Yhdeksäs kerta Unto Pöntisen vauhdikasta bisneselämää, naimahuolia ja mielikuvituskohellusta Värtsilän kesäteatterin navetanvintillä keskiviikkona 31.7. Tällä kertaa esitystä katsomassa oli myös näytelmän tekijöistä toinen, sovittaja Jori Halttunen.
Näyttelijöitä ja näytelmän sovittaja Jori Halttunen (vasemmalla)
Näytelmän jälkeen sovittaja kertoi näytelmän synnystä, että siihen on koottu aineksia kolmesta Matti-Juhani Karilan näytelmästä. Alunperin sovitus on tehty Hollolan Heinäsuon näytelmäpiirin kesäteatteria ajatellen. Halttunen, joka on sovitusta tehdessään ajatellut Heinäsuon teatterimiljöötä ja sen näyttelijöitä, sanoo kuitenkin, että on mukava nähdä näytelmän toimivan myös Värtsilän kesäteatterin näyttämöllä.
Salintäydeltä yleisöä oli seuraamassa Unto Pöntisen unennäköä kivannäköisestä ja kainaloonsopivasta Carolasta.
Teatteriesityksen päätyttyä Jori Halttunen ja ohjaaja Veijo Tikka keskustelivat mm. erilaisista versioista unennäkökohtauksen toteuttamisessa. Värtsiläisessä toteutuksessa uni nähtiin valkokankaalta, (alunperin ohjaajalla oli ollut ajatus käyttää savua kuvapohjana, mutta se osoittautui mahdottomaksi toteuttaa), Halttunen taas oli käyttänyt tanssijaa ja musiikkia unen kuvauksessa.
Kuisma Lipposen esittämää Unto Pöntisen roolisuoritusta Jori Halttunn piti onnistuneena vaikka se on fyysiseltä olemukseltaan hyvin erilainen, kuin roolia kirjoitettaessa on ajateltu. Näytelmän ohjaus ja esittäminen vaatii aina paikallisia sovelluksia, mutta Halttunen piti esitystä hyvin näytelmän tekstin hengen mukaisena.
Näytelmän sovittajan Jori Halttusen ja ohjaaja Veijo Tikan juttuhetki esityksen jälkeen. Jori Halttunen kuvassa oikealla.
Pienyrittäjä Unto Pöntisestä ja bisnesenkeleistä voi saada teatterielämyksen vielä kolmessa näytännössä. Viimeinen esitys on sunnuntaina 11.8. klo 14.
Esitysajat ovat nähtävillä www.vartsila.fi/kesateatteri
Lisätietoja Lahden Kaupunginteatterissa näyttelijänä työskentelevästä Jori Halttusesta.
Viime sunnuntaina ehdimme vihdoinkin
Pöntistä ja hänen enkeleitään katsomaan.
Kaksi kolmasosaa paikoista oli varattu jo etukäteen
ja kun ihmettelin sitä, niin sain kuulla, että
jotkut katsojat ovat käyneet jopa useamman kerrankin.
Sunnuntaina paikalla oli myös bussilastillinen Kerimäen
suunnasta.
Varattujen paikkojen etsiskely näytti aiheuttavan
monelle viime tipassa tulleelle hemminki hämminkiä.
Unikohtauksen esittäminen yllätti katsojat.Itse ainakin
ajattelin että on ne nykytekniikan suomat mahdollisuudet
ihmeellisiä. Minulle jäi kuitenkin epäselväksi että
oliko tarkoitus että unikohtauksen repliikeistä ei saakkaan
selvää, kun en itse melko takana istuvana ainakaan
saanut.
Jos Eira jännittikin (omien sanojensa mukaan) esitystä,
niin ei sitä roolihahmosta mitenkään huomannut. Luontevastihan se näytti sujuvan.
Pois lähtiessämme juttelimme vielä hetken ”Pöntisen” kanssa
pihamaalla jossa hän piti hengädystaukoa. Lämmintä oli
riittänyt esiintyjillä, mutta lämmin ja kotikutoinen tunnelma
jäi myös katsojille.
Myös minusta unikohtaus oli toteutettu nerokkaasti. En muista mitä lienevät unienkelit puhuneet, lienenkö kuullutkaan, mutta ei se haitannut yhtään. Kaikki tarvittavat unen asiat selvisivät hienosti. Se oli näytelmän kauneimpia kohtauksia.
En muista koko unikohtausta. Taisin torkahtaa? – Vitsi vitsinä, vaikka huonokin visti!
Irikka
Ajatelkaapa miten upeana Unton uni olisi näkynyt jos kuvan olisi saanut savupilveen. Tosi nerokas idea, ja olisi se ollut aivan uskomaton näky. Kukahan keksisi miten savupilven saa ankkuroiduksi näyttämön yläpuolelle unennäön ajaksi.
Olinhan siellä vaimoni kanssa minäkin, yleisökuvastakin meidät voi selkäpuolelta tarvittaessa tunnistaa. Joka kesä ei ole tullut käytyä, nytkin tuli oltua liikkeellä lähinnä roolisuorituksien innoittamana. Näytelmä oli varsin siisti, mutta siitä huolimatta selkeästi aikuisille katsojille suunnattu.
Kaikesta huolimatta en vain voi yleensäkään välttyä miettimästä, eikö kesäteatteriakaan puhumattakaan muusta kevyehköstä viihteestä, esim. TV:ssä voi mitenkään toteuttaa, ellei sitä höystetä kyseenalaisilla aineksilla? Kiroilu ja kaksimieliset jutut sekä kevytmielinen suhtautuminen parisuhdeongelmiin (jopa vapaisiin suhteisiin) ja alkoholin käyttöön ovat aivan liian usein valitettavan tuttuja elementtejä. Eikö ihmisiä saa muuten nauramaan? Meissä katsojissa saattaa kenties olla joku, jolle ne ovat oikeasti kipeitä asioita.
Tarvitsemme kesäteatteria, tarvitsemme nuorisoseuraa, pitäjäyhdistystä, seurakuntaa, metsästysseuraa, urheiluseuraa, maamiesseuraa ym. ym.. Tarvitsemme toimintaa, jonka puitteissa voimme kokoontua yhteen ja harjoittaa sosiaalista kanssakäymistä sekä irtautua välillä arjen rutiineista. Minkään tällaisen ei kuitenkaan tulisi millään tavoin vähäisimmässäkään määrin edistää moraalista rappeutumista. Uskallan väittää, että näitä hedelmiä meistä useimmat olemme jo aivan riittävästi tavalla tai toisella suoraan tai mutkan kautta varsinkin nähneet, valitettavasti myös joutuneet maistamaan.
Väärinkäsitysten välttämiseksi tahdon korostaa sitä, että en kohdista edelläolevaa kritiikkiäni sinänsä missään tapauksessa itse Värtsilän kesäteatterin näyttelijöihin. Roolisuoritukset olivat kautta linjan mielestäni varsin onnistuneet. Tasapuolinen vertailu on vaikeaa, koska näyttämöaika on jokaisella eripituinen. Pääosan esittäjä Kuisma Lipponen (Pöntinen) osaa kyllä totisesti esiintyä, pidän muutenkin hänestä ihmisenä ja hänen haitarinsoittoaan kuuntelen suorastaan lumoutuneena! Terveiset hänelle ja muullekin teatteriväelle, pankaa jatkossakin parasta osaamistanne peliin; huolehtikaa että navetanvintti on täynnä. Tarjotkaa meille katsojille mitä me oikeasti tarvitsemme, runsain mitoin kaikkea hyvää ja kaunista!
Kesäteatteri on elämys Värtsilän navetanvinnillä. Mukava nähdä ihmisiä ja katsoa ja kuunnella näyttelijöiden talven harjoittelun tuloksia.
Mutta, olen täysin samaa mieltä Jussi Raerinteen kanssa juonesta, käsikirjoituksesta.
Tässäpä kysymys, mikä asia meitä naurattaa?