Verkkolehteä voi tehdä monella tavalla, liekö yhtä oikeaa tapaa olemassakaan. Värtsin linja lienee tullut tutuksi kesän mittaan: yritämme vältellä joutavaa räksytystä ja nokkapokkaa. Tällä tuskin on vaikutusta esimerkiksi Värtsin lukijamäärään, vaikka erilaiset ristiriidat luonnollisesti kiinnostavatkin. Suuri lukijajoukko ei voi edes olla tavoitteemme, koska kyseessä on pelkästään Värtsilän asioihin pitäytyvä nettilehti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö […]
Värtsi haluaa olla paikkakunnan riennoissa mukana ja tukena. Muun muassa yhteisten tilaisuuksien eräänä tiedotuskanavana voimme palvella niin etu- kuin jälkikäteen. Verkkolehtemme tarjoaa rajattomasti palstatilaa yhdistysten tiedotteille ja uutisille. Olemme kiinnostuneita esimerkiksi kokousten päätöksistä ja henkilövalinnoista. Siinä olisi sihteereille ja tiedottajille työsarkaa. Värtsin sähköposti voisi olla nykyistä vilkkaammassa käytössä. Juttujen ei tarvitse olla ”valmiita”, riittää kunhan
Mikään ei näköjään ole mahdotonta. Norjan ja Venäjän ulkoministerit ovat ilmoittaneet, että maitten raja-alueella muodostetaan viisumivapaa vyöhyke kummallekin puolelle rajaa. Tämän toivotaan muun muassa helpottavan työvoiman liikkumista rajaseudulla. Milloinkahan Suomi ja Venäjä pääsevät vastaavanlaiseen sopimukseen Niiralan seudulla? Eipä aikoinaan uskottu rajanylityspaikkaankaan, lukuunottamatta Uuno Matikaista esikuntineen. Jos jotain tuon tapaista toteutuisi, niin silloin rajalla rysähtäisi tosissaan.
Kaikella kansalla on mahdollisuus syödä paistettuja muikkuja ensi lauantaina Niiralan liikekeskuksessa. Sen parempaa sapuskaa ei olekaan (mikäli ovat Pyhäjärven tahi Puruveden, mutta muukin käy). Illalla voi toteuttaa itseään laulamalla karaokea Sinilinnussa. Perinteinen Rajan Ryssäys -toritapahtuma on kello 10-14. Paikallislehti Uutisalasimessa luvataan, että myytävänä on muikkujen lisäksi mm. leivonnaisia, pesuaineita, ihonhoitotuotteita jne. Tapahtumajärjestäjä Itähuolinnan sisätiloissa on
Syksy on tulossa Värtsilän laaksoon. Ensimmäiset hanhiparvet saapuivat tiistaina. Ne kaartelivat peltojen ja Sääperin yllä kuin tuttuja paikkoja katsellen ja laskeutuivat sitten viljansängelle lepäämään. Parin ensimmäisen parven lintumäärät olivat laskettavissa sadoissa. Värtsilän lintusyksy huipentuu syys-lokakuun vaihteessa, mikäli entisestä on merkkiä. Valkoposkihanhia on silloin tavattu levähtämässä ja ruokailemassa parhaimmillaan parin tuhannen parvia, kerrotaan Luontoretkelle Karjalan kunnaille
Värtsilän vartioaseman rajakoira Tuisku kunnostautui lauantai-iltana Kiteen Puhoksessa. Se löysi yön pimeydessä viisi tuntia kadoksissa olleen 2,5-vuotiaan tytön. Tuiskun ohjaaja Risto Laitinen sekä partiomiehet Tero Sepponen ja Petri Tuupainen aloittivat jäljestyksen kello 20 maissa. Koira paikallisti tytön kello 23.20 vajaan kahden kilometrin taipaleen jälkeen. Takki, hattu ja nalle löytyivät 1,5 kilometrin päästä katoamispaikalta, ja puolen
Miltähän tuntuisi olla satavuotias? Meikäläiselle ei liene mahdollista noin korkean iän saavuttaminen, mutta Rummukaisen Otolla se on muutaman kuukauden kuluttua plakkarissa. Kun Otto istahtaa jakkaralle ja aloittaa tarinoinnin, on helppo tajuta, että edessä on poikkeuksellinen ihminen niin fyysisesti kuin henkisesti. Ei ole tavallista, että joku kirjoittaa romaanin lähes sadan vuoden iässä. Otto teki kirjoja lähes
Satavuotispäivää lähestyessään Otto Rummukainen on ikäänsä nähden vireässä kunnossa, vaikka kirjoittaminen ei enää entiseen malliin suju. Ysikymppisenä hän oli luomisen voimissa, naputellut kamarissaan jo toistakymmentä teosta, ja tahti jatkui kirja vuodessa -vauhdilla. Tekstiä syntyi varsinkin talvisin. Tein oheisen haastattelun maaliskuussa vuonna 2000 Karjalan Maahan. Siinä Otto selvittää elämäänsä ja suhdetta kirjoittamiseen. Tuskinpa kuluneet kymmenen vuotta
Loppuvuodesta 100 vuotta täyttävä kirjailija Otto Rummukainen lähettää Värtsin kautta terveisiä tuttavilleen, ystävilleen ja lukijoilleen. ”Uutta kirjaa ei ole ollut työn alla, joten sitä ei nyt tule”, hän viestittää. Ehkäpä annamme tämän Otolle anteeksi, vaikka häneltä on vuosittain uutta opusta totuttu odottamaan. Johan niitä on täydet 20 vuosikymmenten mittaan tullut. Mekaaninen kirjoituskone pöydän päällä on
Eilen löysin ensimmäiset herkkutatit. Sattuivat vielä olemaan kiinteitä ja ehjiä, joten paistihan niistä tuli. Myös voitatteja on jonkun verran eteen sattunut, samoin haperoita. Hirvikärpäsiäkin metsissä on riittävästi, vaikka metsämiesten mukaan karhuja liikkuu täällä päin enemmän kuin hirviä. Ensimmäiset herkkutatit vuolen aina juustohöylällä ohuiksi siivuiksi paistinpannulle, niin lakit kuin jalat. Lorautan joukkoon rypsiöljyä ja kuumentelen, kunnes
Kesä lipuu vähitellen ohi. Se jää historiaan epätavallisen helteisenä. Suomen luonnon rikkaus on siinä, että vuodenaikoja on neljä. Jokaisessa niissä on oma viehätyksensä, ainakaan kovin yksitoikkoiseksi ei elämä muodostu. Ennen kuin siirrymme syksyn puolelle, lienee paikallaan viettää hetkinen kesän kuvia katsellen. Ne esittelevät Värtsilää.
Värtsilässä on perinteitä vuosikymmenien takaa rekikoiraharrastuksessa. Kuvasin Patsolan mäellä ehkä 1970-80 -lukujen vaihteessa opettaja Seppo Pusan koiravaljakkoa, muistaakseni olivat huskyja. Mukana ollut poikani innostui rekiajelusta niin paljon, että alkoi vaatia omia koiria kerrostaloon. Kun ei saanut, hän leikkasi lehdestä kuvia ja liimasi ne albumiin. Oheiset kuvat ovat niistä skannattuja, tavanomaista valokuvaa huonolaatuisempia. Varsinaiset kuvat ovat
Liisa Lukkarinen – Risto Turunen (toim.): Muistojen Värtsilä, Värtsiläisten Seura ry 2009, 186 sivua. Onpa osuva ja naseva nimi kirjalla, tuli ensimmäiseksi mieleen, kun pitelin Värtsiläisten Seuran melko tuoretta aikaansaannosta hyppysissäni. Kannessa oleva kuva Vanhasta Värtsilästä herättää monessa lukijassa muistoja. Kun Helsingissä toiminut, nyttemmin jo toimintansa lopettanut seura sai suurin ponnistuksin aikaan oman muistelmateoksensa 1980-luvun
Joensuun reissulla tuli pistäydyttyä Värtsiläisten Seuran esitelmätilaisuudessa, kun hollille sattui. Niin paljon tykästyin, että laitoin jäsenhakemuksen vireille, vaikka en yhdistysihmisiä ole vähimmässäkään määrin. Päällimmäisiksi tuntemuksiksi jäi, että porukka oli iloista. Ventovieraaseenkin suhtauduttiin ennakkoluulottomasti, kuten karjalaisilla on tapana. Pienen kylän verran oli väkeä koolla. Jonkin verran oli mukana nuorempia henkilöitä. Siinä onkin haastetta tällaisille yhdistyksille: miten
