toukokuu 2014

Lukijoilta

Purolan potut

Palstaviljelijän perunakesä alkoi tällä viikolla ( viikko 21 ) perunan istuttamisella kuten monen muunkin kasvimaan harrastajan perunakesä alkaa. Sitä ennen olin laittanut pussiperunaa sankoon kasvamaan ja istutin ne perunamaan reunaan ensimmäiseksi. Olivat noin 30 cm korkealla taimella ja nyt vain toivon hallattomia öitä, että varsisto säilyisi hallan tuhoilta. Vaikka hallaa kävisikin ei tuho ole täydellinen […]

Lukijoilta

Tartu hetkeen

Carpe diem Nyt on tosiaankin syytä tarttua hetkeen jos ja kun haluaa nauttia Suomen kesästä. Olen suurella mielenkiinnolla lukenut kesän tulosta etenkin sieltä Kaustan suunnalta mistä havaintoja on tullut. Toki muistan hyvin toukotöiden tohinan ja pelloilta nousevan pölyn näin alkukesän aikaan myös Niiralan pelloilta. Matildassa missä nyt aikaani vietän on kevät taittunut kesäksi. Liitän tässä

Lukijoilta

Muuan kevätjuhla

Kohta taas vietetään monissa kouluissa lukukauden päättäjäisiä lasten esittämine ohjelmineen. Minulle on jäänyt niiden lukuisten koulujuhlien joukosta eräs kevätjuhla erikoisesti mieleeni. Tätä kyseistä juhlaa vietettiin jo muuten kuusikymmentäviisi vuotta sitten. Luokka oli koristeltu juhlakuntoon. Harmonin päällä lasipurkissa oli runsas kimppu kulleroita ja opettajankorokkeella pari keväistä koivua sankossa. Mustalle taululle opettaja oli väriliiduilla piirtänyt kevään kukkasia  ja värikkäitä perhosia lentelemässä

Lukijoilta

Vireät Värtsilän eläkeläiset

Eläkeliiton Värtsilän yhdistys toimii vireästi. Se on toinen Eläkeliiton yhdistys Tohmajärven alueella, kun yleensä niitä on samalla paikkakunnalla vain yksi. Värtsilän yhdistykseen kuuluu noin 100 jäsentä, vaikka entisen kunnan – nykyisen Värtsilän pitäjän – alueella on vain noin 550 asukasta. Tämä selittyy sillä, että jäseniä on myös Kaurilasta, Muskosta, Saarivaarasta ja ties mistä. Kaikki ovat

Lukijoilta

Keväinen kalaretki

Päiväkoti- ikäinen Roni oli meillä yökylässä. Viileän kauden jälkeen aamu valkeni aurinkoisena. Järvenpinta väreili tyynenä. Aamupalalla suunnitelimme Ronin kanssa vesille lähtöä soutuveneellä, mutta kun mukaan ilmoittautui myös kapteeni, päätimme mennä moottoriveneellä. Kalaretken alkajaisiksi poika muisteli kotonaan olevaa viittä akvaariokalaa, jotka oli nimetty perheenjäsenille. Värin ja muiden ominaisuuksiensa vuoksi yksi oli veljen nimikkokala. Kaksi kalaa meni

Meijjän koulu

Koululla leikittiin ja pelailtiin

Värtsilän koulun lelu- ja pelipäivä Koulun vanhimmat oppilaat (5- ja 6-luokkalaiset) olivat alkuviikon kevätretkellä Helsingissä. Siitä retkestä kuulemme lisää myöhemmin jonkun oppilaan kertomana. Nuoremmilla oppilailla (1-4-luokkalaisilla) oli lelu – ja pelipäivä. Tätä päivää oli jo odotettukin! Jokainen oppilas sai tuoda kouluun jonkun itselleen tärkeän lelun tai pelin, jota on kiva pelailla vaikka luokkakavereiden kanssa. Jo

Lukijoilta

Kiitos onnitteluista – Hilkka&Ake

Ystävät, lämmin kiitos kaikille teille, jotka muistelitte mukanamme 66-vuotishääpäiväämme. Morsion kampauskin on jo moneen kertaan kuivunut ja uusittu. Kiitos Luojalle näistä vuosista! Ake Lämpimät kiitokset onnitteluista minunkin puolestani. Tarkoitukseni oli kylläkin verrata kaikelta osin tämän päivän ja silloisia yli kuudenkymmenen vuoden takaisia hääjuhlia. Nykyisin kun ei ole puutetta mistään; kaikkea mahdollista saa, kun on rahaa.

Ajankohtaista

Kai Hyttinen laulaa kirkkomme hyväksi 8.6.2014

Maalataan yhdessä Värtsilän kirkko. Värtsilän Kotiseutuyhdistys jatkaa kirkon kunnostamista ja sen käyttöedellytysten kohentamista. Edessä on useita tapahtumia, joiden avulla kerätään varoja Papin säkkiin. 4.6.2014 klo 18.00 istutetaan kolme Alppiruusua kirkkopuiston kaatuneiden muistomerkin ympärille. Eläkeliiton Värtsilän yhdistys kattaa kahvipöydän ja sen tulot pannaan Kotiseutuyhdistyksen lahjoitustilille. Tilaisuudessa tietysti pidetään lyhyt puhe ja veisataan pari virttä. 8.6.2014 klo 19.00 kirkkoon saapuu Kai

Lukijoilta

Kasvimaalla nyt vipinää

Itkosella on riimisilmää Kesäinen kirja Jukka Itkonen: Kaikki hyvin kasvimaalla, Lasten Keskus 2014 ”Puutarhassa tuhatjalkainen/ Arvio ylimalkainen;/jos se ryhtyisi laskemaan jalkojaan,/tuskin ehtisi/ edes liikkumaan.” ”Puutarhan kukkaloisto,/koko kasvimaa./ Ei ole mitään sen kauniimpaa. Sinitaivas, kukkapenkki,/ kesäaamun rauhaa./Orvokki ei metelöi,/ eikä ruusu pauhaa.” Kun mustarastas pitää konserttia omenapuun oksistossa tai pihakoivu kehittelee silmujaan, kun porkkana on ihan

Lukijoilta

Into ja ikä

Soittelevat kevään torvet, kutsuu multa, syyhyy sormet. Sielun silmin kaiken näen, sikiävän kasviväen. Tähän tulee lanttu, nauris, tähän taasen kukka kaunis. Tässä syli punajuuren kasvattakoon sadon suuren. Selkä taipuu, notkuu polvi, multaan uppoo koukkusormi. Hara heiluu, turvepaakut viskon, juolavehnän pitkät juuret kiskon. Siivin kuluu aika. Mikä onkaan mullan taika? Mailleen painuu aurinko. Levätäkö täytyy jo?

Ajankohtaista

Kaatuneiden muistopäivänä

Seppeleenlasku Värtsilän kirkon pihassa. Kaatuneiden muistopäivän vietto alkoi Värtsilän kirkon pihassa klo 9.00. Kun oli saatu lippu kirkon sisältä ja nostettu alkoon, veisattu säkeistö virrestä ja pidetty puhe, laskettiin kaksi seppelettä vapaussodan muistomerkille muistaen samalla myös niitä kaatuneita, joiden nimet ovat eteisen laatoissa. Loppuvirren jälkeen oli kahvitus Värtsilän kylätalolla. Jatkossa on syytä edelleen käydä myös Värtsilän kirkon pihassa

Lukijoilta

Kaustajärvelle kesäpäivä tapahtuma?

Minulle on esitetty toivomus, että alkavana kesä järjestettäisiin Kaustajärven kesäpäivä tapahtuma. Ajankohdaksi on ehdotettu Saarivaaran praasniekan lähi aikaa, siis elokuun alkupuolta. Mielestäni ajatus on kannatettava. Siksi lanseeraan sen tähän Värtsiin, jota niin monet kaustalaiset -sekä nykyiset että entiset ja kesäasukkaat – lukevat. – Mitä mieltä olette? Ajankohta? Paikka? Mahdollinen kokoontumisen aihe? Ohjelma? Tarjoilu ja sen

Lukijoilta

Naurua

Jos apteekissa olisi naurua myytävänä, lääkärit kirjoittaisivat monta naurureseptiä päivässä. Älä pakene iloista seuraa otsa rypyssä! Iloitse kuulemastasi naurusta – se on elämän ja toivon musiikkia. Et menetä arvokkuutasi, vaikka yhdyt iloiseen, vaputtavaan nauruun. Se rentouttaa laukaisee estojasi ja karkottaa pienet harmit. Hyvän naurun parissa eivät pahat ajatukset viihdy – hakeudu siis iloisten ihmisten seuraan.

Aamun ajatus

Kevät

Nyt herää horroksista maa, nyt pääskyt, peipot palajaa, kun taittui talven valta. Nyt välkkyy vienot siniveet, ja elon uuden säveleet soi kirkkaat kaikkialta. Immi Hellen

Lukijoilta

Ravintolapäivä Värtsilässä

Ravintolapäivää vietettiin lauantaina 17.5.2014 Värtsilässä Tämänkertainen, kansainvälinen ravintolapäivä sai synnytettyä peräti kaksi nk. pop-up ravintolaa Värtsilään, toinen Arppen pihapiiriin Viljamakasiinille, toinen Parviaisen maatilalle Niiralaan. Tällä kertaa olivat myös säähaltijat puolellaan, upea auringonpaiste ja lähes parinkymmenen asteen lämpö siivittivät ravintoloita suosioon. ”Makumakasiini” oli usean puuhakkaan yhdessä ideoima ja toteuttama ravintola joka palveli herkkusuita Arppen pihapiirin vanhassa

Lukijoilta

Rääkkylään tutustumassa

Värtsiläisten Seuran keväinen päiväretki suuntautui Rääkkylään. Tilausliikenne Karhun bussiin nousi Kemiestä toistakymmentä värtsiläistä ja lähdettiin matkaan kohti Joensuuta. Lisää porukkaa tuli Eväskontin bussipysäkiltä ja parista muustakin paikasta Niinivaaralta. Matkalaisista enin osa tuli mukaan Joensuun keskustan matkailupysäkiltä ja näin täydentyneellä joukolla suunnattiin Liperin kirkonkylän ja Arvinsalmen lossin kautta Rääkkylän Koivuniemeen, jossa matkalaiset nauttivat lounasta vanhan kartanon

Lukijoilta

Metsähautausmaa Kaustajärvellä

Värtsilän pitäjän alueella – Tohmajärven seurakunnassa – on kaksi hautausmaata: Leminrinteen hautausmaa kirkon lähellä ja Kaustajärven hautausmaa. Viime mainittu on perustettu 1950-luvulla lähinnä Kaustajärven ja Kenraalinkylän tarpeisiin. Kaustajärven metsähautausmaata on hoidettu paljolti talkootyön ja omaisten toimesta. Värtsilän ja sittemmin Tohmajärven seurakunta on pitänyt huolen kasteluveden ja jätehuollon osalta. Hyvin merkittävää on hautausmaan arvokkaan portin saaminen

Scroll to Top