5.8.2013

Aamun ajatus

Maailman äänet

Pysähdy ja ole hiljaa ja kuuntele. Maailman äänet eivät ole vain pahuuden ja tyhmyyden ääniä. Kaikkialla humisevat myös hyvät äänet, mutta niitä voi kuunnella vain se, joka pysähtyy kuuntelemaan. Toivo Pekkanen  

Lukijoilta

Purolantilan valkosipulit, osa 3

Sipulien tuleentuminen. Kuten edellisessä osassa kerroin valkosipulien tuleentumisen merkit tulivat varhain esille. Syksyllä istutetut sipulit jäivät naatistoltaan pari lehteä vajaiksi ja sipulien koko pieneksi. Valkosipulin kasvaminen poikkeaa muista sipuleista siinä, että sille kasvaa ensin naatisto täyteen kokoonsa ja vasta sen jälkeen alkaa varren tyveen muodostua sipuliosa, joka kehittyy maan pinnan alapuolelle. Ensimmäinen tuleentumisen merkki on

Scroll to Top