Tsupukka, riehtilä… Osaakohan Värtsilässä kuka tehdä tsupukoita? Se oli Laatokan Karjalassa tunnettu ruokalaji, jota valmistettiin uunin hiilloksen päällä riehtilällä eli ohuella paistinpannulla. Ohje löytyy Aino Lampisen Karjalaisesta keittokirjasta. Ohra- tai kaurajauhoista, vedestä ja suolahippusesta tehdään vetelä lettutaikinan vahvuinen seos. Riehtilä kuumennetaan ja voidellaan. Seosta kaadetaan pannuun pohjalle ohut kerros. Pannu laitetaan hiillokselle hetkiseksi. Paistajan on
Värtsilän sänkipelloilla ja pensaikoissa on kuhissut viime viikkoina peipposia. Niitä lienee tuhansia. Asiantuntijat pitävät niiden määrää ja muuttoparveutumisen ajankohtaa poikkeuksellisena. Syyksi epäillään Venäjän elokuisia metsäpaloja. Peipposten muutto on kolmisen viikkoa etuajassa. Tätä on ihmetelty ainakin Keski-Karjalan alueella. Lintuharrastajat eivät ole koskaan aiemmin tällaista havainneet. Peippoparvissa saattaa olla mukana myös muita pikkulintuja. Muutoin syysmuutto on alkamassa
Niiralassa ylitti elokuussa rajan 100 000 henkilöä, missä oli lisäystä edellisvuoteen kahdeksan prosenttia. Venäläisten osuus oli 43 prosenttia. Viisi henkilöä käännytettiin. Luvattomia ylityksiä ei ollut koko P-KR:n alueella. Liikenne- ja ajoneuvorikkomuksia oli elokuussa 54, ulkomaalaisrikkomuksia 10 ja viisi muiden säännösten rikkomuksia. Seuraamuksina tuli 31 rangaistusvaatimusta, kolme rikesakkoa ja 31 huomautusta. Kahta rattijuopumusta tutkittiin. Vuoden alusta
”No nyt myö huastellaan mukavii, ei oo pitkiin aikoihin nähty”, heläyttelivät entiset värtsiläläiset toisilleen, kun saivat kahvikupposen eteensä. Juttua viriteltiin keskiviikkona Värtsiläisten Seuran jäsentilaisuudessa Joensuussa. Ortodoksisen kulttuurikeskuksen tiloihin oli saapunut noin 40 henkilöä tapaamaan toisiaan ja kuuntelemaan professori Veijo Saloheimon esitelmää Vanhasta Värtsilästä, ajasta ennen ”tuplaveetä”, kuten Saloheimo rautatehdasyritystä luonnehti. Saloheimon mukaan Värtsilässä oli elämää
Olof Mustelin: Nils Ludvig Arppe, Karjalan teollisuuden perustaja, Wsoy 1973. Ruotsinkielisestä alkuteoksesta (1969) suomentanut Maini Palosuo. 230 sivua. Turkulainen professori, ylikirjastonhoitaja Olof Mustelin (1924-99) tunnettiin ahkerana kirjoittajana. Arppe-teoksessa selvitellään teollisuuden uranuurtajan työtä, mutta etenkin yksityiselämää laajasti. Käytettävissä on ollut mm. Arppen kirjeitä ja asiakirjoja, jotka olivat säilyneet rouva Märta Borgströmin hallussa. Arppe oli hänen isoisänsä.
Missä kaksi tahi kolme värtsiläläistä kohtaa, kääntyy puhe usein harrastus- ja kokoontumistiloihin. Eikä kumma: mitään pitkäjänteisempää on vaikea suunnitella, koska tulevaisuudesta ei tiedä. Kun kunta myi kirjastotalon, jäi vielä yhteiseksi puuhataloksi sopiva entinen kunnantalo, mutta sekin on jatkuvasti myynnissä. ”Jättäkää tarjous”, on kuulemma vastaus kunnasta, jos näitä asioita kyselee. En ole perillä neuvotteluista, joita mahdollisesti
