällä kuormalla yöpyivät Antti Hämäläisen kaupan yhteyteen tehdyssä majoituksessa.
    Talo on jo romahtunut, vain kivijalka on jäljellä.
    Meitä kylänpoikia 60-luvun alkuvuosina kiinnosti talo, jonka ovi aukirehoitti.
    Löysimme me pojat talosta pienen kirstun, jossa oli nalleja ja tulilankaa.
    Muuta nalli paukatettiin pitkällä tulilangalla.
    Kohta meille pojankoltiaisille tuli kilpailu, kuka heittää nallin lyhyimmällä tuölilangalla.
    Onneksi meidän porukan yhteinenjärki voitti, kun lyhimmällä tulilangalla sytytetty nalli pamahti ilmassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *