Ylityksiä 100 000

Niiralassa ylitti elokuussa rajan 100 000 henkilöä, missä oli lisäystä edellisvuoteen kahdeksan prosenttia. Venäläisten osuus oli 43 prosenttia. Viisi henkilöä käännytettiin. Luvattomia ylityksiä ei ollut koko P-KR:n alueella.

Liikenne- ja ajoneuvorikkomuksia oli elokuussa 54, ulkomaalaisrikkomuksia 10 ja viisi muiden säännösten rikkomuksia. Seuraamuksina tuli 31 rangaistusvaatimusta, kolme rikesakkoa ja 31 huomautusta. Kahta rattijuopumusta tutkittiin.

Vuoden alusta laskettuna rajanylitykset ovat lisääntyneet Niiralassa neljä prosenttia. Suomalaisten osuus on kasvanut, venäläisten pysynyt lähes ennallaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *