Author name: Seppo Pusa

Ajankohtaista

Värtsiläisten seuraa ja suistamolaisuutta

Marraskuun 6. päivänä kokoontui  vaille kolmekymmntä värtsiläistenseuralaista Joensuussa kuukausikokoukseensa ja samalla ylimääräiseen vuosikokoukseen, jonka ainoana varsinaisena kokousasiana oli yhdistyslain vaatimuksen mukainen sääntöjen muuttamisen toinen käsittely. Tällä muutoksella päivitettiin seuran säännöt ajanmukaisiksi koskien seuran tarkoitusta, jäseneksi pääsemistä ja seuran varojen käyttöä seuran purkautuessa. Kokousasian käsittelyn jälkeen Ortodoksisen kulttuurikeskuksen tiloissa kokoontuneet värtsiläistenseuralaiset saivat kuulla ja nähdä tietopaketin […]

Ajankohtaista, Paikallista

Kylätalolla laulettiin

Olipa laulua kylätalolla kun kuutisenkymmentä yhteislaulutapahtumaan kokoontunutta värtsiläistenseuralaista ryhtyi laulelemaan vanhoja tuttuja säveliä. Mukana oli seuran  jäseniä Joensuusta, Tohmajärveltä, tietenkin Vätsilästä ja jopa Helsingistä saakka. Vaikka olikin jo keskipäivä, aloitettiin totta kai Värtsilän laululla – Täällä missä vaarat herää hehkuun aamun auringon – .   Luukkaisen Anniina harmonikkoineen säesti laulamista. Mentiin pientä polkua, oltiin pienen kodin

Joensuun ja Sortavalan puoliväli 74 km molempiin
Ajan patinaa, Ajankohtaista

Historialliset kilometrit

Vanha maantie Joensuusta Sortavalaan kulki nykyisenkin Värtsilän läpi, Kaurilasta Patsolankosken sillan kautta ohi Selkäkylän  ja Leminrinteen mutkien kautta nykyisen kylän keskustaan, josta Jänisjoen ja Sääperin välistä edelleen (vanhaan) Värtsilään. Tieosuudelle, jota nykyisin nimitetään Kaurilan tieksi osui kaupunkien, Joensuun ja Sortavalan välisen matkan puoliväli, 74 kilometriä kumpaiseenkin suuntaan. Niin kuin ainakin vanhemmat ihmiset muistavat, teiden varsilla

Lukijoilta

Mukava yllätys perunamaalla

Savikontien varrella olevalla pienellä perunamaalla koettiin ja nähtiin kesän kuluessa erikoinen yllätys. Keväällä talon asukas istutti muokatulle kasvimaapalstalleen perunoita hyvässä uskossa ja toivossa, jotta saisi syksyn koittaessa korjata satoa. Kesän myötä huomattiin, että perunamaalle kasvoi korkea, lopulta lähes parimetrinen kasvusto, jonka sekaan perunanvarsikasvusto jäi. Alkuun perunan kasvattaja vähän ihmetteli mitä maa kasvaa. Sittemmin selvisi, että

Ajankohtaista, Paikallista

Jori Halttunen teatteriväen vieraana

Yhdeksäs kerta Unto Pöntisen vauhdikasta bisneselämää, naimahuolia ja mielikuvituskohellusta  Värtsilän kesäteatterin navetanvintillä keskiviikkona 31.7. Tällä kertaa esitystä katsomassa oli myös näytelmän tekijöistä toinen, sovittaja Jori Halttunen. Näytelmän jälkeen sovittaja kertoi näytelmän synnystä, että siihen on koottu aineksia kolmesta Matti-Juhani Karilan näytelmästä. Alunperin sovitus on tehty Hollolan Heinäsuon näytelmäpiirin kesäteatteria ajatellen. Halttunen, joka on  sovitusta tehdessään

Ajankohtaista, Paikallista

Konsta vuodeksi Kanadaan

Tohmajärven lukiossa opiskeleva värtsiläinen Konsta  Kivivuori pääsee vuodeksi  Kanadaan Kiteen rotaryklubin lähettämänä vaihto-oppilaana. Rotaryjärjestön vuosivaihtoon pääsee hakuprosessin kautta ja valittavilta edellytetään  mm. hyvää koulumenestystä, esiintymistaitoa ja sopeutumisvalmiutta vieraaseen maahan. Suomen Rotary kouluttaa vaihto-ohjelmaan valittuja jo kotimaassa ja Konstakin on käynyt jo rotarypiirin järjestämässä koulutuksessa Leppävirralla ja kaikille Suomesta  nyt  lähteville  rotaryvaihto-oppilaille järjestetyssä koulutuksessa Lahdessa. Suomesta

Viikon puheenaiheet

Viikon puheenaiheet, viikko 30

Ensimmäiset Värtsiläpäivät pidettiin joskus 1970-luvun alkupuolella. Pitäjäjuhliksi niitä taidettiin silloin nimittää.  Jos oikein olen ymmärtänyt, tämänkaltaisten juhlien  vietto sai  alkunsa siitä, että pääkaupunkiseudun värtsiläiset vierailivat kunnassa ja heille järjestettiin  juhla urheilutalossa  ja erilaisia muitakin yhdessäolon hetkiä.  Täältä Värtsistä pitäisi löytyä tilaisuudesta laadittu kronikkakin.  Muistan myös nähneeni siitä urheilutalon juhlasta otetun kuvan, jossa  juhlakansa  nauraa hervottomasti. 

Ajankohtaista, Paikallista

Värtsiläpäivien kuvia

Värtsiläpäivien avauksen aikaan moni silmäpari  katseli näkyisikö pilvipeitteessä joitakin merkkejä poutaantumisesta tai edes pientä kaistaletta sinitaivasta. Eipä juuri näkynyt. Värtsiläpäivien avajaiset saatiin kuitenkin pidetyksi sadetta enemmälti murehtimatta. Tavan mukaan  Värtsilän historian merkkimiestä Arppea muisteltiin kunnioittaen.  Arppen patsaalle toivat kukkalaitteen Värtsiläisten Seuran edustajat Aulis Kosonen ja Ilmari Majoinen  sekä    Pitäjäyhdistyksen  ja  nykyisten värtsiläläisten edustajina  Raimo Tiittanen

Ajankohtaista, Paikallista

Värtsilä soikoon

Värtsilän seurakuntakodin sali oli täpötäynnä kun Päivi Kivivuori toivotti noin sadan kuulijan joukon tervetulleeksi  ja kertoi kuinka  musiikin taitajien joukko oli saatu kokoon  Värtsiläpäivien aaton musiikki-iltaan.  Päivi kertoi tienneensä sellistipoikansa  Villen suunnitelleen yhdessä puolisonsa Alejandran kanssa esiintymistä Värtsilässä ”kuin kiitokseksi  vahvoista elämän eväistä”.   Päivi Kivivuoren, Arja Pekkarisen, ja Anneli Kunnaksen   ideoinnin myötä saatiin kokoon seitsemän

Värtsilän kesäteatteri

Kuvia Unto Pöntisen elämästä

Värtsilän kesäteatterin Unto Pöntisen elämästä kertova ensi-ilta on nähty.  Esitykset jatkuvat pitkälle elokuun puolelle. Joitakin ennakkotietoja esitykstä on ollut jo Värtsissäkin. Pienyrittäjä Pöntisellä on bisneshuolia ja naishuolia siinä määrin, että yrittäjän elämä on vähällä mennä pois raiteiltaan. Selityksiä, suunnitelmia Untolla kyllä riittää, jopa niin että vanhaan veriveljeyteen vedoten Unto saa pankinjohtajan  mukaan suunnitelmiinsa ja pian

Ajankohtaista

Värtsiläpäiville ja retkelle vanhaan Värtsilään

Värtsiläpäivien valmistelussa Pitäjäyhdistyksellä on jo täysi tohina päällä.  Matti Jaatinen tutkailee  kylätalon toimistossa Arppenpihan toripaikkojen varaustilannetta todeten, että paikkoja vielä olisi, eikä vähäisen hinnankaan pitäisi olla esteenä myyntipaikan varaamiselle.  Anneli Kunnas   kertoo ennakkotietoja ohjelmasta. . Värtsiläpäivien tarkempi ohjelma julkaistaan aikanaan. Tässä vain joitakin maistiaisia Lauantaina 20.7. Arppenpihalla aloitetaan perinteiseen tapaan lipunnostolla ja Arppen muistomerkille laskettavin

Ajankohtaista

Kesänavaus 20-vuotiaassa Itähuolinnassa

Itähuolinta vietti lauantaina 8.6. 2013 20-vuotispäiväänsä kesänavausteemalla. Merkkipäivänä asiakkaille oli tarjolla kahvia ja kakkua. Itähuolinnan nykyinen omistaja Marita Määttänen tuli Lea Koukun 1993 perustaman yrityksen palvelukseen harjoittelijaksi jo perustamisvuoden syksyllä. Vuonna 1999 Marita Määttäsestä tuli yrityksen osaomistaja 50 %:n osuudella. Lea Koukku myi v. 2011 osuutensa yrityksestä Soile Lehtiselle, joka myi osuutensa jo vuoden kuluttua

Lukijoilta

Hedelmiä

Onkohan joku Värtsin lukijoista sattunut maistelemaan tällaista vähän eksoottisen oloista hedelmää ?  Väri ei ole kovin houkutteleva. Liekö vielä raaka? Jos sinulla on kokemusta tämän hedelmän käytöstä niin kerro toisillekin, jos  sitä vaikka uskaltaisi maistella.  

Ajan patinaa

Kirkko ja kalmismaa

Silloin tällöin Värtsilässä tulee puheeksi vanha tarina, jonka mukaan Selkäkylällä on joskus ollut ortodoksinen tsasouna tai peräti kirkko sekä kalmismaa. Värtsilästä Kaurilaan päin kuljettaessa Selkäkylän tienristin jälkeen, ennen Patsolan kosken siltaa todellakin on tien oikealla puolen hauta-alue ja  se on  jollakin tarkkuudella merkitty maanmittaushallituksen karttatietoihinkin. Kuusikkoisen rinteen alapuolella oleva vetinen harjusuppa on saanut nimen Kalmanloso.

Ajankohtaista

Ruukinpatruuna

Tänään Kemiessä käydessäni tapasin yllättäen ruukinpatruunan, joka oli juuri ollut Kiteellä  hyvästelemässä kunnanjohtajan.  Menoa tuntui olevan ,  vaan ehti sentään pysähtyä seurakunnan tarjoamalle yhteisvastuun nokipannukahville .  Mikäli oikein ymmärsin on hän tulossa tervehtimään värtsiläisiäkin kunhan kiireiltään ehtii.

Ajan patinaa

Wiina ja murha

  Jonkin aikaa sitten muistelin Värtsissä eräässä kommentissani, että valtakunnan ensimmäiset suomenkieliset oikeuden tutkintopöytäkirjat kirjoitettiin Värtsilässä. Sittemmin kävi selville, että kyseiset protokollat on julkaistu kirjana nimellä Wiina ja murha eli ensimmäiset kihlakunnan oikeuden protokollat suomeksi.  Tohmajärven kirjastoon jätetyn pyynnön myötä kyseinen kirjanen, (36 sivua) löytyikin eduskunnan kirjastosta ja sain sen luettavakseni kaukolainana. Kiitos kirjaston mainiosta

Lukijan kuvat, Lukijoilta

Lumilinnut

Maahanmuutto on käynnissä, ja se vain on aina ihan sykähdyttävää nähdä kevään ensimmäiset muuttajat.  Bongareilla on varmaan jo pitkä lista näistä tulijosta.  Minäkin bongasin tänään  pari muuttajaa lumiselta pellolta Savikolta Ilomantsintien varrelta , siitä tiessä olevan kuopan paikkeilta.

Ajankohtaista

Taivaanpiirtäjät

Värtsilän taivaalla lentää päivittäin eri lentoyhtiöitten kaukoidän reittien koneita.  Kuvalinkkiä näpäyttämällä pääset katselemaan reaaliajassa koneiden  reittitietoja ja aukeavasta sivustosta jonkin verran muitakin lentotietoja.   Vilkaisepa avautuvasta kartasta myös Keski-Euroopn lentotaivasta. T:Seppo Pusa Jatkoa Sepon juttuun. Seurasin ko. sivuston lentoliikennettä illalla joutessani. Alla kuvia (ns. ruudunkaappauksia) bongauksistani. Näin Kiinaan sekä Etelä-Koreaan lentävän koneen 4.4.  Molempien lentoreitit näyttivät

Ajankohtaista

Nurkkalan arkea

Moneen kertaan on Värtsissä todettu, että tätä nettilehteä tehdään talkoovoimin täysin vapaaehtoisesti ja palkattomasti. Värtsin päätoimittaja Eira onkin arkisin aamukahdeksasta iltapäivän neljään toiminnanohjaajana Tohmajärven Nurkkalassa. Niinpä,  ja ilta sitten usein kuluukin tietokoneen ääressä talkootyönä Värtsiä toimittaen. Tässä on oikein ison kiitoksen paikka! Nurkkalasta ruokaa, vaatehuoltoa, kierrätystä Tapaan Eira Varosen toimistohuoneestaan ”paperitöiden” äärestä. Toiminnanohjaajan nimikkeellä Eira

Scroll to Top