Pälkjärven pitäjäseuran kesäjuhlia vietettiin tänäkin vuonna heinäkuun toisena sunnuntaina Joensuussa. Näin lienee ollut koko seuran olemassaoloajan, eli 64 vuotta. Varhaisimmat seuran kesäjuhliin liittyvät muistoni ovat 1950-luvulta. Muistan kuinka vanhempani sonnustautuivat pyhävaatteisiin varhain sunnuntaiaamuna, äiti nosti nutturansa ylös ja kehotti isää ajelemaan niskakarvat. Iloisin mielin he sonnustautuivat matkaan ja vielä iloisempia olivat palattuaan illalla juhlista kotiin. Koko seuraavaksi viikoksi heillä riitti keskenään puhumista siitä ketä juhlilla oli tavattu ja mitä puhuttu. Meitä lapsia ei juhlille otettu mukaan. Se oli vanhempien oma juttu ja heidän syntymäpitäjänsähän se oli koko Pälkjärvikin.
Pälkjärveläisiä kunniakäynnillä raja- ja laatokankarjalaisten muistomerkillä.
Vaan kuinkas sitten kävikään
Jos joku olisi ennustanut minulle kahdeksan vuotta sitten, että Pälkjärvestä ja pälkjärveläisistä tulee hyvin tärkeä osa elämääni, olisin käskenyt ennustajan suksia suolle. Vaan eipä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun elämä yllätti minut.
Äiti kuoli syksyllä 2005. Isä, joka aikoinaan oli kuulunut pitäjäseuran johtokuntaan 33 vuotta, oli kuollut jo vuonna 2000. Molemmat olivat seuran jäseniä kuolemaansa saakka. Katsellessani äidin jäsenkorttia, päätin kesällä 2006 hetken mielijohteesta liittyä seuran jäseneksi ikään kuin eräänlaisena kunnianosoituksena vanhemmilleni, joille seuraan kuuluminen oli sydämen asia.
Käänteentekeväksi muodostui Pepi Reinikaisen vetämä Elämänkaarikirjoituskurssi Helsingin Aikuisopistolla syksystä 2006 kevääseen 2007. Ennen kuin pääsin käsiksi omaan elämääni, oli kirjoitettava isovanhempien ja vanhempien tarinat. Viimeistään siinä vaiheessa havahduin kunnolla siihen tosiasiaan, että vanhempien ja lähisuvun elämä ennen minun syntymääni oli vain ja ainoastaan Pälkjärvellä, lukuun ottamatta lyhyttä evakkoaikaa Laihialla.
Ehtookellot
Osallistuin seuran järjestämälle valkovuokkomatkalle keväällä 2007 ja sen jälkeen oli itsestään selvää, että osallistun myös kesäjuhlille. Saavuimme Kirsti-serkkuni kanssa Joensuuhun juhlia edeltävänä iltana. Tarinoidessamme aseman nurkalla vastaanottajiemme kanssa, alkoi Niinivaaran mäeltä kuulua ehtookellojen soitto. Sisuksissa läikähti lämpimästi. Tuntui kuin Pielisensuun kirkontornissa uuden elämän saanut Pälkjärven kirkonkello olisi soittanut meidät tervetulleeksi juhlille.
Tuttuun tapaan ehtookellot tahdittivat taas askeleitani tänäkin kesänä kävellessäni heinäkuisena lauantai-iltana asemalta Niinivaaralle osallistuakseni seuraavana päivänä seitsemänsiin perättäisiin kesäjuhliin.
Kunnianosoituksia
Pälkjärveläisten juhlaperinteeseen kuuluu kunniakäynti raja- ja laatokankarjalaisten muistomerkillä. Puhuessaan sunnuntaiaamuna parikymmenpäiselle yleisölle seuran entinen pitkäaikainen puheenjohtaja Unto Kortelainen toivoi tämän perinteen säilyvän. Kunniakäyntiin osallistui useita sellaisia henkilöitä, joiden omaisten nimiä löytyi kaatuneiden joukosta, eräälläkin naisella kaksi enoa.
Aila Matikainen ja Unto Kortelainen ovat juuri laskeneet kukat pälkjärveläisten sankarivainajien muistoksi.
Kunniakäynti jatkui Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä. Tässä Pälkjärven oman pojan, kuvanveistäjä Erkki Erosen, suunnittelemassa muistomerkissä graniittialustalla oleva pronssipatsas kuvaa kyyristynyttä naista, joka lähettää linnun lentoon kohti Karjalaa, ja tervehtii näin symbolisesti Karjalaan jääneitä vainajia.
Vilkasta toimintaa
Ennen varsinaista juhlaa pidetyssä vuosikokouksessa asiat tulivat käsitellyksi ripeässä tahdissa. Johtokunnan erovuoroiset jäsenet valittiin uudelleen ja kokoonpano kaikissa toimikunnissa säilyi ennallaan.
Seuran toiminta on ollut vilkasta sekä Joensuussa että pääkaupunkiseudulla. Seuran jäsenmäärä on kasvussa siitä huolimatta, että vuosittain entistä useampi jäsen siirtyy tuonilmaisiin. Tällä hetkellä seurassamme on lähes neljäsataa jäsentä.
Perinteen ja tarinoiden tallentamisen eteen tehdään kovasti töitä. Pälkjärveläinen lehti toimii julkaisukanavana tallennetuille tarinoille. Tähän mennessä lehteä on ilmestynyt seitsemän numeroa, joissa on yhteensä 452 sivua elämänmakuisia tarinoita Pälkjärveltä ja pälkjärveläisistä. Syksyllä on taas luvassa uusi tuhti lukupaketti.
Ensi keväänä vapun aikaan seura tulee vanhuuseläkeikään. Se on kuitenkin yhtä vireä ja aikaansaava, kuten muutkin tuon ikäiset eläkeläiset. 65-vuotis juhlan valmistelut ovat jo täydessä käynnissä. Juhla pidetään heinäkuussa 2014 Kimmelin Sirkkala – salissa.
Juhlayleisöä oli tuvan täydeltä. Edessä oikealla juhlapuhuja Tapio Mustonen.
Iloisia kohtaamisia, puheita ja musiikkia
Iloinen puheensorina täytti kerhotalon kahvilan, kun eri puolilta Suomea saapunut juhlayleisö istahti ennen juhlan alkua nauttimaan juhlapöydän antimista – kahvista, karjalanpiirakoista ja mansikkakakusta.
Puheenjohtaja Jouni Mönkkösen tervetuliaispuheen jälkeen esiintymisvuorossa olivat Joensuun Laulupelimannit, joiden monipuolisia esityksiä pälkjärveläisten juhlissa on kuultu ennenkin. Tällä kertaa Laulupelimannit esittivät parikymmenminuuttisen kansanlaulupotpurin. Siinä kuultiin lauluja sekä Suomen että Venäjän Karjalasta. Kuoro osallistui tällä samaisella ohjelmalla kesäkuussa Petroskoissa järjestetyille laulujuhlille.
Joensuun Laulupelimannit.
Juhlapuhujaksi oli kutsuttu Tverinkarjalaisten ystävät ry:n puheenjohtaja Tapio Mustonen. Hänen mielenkiintoisen esityksensä aikana saimme tietää keitä tverinkarjalaiset ovat, mistä he ovat tulleet ja mitä heille tänä päivänä kuuluu. Mustonen heitti seuralle ehdotuksen matkasta Tverin Karjalaan lupaamalla lähteä matkaoppaaksi.
Arpajaisissa onnetar suosi erityisesti kahta naishenkilöä, molemmille osui useampia voittoja. Toki runsaasta voittopöydästä riitti voittoja monille muillekin. Loppupuheenvuorossaan Erkki Närhi kehotti viemään perheen nuorempaa polvea entisille elomaille ja kertomaan perheen tarinoita siellä paikan päällä. Erkki sanoi sen jos minkä herättävän kiinnostuksen pälkjärveläisiin juuriin.
Määrältään vähäinen, mutta sitäkin tasokkaampi ohjelma päättyi yhteisesti laulettuun Karjalaisten lauluun. Tällä kertaa oli haluttu varata enemmän aikaa vapaaseen yhdessäoloon, sillä juhlien tärkeintä antia on tuttujen ja sukulaisten tapaaminen sekä kuulumisten vaihtaminen.
Tärkeässä osassa olivat myös tunnistamista varten seinille teipatut tulosteet vanhoista valokuvista. Niiden äärelle pysähdyttiin muistelemaan ja monet kuvien henkilöistä ja rakennuksista tulivat tunnistetuiksi.
Oli ilo olla mukana juhlilla ja tutustua taas muutamaan ”uuteen” pälkjärveläiseen.
Kuvat kirjoittajan kamerasta.
Erinomainen kertomus kuvineen pälkjärveläisten juhlasta!
Itselleni kävi myös samoin, että joidenkin iäkkäämpien sukulaisteni jälkeen liityin itse seuran jäseneksi.
Piirakat ja kakkukahvi maistuivat tänäkin kesänä.
….”Anna unessa käydä mun Karjalaan.
salli viipyä hetkinen siellä”…
Nämä Viljo Hoffrenin kirjoittamat säkeet
tulivat mieleen kun luin Lissu Kaivolehdon
kesäjuhlakertomusta.
*
Kun seuraa vaikkapa Karjalaisen järjestöpalstaa,
huomaa, että seuramme ei ole suinkaan ainoa
yhdistys jonka jäsenet kokoontuvat vuodesta toiseen
yhteisiin pitäjä- tai sukujuhliinsa.
Ehkä tämäkin juhlien kuvaus tuo muillekkin kuin pälkjärveläis-
taustaisille lukijoille mieleen monia muistoja. Ainakin
kaikkia yhdistää se seikka, että suunnilleen vuoden kuluttua tulee 70 vuotta tapahtumista jotka mullistivat monen suomalaisen
elämän.
*
Pälkjärven pitäjäseura lienee niitä ensimmäisiä
”heimoneuvostoja” joita eri pitäjät perustivat olojen
rauhoituttua.
Ps
Toivottavasti tuo matka Tverinkarjalaan järjestyisi…..
Olinhan siellä mukana minäkin! Muistan kun vuosikokousta ja kesäjuhlia vietettiin Ilosaaressa Karjalantalolla. Olin muutaman kerran vanhempien kanssa juhlissa.
Samaan aikaan myös rokki raikui Ilosaaressa. Musiikki kuului sisälle saakka mikä häiritsi juhlaa. Ei ole tiedossani koska on siirrytty kerhotalolle. Olen varmaan kuullut, mutta en muista. Nykyisinkin tapahtumat ajoittuvat samalle viikonlopulle. Unto ainakin muistaa, koska muutos tapahtui.
http://www.youtube.com/watch?v=VvNRONl-sTw
Lopuksi vielä nautitaan Karjalaisten laulusta!
Kommentissaan Mikko toivoo minulta vastausta siihen, koska kesäjuhlamme siirrettiin Kerhotalolle. Tarkkaa vuosilukua en muista, mutta suurin syy juhlan siirtämiseen pois Karjalan talolta
oli Juulia Raesaaren ruokalan pidon lopettaminen, jolloin myös pakollisten juhlakahvien järjestäminen kävi hankalaksi. Kerhotalolla on juhlittu ainakin vuodesta 1999, lukuunottamatta kesää 2000, jolloin juhlimme talvisodan jälkeisessä evakkokunnassamme, Maaningalla.
Eilen illalla oli Joensuun Pielisensuun kirkossa Karjalaisen kansan messu. Messsun sanoittaja ja säveltäjä kirkkoherra Tapani Nuutinen esitteli kirkon ja kertoi hiukan sen historiasta, koska kirkontäyteinen kansa oli pääosin eri puolilta Suomea. Hän kertoi kuinka sotaa pakoon lähtenyt Pälkjärven kansa otti mukaansa kirkonkellon, vaikka paljon muuta tärkeää omaisuutta oli jätettävä. Se oli puhutteleva aloitus konsertille.
Sain hiljattain käsiini erään Pälkjärven kirkkoneuvostoon kuuluneen henkilön evakkomuistoja, joissa hän kertoo lyhyesti jotain myös kirkon evakuoinnista.
Kellojen irroittaminen ja alaslaskeminen niin että ne säilyisivät ehjinä, oli ollut vaikea tehtävä. ”Oli purettava välisiltoja ja hiljaa vieritettävä ja niin sain kellot onnellisesti evakkotaipaleelle”, kirjoittaja muistelee.
Lopuksi kirjoittaja toteaa: ”Ja nyt on Pälkjärven kirkon suurempi kello Pielisensuun uudessa kirkossa ja soitollaan saattelee meitä pälkjärveläisiä viimeiselle lepopaikallemme, josta ei tarvitse enää evakkoon lähteä.”
Muistaakseni Pälkjärven kirkon pienempi kello taitaa olla noin 25 km etelämpänä eli Honkavaaran tsasounassa.
Alpoaatos,minäkin oli kuulemassa Karjalaisen kansan messua.
Messu on saanut suuren suosion. Monet seurakunnat on pyytäneet Nuutiselta nuotteja ja lupaa esittää kyseistä messua kirkoissaan. Paikalliset kuorot harjoittelevat lauluja esitystä varten.
Karjalan Liiton kesäjuhlissa Porissa Nuutinen oli mukana. Kirkon täyteinen juhlaväki oli ollut tyytyväinen messuun.
Tuon pienemmän kirkonkellon kohtalosta en muista aiemmin kuulleeni.
Honkavaaran tsasounassa on ainakin Pälkjärven kirkon kynttiläkruunu.
Talvisodan päättymisestä asti kadoksissa olleet kruunut löytyivät vuosituhannen vaihteessa Pyhäselän kotiseutumuseon ulkovarastosta Hammaslahden asemalta pahasti vaurioituneina. Niistä puuttui myös osia. Apurahojen ja lahjavarojen turvin taitava konservaattori loihti kahdesta vaurioituneesta kruunusta yhden upean kruunun, joka valaisee nyt Honkavaaran tsasounaa.
Pälkjärven kirkon alttaritaulu on tietojeni mukaan sijoitettu Viinijärven kirkkoon.
Karjalaisen kansan messu Pielisensuun kirkossa oli ylösrakentava kokemus. Tapani Nuutisen puheeseensa liittämä Pälkjärven kirkon kello vei ajatukset kirkon raunioille ja erityisesti portaiden eteen, jonka läheltä olen kuljettavut pari irtokiveä kappeliini.
Kun messu oli loppunut, saimme kuulla muutaman kaiun pälkjärveläistä kirkonkelloa. Mieli tuli niin haikeaksi, kun soinnit lomittuivat korvissa yhä soiviin karjalaisen veisuun sanoihin.
Lauantaina lauluvalla jatkuivat karjalaiset laulut. Lähteen lippu luovutettiin Pohjanmaalle, missä vuonna 2015 ovat seuraavat Eläkeliiton valtakunnalliset laulujuhlat.
Laululavalla esiintyi myös Sortavalan akateeminen naiskuoro. Heräsi ajatus, voitaisiinko järjestää Joensuun ja Sortavalan yhteistyössä samantapaisia suuria laulujuhlia kuin ennen sotia Sortavalassa. Niitä voitaisiin pitää vuorovuosin Joensuussa ja Sortavalassa tai jopa vuosittain molemmissa kaupungeissa, niin että venäläiset ja suomalaiset laulujoukot kokoontuisivat kaksi kertaa kesäisin yhdessä laulamaan. Sillä tavalla Karjalassa kajahtaisi oikein kahdella kielellä.
Ierikka
Lissu mainitsee kommentissaan Pyhäselän
Honkavaaran tsasounan kattokruunun. Se
on todella komea, kannattaa käydä katsomassa!
Kuuluin pitäjäseuran johtokuntaan silloin
kun nurmeslainen konservaattori kunnosti
kahden kattokruunun jäänteitä ja kävi ilmi, että
niistä saataisiin aikaan vain yksi juhlava
kokonaisuus.
Johtokunta ehti tehdä jo päätöksen mahdollisten pienten
”jäännöspalojen” arvokkaasta sijoittamisesta.
Toisin kuitenkin kävi. Niistä olikin saatu koottua
vielä piehkö kattokruunu, joka on muistaakseni
Pyhäselän seurakuntasalissa.
Pyhäselkä, samoin kuin
Pielisensuukin, olivat pälkjärveläisten siirtolaisten
sijoituskuntia.
Luin lehti jutun jonka Maija laittoi s-postiin. Itselläni on vähän samanlaisia kokemuksia, kerran karjalainen niin aina, minulla on sukujuuret siellä, tosin nyt asun savossa, mutta sydän on karjalassa. Isovanhempani menettivät sieltä kotitilan ja muuttivat evakkoon Laihialle, olen käynyt kaksi kertaa Pälkjärvellä katsomassa paikkoja ja aina on ollut itku kurkussa.Tänä vuonna en päässyt kesäkokoukseen, mutta olen ollut siellä jo varmaan eka kerran joskus 70 luvulla mummoni kanssa ja voin sanoa että on lämpimät muistot edelleen. T Jarmo
Piti ihan kaivaa Unton kirjoittama seuran 60-vuotis historiikki esiin ja katsoa mitä siinä on sanottu kesäjuhlista.
Ensimmäisen viidentoista vuoden aikana juhlat on järjestetty joka toinen vuosi Joensuussa ja joka toinen vuosi jossain lähikunnassa. Liperissä on juhlittu kolme kertaa, Pyhäselässä kaksi kertaa, sekä Enossa ja Kiihtelysvaarassa kerran.
Kesäjuhlat ovat olleet jäsenistölle suuria tapahtumia ja niinpä juhlasalit ovatkin täyttyneet ääriään myöten. Seuran pitkäaikainen sihteeri Irja Kivinen kertoi eräässä arkistosta löytyneessä kirjeessään 1960-luvun alkupuolelta, että Karjalatalolla pidetyssä juhlassa oli 400 henkeä ja että hän tunsi melkein jokaisen!
Historiikissa Unto kirjoittaa mm. ”Kun toiminnan ensi vuosina kulkuyhteydet eräisiin sijoituskuntiin olivat heikot eikä tuolloin ollut juuri yksityisautoja käytössä, hankittiin kuorma-auto, jonka lavalla matkaa tehtiin juhlapaikalle. Ohjelma oli usein toisarvoinen asia; entisten naapureiden ja tuttujen tapaaminen oli tärkeintä.Niinpä erään kesäjuhlan yhteydessä eräs vanha mummo totesikin, että juhla oli muuten hyvä, mutta siinä oli liikaa ohjelmaa.”
Kesäjuhlia on vietetty kaksi kertaa myös entisellä Pälkjärvellä. Ensimmäinen ikimuistoinen kesäjuhlamatka Pälkjärvelle toteutui 11-12.7.1992. Tälle historialliselle matkalle osallistui n. 200 henkeä!
Toiselle juhlamatkalle 9-10.7. 1994 ei ollut ihan yhtä suurta ryntäystä. Molempiin juhliin osallistuivat myös paikalliset asukkaat ja ohjelmaa ovat esittäneet sekä entiset että nykyiset pälkjärveläiset.
On mielenkiintoista lukea näitä kirjoituksia/ muisteluja Pälkjärveläisiltä. Olen ollut paljon tätini (90v.) seurana ja kuunnelut hänen kertomuksiaan ja muisteluja Pälkjärven ajoilta, äitini ei olut samanlainen muistelija kuin tänä siskonsa, mutta hyvä näin kun saan öitini jo pois mentyä tietää, äidille ne olivat ikäviä muisteltavia varmaankin, tai näin minä olen ajatellut nyt.
Itse liityin seuraan, juuri tädin muisteluista innoittamana. Ja hänen luonaan kun olen , olemme osalistuneet Tampereen karjalsiten naisten kerhoon ja olen ollut aina heidän joukkoonsa tervetullut, olen myös viihtynyt heidän seurassaan, aivan ihania ihmisiä, ovathan he KARJALAISIA.
Harmi vaan kun en päässyt elämäni ensimmäiselle valkovuokko matkalle, jota niin odotin, mutta ensi vuonna en aio myöhästyä, jos vaan luoja suo terveyttä ja voimia niin olen makalla mukana.
Oikein hyvää kesän jatkoa kaikille.
Ilo elää karjalassa.
-eila-
…..jatkan vielä, on aivan erilaista nyt kuunnella Pielisensuun kirkon kelloja kun tietää. että ne ovat Pälkjärveltä.
-eila-
Vinkki Eilatimoselle ja muillekin, joilla on mahdollisuus kuunnella ”mummojen” tarinoita.
Tallettakaa niitä tarinoita jotenkin. Uusia tarinoita tulee, mutta näillä ”vanhoilla” tarinoilla alkaa olla kiire. Kertojat lähtevät pois keskuudestamme yksi toisensa jälkeen.
Oma muisti, ainakin minulla, on yllättävän pettävä tallennuspaikka. Nykytekniikka tarjoaa apua tässä asiassa. Kaupoissa on pieniä äänentallennus ”mokkuloita”. Sellainen olisi hyvä olla mukana esim kesäjuhlilla tai sukuseurojen tapaamisissa. Ennen puhuttiin sanelukoneista, nyt sanelimista. Jos kiinnostut asiasta niin etsi netistä nimellä SANELIN niin näet millaisesta mokkulasta on kysymys. Jos osaat käyttää kännykkää niin näitäkin oppii käyttämään.
Lupa tarinoitten tallentamiseen kannattaa kysyä jo ennen tallennusta sekä julkaisulupa kaiken varalta. Tarinan kertojan nimi kannattaa tallettaa tarinan yhteyteen.
Vielä sananen kirkonkelloista..
Olen ollut itsekin laulamassa kuoron mukana Pielisensuun kirkossa. Eräskin joulukonsertti alkoi lauantaina klo 18.
Kuoron johtaja kohotti kätensä antaakseen täsmällisesti lähtömerkin ensimmäiselle laululle. Harras kirkkokansa oli hiljentynyt. Hiiskaustakaan ei kuulunut. Silloin kajahti kirkonkello. Yritettiin uutta aloitusta, taas kajahti kello…
Sitten muistimme, nehän ovat Ehtookellot. Kuuntelimme hiljaa ja nöyrinä ensin oikeat kellot. Vasta sitten oli meidän vuoro laulaa ”Hiljaa, hiljaa joulunkellot kajahtaa”.
Otan takaisin Pälkjärven kirkon pikkukellon Honkavaaran tsasounasta, mutta jätän sinne toki kattokruunun.
Olenkin ehtinyt ihmetellä, ettei kirkonkello mahtuisi kokonsa puolesta kovin luontevasti tsasounakäyttöön. Todistan täten olevani inhimillinen, sillä erehtymisen sanotaan olevan inhimillistä.
Missähän se pikkukello muuten mahtaa olla? Tietääkö kukaan minne se on joutunut? En muista koskaan nähneeni missään kirjoitetun sen kohtalosta. Tietysti tuo muistikin on rajallinen.
Tämän jutun kommenteissa on mainittu monta
kertaa Pälkjärven kirkonkellot. Avasin parvekkeen
oven sattumoisin kymmeneltä ja siellähän ne Pielisensuun
kirkonkellot
kaikuvat parhaillaankin, lienevät jonkun poisnukkuneen
sielunkelloja kun soivat noin pitkään.
*
Join kaupungissa on tänään juhlan tuntua. Alkamassa
on useampipäiväiset Gosbell-festivaalit kuin myös
kolme päivää kestävät, valtakunnalliset kirjastoautopäivät,
joihin on tulossa muutamia autoja ulkomailtakin.
Yleisö voi tutustua autoihin huomisiltana Matkustajasatamassa.