Palstatilaa tarjolla

Yhteiset tapahtumat piristävät seudun elämää. Kuva viime kesän Värtsiläpäiviltä.

Värtsi haluaa olla paikkakunnan riennoissa mukana ja tukena. Muun muassa yhteisten tilaisuuksien eräänä tiedotuskanavana voimme palvella niin etu- kuin jälkikäteen. Verkkolehtemme tarjoaa rajattomasti palstatilaa yhdistysten tiedotteille ja uutisille.

Olemme kiinnostuneita esimerkiksi kokousten päätöksistä ja henkilövalinnoista. Siinä olisi sihteereille ja tiedottajille työsarkaa. Värtsin sähköposti voisi olla nykyistä vilkkaammassa käytössä. Juttujen ei tarvitse olla ”valmiita”, riittää kunhan saamme tiedot asioista. Toimituksessa ainakin yllekirjoittaneella on kohtuullisesti aikaa laitella pilkkuja ja pisteitä tarvittaessa paikoilleen.

Suhtaudumme kunnioittavasti myös paikallisten yritysten tiedotteisiin, kunhan ne eivät aivan mahdotonta tekstimainontaa sisällä. Esimerkiksi tilamyyntiä harjoittavia yrityksiä esittelimme jo kesällä. Tarkoituksena on ulottaa juttusarja jatkossa myös muunlaisiin yrityksiin. Nehän ovat elinehto Värtsilän elävänä säilymiselle. Varsinaisia ilmoituksia tai kaupallisia mainoksia emme julkaise.

Tietynlaisia rajoituksia ”normaalilehden” toimittamiseen verrattuna meillä on. Koska tuloja ei ole lainkaan, joudumme supistamaan myös menot minimiin. Polkupyörä on meikäläisellä tavallisin kulkuväline ”reportaasimatkoilla”. Edes kännykkää ei kustannusten takia voi mielinmäärin käytellä, joten tietojen metsästäminen puhelimella tulee harvoin kyseeseen. Siksi toivommekin yhteistyötä ja vastaantuloa. Värtsistä pitäisi muodostua kaikkien yhteinen foorumi, ei pelkästään yksittäisten kirjoittajien areena. Silloin sen tekemisessä vapaaehtoisvoimin ja harrastuksena olisi mieltä.

Kuuluuko jonkin yhdistyksen toiminta ulkopuolisille? Tätä voi tietenkin pohtailla kokouksissa ja palavereissa, valtahan on yhdistyksillä itsellään. Avoimesta tiedottamisesta voi olla paljonkin hyötyä. Sisäänlämpiävyys on harvoin hyväksi.

1 comment for “Palstatilaa tarjolla

  1. Palautan tämän Erkki Jormanaisen jutun Värtsiin kymmenen vuoden takaa. Se on mielestäni ajankohtainen, jos pitää tämän verkkolehden tulevaisuutta tärkeänä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *