Latu, 2. osa

Kuva: Alpo R.

Kuva: Alpo R.

Kahvit naisen mökillä

Avaan latua naisen mökille. Rantametsässä upottaa polveen asti. Onkohan lukko jäässä, ajattelee nainen puoliääneen. On hänellä kyllä lukkosulaa kaiken varalta. Kaikesta näki, että hänellä on kaikki mahdolliset asiat otettu huomioon. Lapio oli varattu oven ulkopuolelle lumen lapioimista varten, nahkarukkanen oli naulattu lukon yläpuolelle sateen suojaksi, katon rajassa hirren päällä vielä lukkoöljyä.

Lapioin lumet oven edestä. Lukko ei ollut jäässä, päästiin sisälle. Nainen sanoi, että jos tuli syttyy kaminaan niin keitetään oikein tolokun kahvit. Jos ei syty niin sitten täytyy tyytyä termospullokahveihin. Ajattelin, että mikähän ero niissä nyt olisi, mutta en sanonut mitään.

Nainen kysyi, että uskaltaisinko käydä katolla ottamassa peiton pois savupiipun päästä.. Että uskaltaisinko?? Meinasin sanoa jotain nenäkästä, mutta nielin sanani ja menin katolle. Hormien peittona oli leveä lauta. Se oli laitettu irtotiilien päälle ja laudan painona oli toiset tiilit. Kamina olisi saattanut vetää vaikka peittoa ei olisi poistanutkaan.

Kaminassa oli valmiina kuivia pintalautojen palasia ja tuohia. Otetaas nuo tuohet kaiken varalta pois, nainen sanoi, jos kamina ei vedä niin alkaa savuttaa. Hän ilmeisesti halusi opettaa tulen sytytyksessä minua -uus avutonta. Pienen miettimisen jälkeen tuli syttyi sanomalehtipaperilla. Nonniin, sanoi mummo. Annas nyt ne tuohet.

Tuli syttyi. Laitettiin lunta kattilaan ja kaminan päälle sulamaan. Mummo kertoili kuinka paljon oli aikanaan tehty töitä kun mökki rakennettiin ja rakennustarvikkeet oli veneellä saareen kuljetettu.. nyt hyvä jos jaksaa tyhjän repun kanssa kulkea. Naisen juttua kuunnellessani katselin ympärilleni..

Koukku katossa ??

Katossa oli koukku, ilmeisesti kukka-amppelia varten. Nyt siinä riippui pärekori. Korissa oli korppupussi ja näkkileipää. Taisi olla saippuakin. Hyllyssä näkyi olevan lasipurkkeja ja niissä keksejä tai jotain kuivia ruokatarvikkeita.

Nainen huomasi kun tarkkailin niitä viritelmiä.. Sanoi ykskantaan: “Minä kun en syötä hiiriä..”

Siinä tuli mieleen omat sissimuonat.. onkohan ne keksitty. Ei varmaan.. olivathan ne vahvaan armeijan alumiiniin pakatut.

Lumi suli kattilassa verkalleen ja haettiin lisää lunta montakin kertaa. Lasiluukkuinen kamina antoi lämpöä huoneeseen, mutta oli mielestäni aika huono sulattamaan lunta. Siinä oli aikaa vaihtaa muutama sana. Nainen kertoi vielä pudottavansa lumet katoilta ja sitten läksisi hiihtämään takaisin mantereelle. Siellä sitten polkupyörällä takaisin “kaupunkiasuntoon”.

Mökissä alkoi tulla hikisellä nahalla vilu. Sisällä oli kylmenpi kuin ulkona. Tarjouduin kahvin joutuessa pudottamaan lumet katolta. Mökin loivalta harjakatolta lumet olivatkin jo etelän puolelta sulaneet tai pudonneet. Nopeasti olikin lumet mökin katon pohjoispuolelta pudotettu.. Vesi ei kiehunut vielä kun kurkistin sisälle. Nainen istui kaminan edessä huopa hartioilla. Mökissä oli kylmä. Hihkaisin ovelta, että käyn vielä pudotan lumet liiterin katolta. Nainen sanoi ettei niitä tarvitse pudottaa, ne putoaa itsetään. Loppua en kuullut tai oikeastaan en kuunnellut, koska olin jo kahlaamassa liiterille. Lunta oli paljon.

Peltikatolla ei pysy lumi, eikä lumenpudottaja

Nainen oli jo ovella huutelemassa minua kahville kun kahlasin liiterin takaa lumisena mökille.. Mitenkä sitä noin lumisena, kyseli nainen. Sitä kun rapataan niin roiskuu, vastasin. . Olin pudonnut katolta lumien mukana alas, mutta en virkkanut siitä hänelle mitään. Olisi vain pitänyt minua kaikenlaisena koheltajana. Pääasia että pudotin lumet –omalla tavallani.

Kahvia “kerman” kanssa

Kylläpä höyryävä kahvi maistuikin. Emäntä oli levittänyt eväät repustaan pöydälle. Siinä oli kahdet pienet leipapalaset ja appelsiini. Hän antoi toiset voileipänsä minulle ja otti itse toiset. Siinä meni mummon eväät, ajattelin, mutta otin kuitenkin. Kuulehan, nainen sanoi, täällä käy vieraita niin harvoin, että eiköhän oteta sen kunniaksi toiset kupit oikein ”kerman” kanssa. Naisella oli kaapissa korkkaamaton 4 sentin konjakkipullo. Sanoi säästelleensä sitä ”kintun voiteeksi”. Jaettiin melkein koko pullollinen, mutta jätettiin sentään ”kintun voiteeksi” tilkkanen pohjalle.

Kiittelin kahvista ja mukavasta matkaseurasta. Toivotin kaikkea hyvää ja jatkoin matkaani.

Seuraavana päivänä paluumatkalla

Hyppään ajassa vuorokauden eteenpäin ja huonosti nukutun yön jälkeen olen paluumatkalla. Mietin kaikenlaista.. Kuinka täällä hiljaisuudessa ajatukset ovat luisteneet selkeästi. Pieniä runon säkeitä syntyy ja kirjoitan niitä kännykän muistiin. Kotona kotiaskareet ja varsinkin telkkari iltaisin tuntuu estävän kaiken syvällisen ajattelun. Kaikki on ajateltu valmiiksi. Telkkari neuvoo että aina pitää olla fiilis ja kiire. Kaikki pitää tapahtua helposti ja nopeasti.

 …huono hiihtotaito anteeks annetaan

Huomaan ajattelevani kaikkea mikä näkyy tai kuuluu ympäristössä. Kuinka nämä ladutkin voivat kertoa pätkän ihmiselämää. Tai ainakin niitä voisi verrata ihmiselään. Joku uusi latu oli tullut yön aikana minun ladulle ja vähän matkan päästä poikennut sitten jälleen pois omille teilleen. Sain kulkeä tulomatkalla mummon valmistamaa latua ja sitten sain avata hänelle latua. Niin se on oikeassakin elämässä. Usein tarvitaan toisen apua. Kuljetaan samaa “latua” toisen kanssa ehkä vain hetki, joskus pitempään. Joskus koko elämä. Valitettavasti joskus kuljetaan “samaa latua” eri suuntiin. Mieleen tulee joitakin ajatuksiin osuvia pätkiä lauluista.. joku lauloi “kanssasi kappaleen matkaa, kerran mä kulkea sain.” Tapio Rautavaara lauloi Lieksan S-Marketin avajaisissa puhuttelevan laulun aiheesta ”paras latu ei aina vie perille”. Hän sanoi, että se tulee seuraavalle levylle. Parin viikon päästä Rautavaara kuoli ja levytys jäi tekemättä. Onkohan kukaan jatkanut Tapsan työtä. Muistin laulusta vain pienen pätkän: ”mutta viimeisellä tunturilla kerran kohdataan ja huono hiihtotaito anteeks annetaan”.

Ajatukseni katkeavat, tulen mummon mökin kohdalle. Lunta on hiukan satanut yön aikana ladulle. Hentoinen pajukeppi oli ilmestynyt ladun varteen ja siihen oli solmittuna joku muovipussi. Hiihtojäljistä päätellen mummo on sitonut pussin. Mahdollisesti siinä olisi terveisiä minulle.

Avasin pussin. Siellä oli kaksi palaa suklaata, yksi Marianne karkki ja puolikas appelsiinia. Mummo oli jakanut kaikki eväänsä minun kanssani. Minä tuskin olisin jakanut vähäisiä eväitäni kenellekään. Pala nousi kurkkuun.

En ollut ylpeä, olin syvältä satutettu. Olin varmaankin ollut tärkeä hänelle. Jatkoin hiljaisena ja nöyränä kotiin.

Ps
Sain myöhemmin tietää, että mummolla oli tuolloin pyöreät “kahdeksankymppiset” takana päin.

Share

27 comments for “Latu, 2. osa

  1. LADUT
    11.4.2013 at 6:49

    LADUT

    Hiihtoladuilla lumisilla,
    myös elämänladuilla mutkaisilla,
    toisilla matkanteko aina luistaa,
    myötämäessä matkaaminen maistaa.

    On kuin liukkaat voiteet suksissa,
    pito hyvä mäissä vastasissa,
    hengästymättä maaliin asti,
    elämän taival käy rattoisasti.

    Toisten suksilla on vaikea hiihtää,
    myötämäkeäkään ei tahdo löytää,
    vastamäkiä on usein edessä,
    lipsuu sukset niitä kiivetessä.

    Moni uupuu suksiin lipsuviin,
    vierii rotkoon, hankiin upottaviin.
    Ilman läheisen apua on vaikea jatkaa,
    tahmeaksi käynyttä elämän matkaa.

    Mistä löytyisivät sukset samanarvoiset,
    ladut tasaiset, hanget kevään aurinkoiset?
    Ei jokaisen tarvitse ykkössijaa voittaa,
    hitaampikin joskus maalinsa ohittaa.

  2. Pentti Pakarinen
    11.4.2013 at 7:29

    Kiitos Alpoaatos
    Ei kukaan voi paremmin kirjoittaa mummon elämänkokemuksen
    tuomasta viisaudesta.

  3. Alpoaatos
    11.4.2013 at 7:41

    Kiitos Laduille !
    Siinäpä oiva tiivistelmä samasta aiheesta
    Alpo

  4. muistelija
    11.4.2013 at 8:13

    Kirjailijan ainesta on tässä AA:n tarinassa ja miksei jopa saarnankin.
    Kiitos elävästä kerronnasta, olin mukana jäällä ja näin kaiken. 🙂

  5. irene peuhkurinen
    11.4.2013 at 8:25

    Alpo, saisit olla ylpeä, että olit niin tärkeä sille mummolle. Hiiteen häpeän tunteet!

  6. Maija- Liisa
    11.4.2013 at 8:28

    Erinomainen kuvaus pitkähköstä hiihtoretkestä!

    Ajattelin tuossa samaa kuin muistelija- kommentoija, että
    sinun kannattaisi laittaa näitä kertomuksia kansien väliin.
    Niissä savottakämppämuistoissa on lisäksi katoavaa tai jo
    kadonnutta kansanperinnettä paljon.

  7. Alpoaatos
    11.4.2013 at 8:46

    Kommentit alkavat vaikuttaa jo kehuilta. Kiitoksia.

    Muistelkaas arvoisat lajitoverit omia hiihto-, tai muita retkiä luonnossa. Tuleeko teillekin inspiraatioita, että voi kun tuosta maisemasta täi tästä tilanteesta osaisi maalata taulun, kirjoittaa jonkun runon tai laulun jne. Ainakin minulle luonto, ja varsinkin avaruuden tuntu keväthangilla antaa sellaisen piristysruiskeen, että samantehoinen valmiste apeetkista ostettuna olisi varmasti kallis reseptilääke.

  8. 11.4.2013 at 8:49

    AA:lla on hyvä pito ja luistava
    kynä.

  9. 11.4.2013 at 9:30

    Alpoaatos, luin nautinnolla tarinaasi. Mutta samalla aamutokkurassa tuli “unikakkinen” (isän sanontoja) mieleen ja korvissa alkoi soida: “Sua kohti, Herrani” Nykyisessä virsikirjassa: “Käyn kohti sinua”.

    Heräsi uteliaisuus: miksi se virsi? Niinpä näppäilin nettiin “Sua kohti Herrani” ja aloin tarpoa umpihankeen. Vastaan tuli – mummo! Käypä tuota mummoa tapaamassa.

    Mummon luota löysin myös Siionin kanteleen n:o 311. Olet varmaankin kuullut sen naapuristasi, Patsolan edesmenneen rukoushuoneen ikkunoiden läpi, ehkä ihan sisäpuolellakin:

    “Oi, jospa kuin lintunen laulaen vain myös lähteä päivääni voisin. Kun eilenkin Herralta hoitoa sain, niin nytkö hän toimisi toisin?…”

    4. säkeistö alkaa: “Oi, katsohan lintua oksalla puun…”

    Näin unikakkinen tarinastasi inspiroituneena johdatteli erään mummon mökille ja herätti lintuset laulamaan puissa keväthankien yllä.

    Hyviä hiihtokelejä hangelle ja hengelle!

    Ierikka

  10. jore
    11.4.2013 at 10:16

    Oli mukava tehdä tämä hiitoretki kanssasi Alpoaatos.Näin se elämä tuo rohkealle seikkailijalle eteen uusia kokemuksia ja ihmisiä vaikka autiolla,talvisella järven selällä.

  11. Arja-Leena
    11.4.2013 at 10:54

    Taitavasti kerrottu tarina ja onnistuneet kuvat virittivät
    lukijan hiihtoretken tunnelmaan.Kiitokset,Alpo!

  12. Pentti Pakarinen
    11.4.2013 at 12:10

    Tästä Alpon 2:sta tuli ajatuksia mieleeni,kun kuulee puhuttavan
    “MUMMON MARKASTA”se olevinaan huumoria.
    Mutta kun ajattelee kuinka hän Äitinä ollessaan joutui miettimään
    kuinka pystyy pesueensa ruokkimaan.
    Ukko oli tilipäivänä jäänyt vähän viihteelle ja siinähän ne
    ukon markat oli kadonneet.
    Eikä vanhaan aikaan ollut näitä kaiken kattavia sosiaaliluukkuja
    josta olisi voinut pyytää apua.
    Siispä kunniottakaamme näitä MUMMOJA.

  13. Mirja Pusa
    11.4.2013 at 14:07

    Kiva sommitelma Alpon kuvassa
    MirjaSisko

  14. Alpoaatos
    11.4.2013 at 14:08

    On taas ollut suurenmoinen päivä. Olen etuoikeutetussa asemassa kun minulla on mahdollisuus lähteä omasta pihasta tuonne keväthangille hiihtelemään, ja sen verran hyvä terveys, että voin sen tehdä. Sain taas muutaman tunnin lenkin aikana ison annoksen lisää virkeyttä.
    Ps
    Jälki näkyy netissä Latu 1:n kommentin ohjellani muutaman päivän.

    Erkille
    Eniten naapurin Rukoushuoneelta on jäänyt mieleen laulu “Riennä riemuin eespäin vaan” Kun seuraväki poistui talosta niin joka kerran he lauloinat ulos rientäessään tuon laulun.

    Kun Rukoushuone purettiin ja talkoolaiset läksivät pois niin lauloimme heille läksiäislauluna tuon “Riennä riemuin eespäin vaan”

  15. 11.4.2013 at 15:21

    Alpoaatos, kun usein ajelen rukoushuoneen nykyisen paikan ohi, muistan laulun “Riennä riemuin eespäin vaan”. En kuitenkaan polje lisää kaasupoljinta, vaan jarrua ihaillakseni rakennuksen kauneutta.

    Ehkä joskus poikkean sisällekin!

    Ierikka

  16. Lissu
    11.4.2013 at 22:50

    Tarinaa lukiessani mieleeni nousi pätkä Tommy Tapermanin runosta, jossa puhutaan murretusta leivästä. Tässä runo kokonaisuudessaan.

    Opettele vesipisaroiden viisaus:
    Yhdessä, yksitellen kimmeltäen
    me koverramme lopulta reiän
    kovimpaankin kiveen
    Ole nöyrä onnen opille:
    Onnea voi vain jakaa!
    Opi leivän salaisuus:
    Vain murrettu leipä
    on kokonainen leipä
    Ole rohkea, rakasta rajattomasti:
    Rakkautensa kokoinen
    jokainen on.

  17. irene peuhkurinen
    12.4.2013 at 7:49

    Viisas runo Tommylla. Kiitos,Lissu!

  18. Alpoaatos
    12.4.2013 at 10:28

    Tommi sanoo muutamalla sanalla sen minkä sanomiseen meikäläinen tuhraisi sivukaupalla tekstiä, ja kesken jäisi sittenkin.

  19. Tapasin eilen helmitöpsiäisen
    12.4.2013 at 11:12

    VALKOINEN PAKETTI

    tapasin eilen helmitöpsiäisen!

    sillä oli yllään pikkuessu
    kasvoissa aivan söpö nökönokka
    jalassa kummassakin raitava sukka

    mittaa maista ei paljoa ollut
    ja muualta kaukaa lie tullut

    se kaupan hyllyjen välissä hääri
    ja pikku paketteihin innolla kääri

    punaiseen paperiin toivetta ja odotusta
    mustaan taas surua ja ahdistusta
    valkoiseen – herätti kummastusta –

    se paketti nimittäin tyhjäksi jäi

    huomasin, oli olento allapäin
    kysyin puolittain leikilläin

    miks aivan yks kaks ilmees
    noin muuttui suruisaks ?

    vastas helmitöpsiäinen
    odotapa nyt pieni hetkinen
    piti kääriä tähän valkoiseen
    hyvät teot lähimmäisten

    olen muualta tullut, erilainen
    kohdannut pilkat ja ivat lähes joka ihmisen
    miten nyt jotain paperiin tähän kääriä voin?

    sitten muisti hän – syttyi silmiin valo –
    ´aamulla kun tänne lähdin, bussiin nousin
    sain iloisen tervehdyksen!
    kuljettajakin – muualta tullut, oivalsi pienuutein,
    sanoi hyppää tuohon selkänojallein
    turvallisesti kuljet siinä, ihan vierelläin´

    ja niin hän iloisesti valmiiksi sai paketin kolmannen
    – ja opetti minulle väkevän opetuksen

    kun seuraavan kerran tapaan helmitöpsiäisen
    muodossa vaikka erilaisen ihmisen
    niin – jos ei muuta tarvis ole – vain avoimesti hymyilen

    pienestä on kiinni, hyvä teko lähimmäisen
    ja samalla antaa, hyvillä mielin, sisältö pakettiin valkoiseen!

    ….jokainen voi tavata joskus tämän helmitöpsiäisen,
    mikä se sitten sillä kerralla lieneekin ?

  20. Mirja Pusa
    12.4.2013 at 13:54

    Voi kun Tommi saisi olla meidän elävien joukossa vielä!
    MirjaSisko

  21. Alpoaatos
    12.4.2013 at 14:58

    Kylläpä on kaunis runo tuo Valkoinen paketti. Yritin Googlailla, rakkausrunoista löytyy, mutta tekijä ei minulle selvinnyt.

  22. Pentti Pakarinen
    12.4.2013 at 19:46

    Pakkas herra nyt jo väsyy
    luonto herää pian nousuun
    leskenlehti nousee maasta
    puhkee pian uuteen kukkaan.
    Linnut hakee pesäpuuta
    mihin voisi kodin laittaa
    pian alkaa laulukuoro
    solisteista ei oo pulaa
    ääntä on monenlaista
    yhteislaulussakaan ei ole moittimista.

  23. Alpoaatos
    12.4.2013 at 20:14

    Aikaisemmin tekstissäni mainittu Tapsa Rautavaaran hiihtoaiheinen laulu saattoi löytyä nimellä Harhalatu. Sen on laulanut “Karpaasi” Jari Jsometsä Souvareiden säestämänä.
    Kuunnellaan

    https://www.youtube.com/watch?v=PDoS2fqEegg&feature=player_detailpage

  24. 12.4.2013 at 22:18

    Alpoaatos! Ja saavathan tätä muutkin lukea. Tämä seuraava tarinointi on jatkoa eilisiin – 11.4. – kommentteihini.

    Ajoin tänään entisen Patsolan rukoushuoneen ohi matkalla Jakokoskelta Tuupovaaran kautta tänne Kaustajärvelle. Kuten olen aiemmin kertonut, olen hiljentänyt vauhtia uudelleen pystytetyn rukoushuoneen kohdalla. Nyt jopa pysäytin ja kurvasin pihaan. Ikkunoista nimittäin näkyi kynttilän valoa. Menin kuokkavieraana sisälle. Siellä pastori oli juuri aikeissa ilmoittaa loppuvirttä ennen iltakahvia. Keskeytin röyhkeästi pastorin ja pyysin sanoa jotain.

