Eläväinen seura

Jäsentilaisuuksia on Värtsiläisten Seuralla kuukausittain. Kuva EJ

Joensuun reissulla tuli pistäydyttyä Värtsiläisten Seuran esitelmätilaisuudessa, kun hollille sattui. Niin paljon tykästyin, että laitoin jäsenhakemuksen vireille, vaikka en yhdistysihmisiä ole vähimmässäkään määrin.

Päällimmäisiksi tuntemuksiksi jäi, että porukka oli iloista. Ventovieraaseenkin suhtauduttiin ennakkoluulottomasti, kuten karjalaisilla on tapana. Pienen kylän verran oli väkeä koolla.

Jonkin verran oli mukana nuorempia henkilöitä. Siinä onkin haastetta tällaisille yhdistyksille: miten perinne saataisiin siirtymään nuorten haltuun, miten nuorempi polvi ylipäätään kiinnostuisi. Värtsiläisten Seura on tarttunut oivalliseen konstiin julkaisemalla kirjan. Se on eräs keino siirtää muistoja jälkipolville. Ehkä asiat eivät innosta nuoria juuri nyt, mutta taatusti sitten, kun ikää tulee ja aletaan etsiä juuria. Niin on käynyt itselleni ja monelle muulle.

Joensuun seurassa on mukana väkeä muiltakin paikkakunnilta, ainakin Tohmajärveltä. Tavoitteena on pitää yhteisiä tilaisuuksia kerran kuukaudessa. Seura on siis eläväinen. En tiedä, miten paljon on yhteyksiä Värtsilässä toimivaan pitäjäyhdistykseen. Pitäjäpäivillä ainakin Värtsiläisten Seura oli esillä. Kanssakäyminen toivottavasti jatkuu ja lisääntyy. Ei yhtään haittaisi, vaikka Helsingissäkin saisivat uinahtaneen yhdistyksen uudelleen jaloilleen. Yhteistyössä voisi syntyä sitten vaikka mitä mukavaa. Ehkä yhteyksiä Wärtsilä-yhtiöönkin syntyisi sitten entistä enemmän.

Joensuun käynnillä tuli monta kärpästä yhdellä iskulla. Tutustuin upouuteen ortodoksiseen kulttuurikeskukseen, joka on näkemisen arvoinen näyttelyineen. Samalla tuli kuunneltua Veijo Saloheimoa, joka kertoi Värtsilän vanhoista ajoista. Voimissaan on vielä iäkäs tohmajärveläisprofessori, muisti terävä ja sutkaukset entisellään.

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *