21.5.2014

Lukijoilta

Into ja ikä

Soittelevat kevään torvet, kutsuu multa, syyhyy sormet. Sielun silmin kaiken näen, sikiävän kasviväen. Tähän tulee lanttu, nauris, tähän taasen kukka kaunis. Tässä syli punajuuren kasvattakoon sadon suuren. Selkä taipuu, notkuu polvi, multaan uppoo koukkusormi. Hara heiluu, turvepaakut viskon, juolavehnän pitkät juuret kiskon. Siivin kuluu aika. Mikä onkaan mullan taika? Mailleen painuu aurinko. Levätäkö täytyy jo? […]

Ajankohtaista

Kaatuneiden muistopäivänä

Seppeleenlasku Värtsilän kirkon pihassa. Kaatuneiden muistopäivän vietto alkoi Värtsilän kirkon pihassa klo 9.00. Kun oli saatu lippu kirkon sisältä ja nostettu alkoon, veisattu säkeistö virrestä ja pidetty puhe, laskettiin kaksi seppelettä vapaussodan muistomerkille muistaen samalla myös niitä kaatuneita, joiden nimet ovat eteisen laatoissa. Loppuvirren jälkeen oli kahvitus Värtsilän kylätalolla. Jatkossa on syytä edelleen käydä myös Värtsilän kirkon pihassa

Scroll to Top