    Siitä syntyikin pitempi puheen ja jutustelun tuokio kuin olin ajatellut. Onnittelin rukoushuoneen uuden tulemisen aikaan saaneita.

    Koolla oli aika paljon väkeä eri puolilta maakuntaa. Ja mikä hienointa, pastori oli Hämeenlinnan entisten seurakuntanuorten, sittemmin pastori Hannu Häkämiehen ja sairaanhoidon opettaja Annukka Häkämiehen, s. Merikanto, poika Johannes Häkämies. Kyllä maailma on pieni ja aika kiirii nopeasti.

    Uudelleen pystytetty rukoushuone on kaikin tavoin upea, taitavasti rakennettu, tyylikäs ja ilmeisen toimiva kokoontumispaikka. Ei uskoisi, että kaikki tämä on saatu aikaan – talkootyönä!!!

    Yhtä jäin kaipaamaan: rovasti Julius Karstenin kuvaa seinältä. Se on kuulema tallella, ja ymmärsin, että se saa taas paikkansa kokoushuoneen seinällä. Kahdesta syystä: ensinnäkin rovasti oli merkittävä lahjoittaja Patsolaan rakennetun rukoushuonen aikaan saamiseksi; toiseksi Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen on edelleenkin oltava osa kirkkoamme, mistä vanhan rovastin kuva olisi muistuttamassa.

    Tulipa myös mieleen ehdotus. Sellaisen syntyminen vanhoissakin aivoissa voi olla mahdollista. Jospa tekisimme joskus retken – me jotka muistamme Patsolan rukoushuonetta tai olemme muuten siitä ja sen uudesta olomuodosta kiinnostuneita – siis tekisimme sinne retken. Varmaankin isä Johannes järjestäisi tilaisuuden – ehkä ihan messun. Sisään mahtuu mainiosti linja-autollinen väkeä. Ja kirkkokahvit varmaankin saadaan, ehkä yhtä maukkaat kuin minä tänä iltana ystävällisesti vastaan otettuna kuokkavieraana.

    Taisi nyt mennä ladun viereen tämä juttu. Mutta en voi sille mitään, että löysin tienvierestä sellaista, mistä oli pakko kirjoitaa.

    Ierikka

  25. 12.4.2013 at 23:20

    P.S. Nappasin rukoushuoneen ulko-oven vierestä tarjolla olleen Sanansaattaja-lehden. Sieltä löysin Tapahtumakalenterin, jossa oli myös Itä-Suomen tilaisuudet. Nykyisen rukoushuoneen nimi on Röksän Ristikiven rukoushuone. Pannaanpa nimi mieleen.

    Siis: RÖKSÄN RISTIKIVEN RUKOUSHUONE. Ties vaikka olisi joskus Röksän kappeli?

    Ierikka

  26. Telle
    7.3.2016 at 21:21

    Tässä illantsiiruun (illanmittaan) lukaisin
    uusintana Alpoaatoksen
    Latu -sarjan. Maistuis varmaan sullekin?
    *
    Ja taas lipsahti yksi suojärveläinen sanonta,
    näin on, ei maha mittään…..

  27. Alpoaatos
    19.2.2017 at 17:19

    Joku kyseli, että pääsinkö minä ollenkaan sinne saareen, jonne olin tässä tarinassa matkalla. Kyllä pääsin, ainakin tarinassa, mutta eihän sitä voinut kesäaikaan Värtsissä julkaista. Hiihtojutut pitää julkaista hiihtokelillä, sehän on selvä. Niinpä perillä käynti julkaistiin noin vuoden päästä kahtena pätkänä 5. ja 6. 4.2014. nimellä “Latu 3. osa perillä”. Jos olisin tiennyt, että tulee vielä jatkoa, niin numerointi olisi pitänyt tehdä toisin. Alla hyppäys seuraavan talven lumille ja linkki osaan Latu 3. osa /1

    https://www.vartsi.net/2014/04/05/latu-3-osa-perilla-1/

    Alpoaatos Rummukainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *