Satavuotias

Miltähän tuntuisi olla satavuotias? Meikäläiselle ei liene mahdollista noin korkean iän saavuttaminen, mutta Rummukaisen Otolla se on muutaman kuukauden kuluttua plakkarissa.

Kun Otto istahtaa jakkaralle ja aloittaa tarinoinnin, on helppo tajuta, että edessä on poikkeuksellinen ihminen niin fyysisesti kuin henkisesti. Ei ole tavallista, että joku kirjoittaa romaanin lähes sadan vuoden iässä. Otto teki kirjoja lähes joka talvi siitä lähtien, kun pääsi vauhtiin yli seitsenkymppisenä 1980-luvun puolivälissä. Teoksia syntyi 20, joista kaunokirjallisia 15.

Tapasin Oton ensimmäisen kerran vuonna 1967 ollessani jutunteossa Pohjois-Karjalan raittius- ja nuoriso-ohjaajien neuvottelupäivillä Värtsilässä. Hän oli järjestänyt palaverit ja majoituksen Kaustajärven koululle valtakunnan rajan viereen. Koulu oli silloin kaiketi jo lakkautettu ja nuorisokäytössä.

Mikään ei tuolloin viitannut siihen, että pienikokoinen ja vaatimattoman oloinen mies olisi tuleva kirjailija. Kantaa hän otti muutaman kerran keskusteluissa, mutta pysytteli enemmän taustalla isännän tehtävissä.

Seuraavan kerran kuulin miehestä vasta 90-luvun alussa ensimmäisen romaanin tultua julkisuuteen. Sitä ennen hän oli kirjoittanut ja koonnut paikallishistoriallisia teoksia Värtsilästä, kaikki hyvin luettavaa tekstiä.

Vuosituhannen vaihduttua kävin jututtamassa lähes yhdeksänkymppistä teräsvaaria. Silloin hän oli vetäytynyt kirjailijan rooliinsa, tarkkailemaan sivusta elämän menoa ja kirjoittamaan. Nyt satavuotispaalun kynnyksellä pistäydyin jälleen Oton metsämökissä. Hän muisti hyvin edellisen tapaamisen ja vaikutti muutenkin hämmästyttävän pirteältä ikäisekseen, vaikka kirjojen kirjoittamisesta oli pitänyt luopua.

Harrastajakirjoittajilla on tavallista, että tuloksia alkaa syntyä vasta eläkkeelle jäätyä. Otto aloitti poikkeuksellisen myöhään iässä, jolloin useimmat meistä viimeistään harkitsevat siirtymistä vanhuuden lepoon. Hänen uransa kirjoittajana on varmasti harvinaislaatuinen maailman mitassakin. Harrastus saattaa olla myös osatekijänä korkean iän saavuttamiseen suhteellisen hyvissä voimissa.

Joka kerran, kun olen Oton tavannut, hän on vaikuttanut sympaattiselta, ystävälliseltä ja sydämelliseltä ihmiseltä. Hän on ponnistellut elämässä eteenpäin pienissä ja vaatimattomissa oloissa, ammentanut sieltä aineksia teksteihinsä. Kirjat kertovat yleensä tavallisen kansan elämästä menneinä aikoina. Mielikuvituksen lisäksi mukana on paljon itse elettyä.

Työstään ja harrastuksistaan Otto ansaitsee vilpittömän kunnioituksemme. Hänen kirjallisesta tuotannostaan löytyy tietoa täältä.