Silloin tällöin Värtsilässä tulee puheeksi vanha tarina, jonka mukaan Selkäkylällä on joskus ollut ortodoksinen tsasouna tai peräti kirkko sekä kalmismaa.
Näiden metsäsaarekkeiden kohdalle voi kuvitella vaikkapa kirkon ja tapulin. Kuva SP.
Värtsilästä Kaurilaan päin kuljettaessa Selkäkylän tienristin jälkeen, ennen Patsolan kosken siltaa todellakin on tien oikealla puolen hauta-alue ja se on jollakin tarkkuudella merkitty maanmittaushallituksen karttatietoihinkin. Kuusikkoisen rinteen alapuolella oleva vetinen harjusuppa on saanut nimen Kalmanloso.
Tarina tuli taas kerran esiin naapurin silmittämän vanhan lehtijutun myötä.
Sanomalehti Karjalaisessa oli sunnuntaina heinäkuun 22 päivänä 1962 juttu joka alkoi näin:
Tekstin jatkossa pohditaan sitä saattaisiko hautalöydöilla olla yhteyttä Suomen sodan tapahtumiin ja sissipäällikkö Olli Tiaisen mainitsemiin tappeluihin ”Pärnälän niskan pyörteessä”. Pärnälä on ollut muinoin Piiroisten suuren tilan vanha nimi.
Juttuun liittyvä Karjalaisen lehtikuva vuodelta 1962.
Kivikkoiset kumpareet ovat edelleen maisemassa selvästi näkyvissä. Kuva SP.
Kalmistorinteen kuusikko heijastelee Kalmanloson kevättulvaisesta pinnasta. Tännekö lie kätketty tarinoissa mainittu kirkonkello. Kuva SP.
Vuosia sitten luin jostakin lehdestä (muistaakseni Aamun Koitto) jutun, jossa pyydettiin ilmoittamaan mahdollisista vanhoista hautauspaikoista. Kyselyn tiimoilta soitin annettuun puhelinnumeroon ja puhelimeen vastanneen henkilön kanssa puhuimme tästä Selkäkylän alueesta. Se tuntui olevan tiedossa ja tämän kyseisen henkilön hyvin tuntema, sitä ei vain syystä tai toisesta ollut enemmälti tutkittu. Miten lie nyt? Kaurilaan menevää maantietä kunnostettaessa sanoivat koneiden vähän rouhaisseen kalmismaatakin.
Millaisia tarinoita on tallentunut muistiin? Kerro kommenttipalsatalle mitä olet kuullut tai lähetä juttusi Värtsiin verkkovartsi@gmail.com
Käydessäni läpi digiarkiston Nuori Karjala lehtiä, tallensin mm. seuraavan uutispätkän numerosta 11 vuodelta 1910:
”Hautalöytöjä Värtsilän Uudessakylässä. Aikaisemmin on lehdessämme kerrottu niistä luurankojen ym. löydöistä, jotka maanvilj. Y. A. Koskinen teki pellollaan muuan vuosi takaperin. Nyt viime kesänä taas löytyi saman talon pellosta kaksi luurankoa.
Luurankoja löydettiin tässä eräitä vuosia takaperin myöskin Patsolan kylässä Pienen Jänisjoen läheltä maantietä tehtäessä. (Patsola on Uudenkylän naapurikylä). Niiniikään on luustolöytöjä tehty useampiakin Pienessä Jänisjärvessä olevassa Tyytysaaressa Pälkjärven pitäjässä. Saaressa on kaksi taloa ja sen maat melkein kaikki peltona.”
Uutisen alussa mainitaan, että Nuoressa Karjalassa olisi kerrottu myös aikaisemmista löydöistä Koskisen pelloilta. En ole kuitenkaan ennättänyt aloittaa lehtien kahlaamista alusta löytääkseni uutisen.
Uskoisin että ainakin Värtsilässä sukupolvien
ajan asuneilla olisi aiheesta perimätietoa.
Olisi hyvä saada kaikki tiedonsirut talteen niin kauan kuin se suinkin on mahdollista.Jään mielenkiinnolla
odottamaan.
*
Jonnekinhan ne Tuonpuoleisiin siirtyneet on
kautta aikojen täytynyt haudata. Olen joskus
mietiskellyt Kaustajärvessä olevaa Kalmosaarta
(Iivanansaarta) että onko se saanut nimensä pelkästään
sinne aikoinaan haudatun venäläissotilaan mukaan,
vai olisiko sitä käytetty ammmoisina aikoina muillekin
poisnukkuneille. Asutustahan niilläkin rannoilla on
ollut tiettävästi jo 1600 ja 1700 -luvuilla.
Joensuussa on Karsikko- niminen kaupunginosa.
Karsikko on perinteinen suomalainen vainajaa
koskeva merkintä.
Karsikoiden tarkoituksena on alun perin ollut
vaikuttaa kuolleiden sieluihin siten, etteivät
ne tulisi ihmisten ilmoille kummittelemaan.
Ilmeisesti on ajateltu, että lähtiessään vaeltamaan
kalmistolta takaisin asuinpaikalle sielu ymmärtää
kuolleensa vimeistään nähdessään oman karsikko-
merkkinsä puussa.
Myöhemmin karsikkoja on tehty lähinnä vainajan
muistomerkiksi. Puita on karsittu tietyllä tavalla
ja tehty niihin ”pilkkoja” kirveellä.
Öllölän Pörtsämössä sijaitsee muinaiskalmisto,
jonne on ollut helppo tuoda vainajia myös vesiteitse
kauempaakin. Mielenkiintoinen paikka.
Kiihtelysvaarassa on vanhalla, jo lähes unohdetulla
hautausmaalla mm. nälkään kuolleiden hautoja vielä
nähtävänä.
Kaustajärven Kalamasaari kuten sanoimme se on ollut Ortodoksien hauta saari. Sieltä on otettu puita rakennustarpeiksi ja Anna Mielonen sanoi josskin männyssä tuleen esiin sitä veistettäessä risti, joka oli jäänyt kasvavan puun sisälle. Yleensä nämä kalmistoon ja karsikoon viittaavat paikan nimet pitävät sisällään perimätietoa hautausmaasta. Kaustajärveltä ei ole pitkää matkaa Laatokalle joten kyllä siellä kauan aikaa on ihmiset olleet ja vaikuttaneet. Ennen pysyvää asutusta ne alueet ovat olleet kaskimaita ja kasket joskuss kaukanakin varsinaisesta asuinpaikasta. Voi se kalmiston nimi tulla sodan seurauksenakin silloin surmatut ihmiset ovat haudattu lähimpään kelvoliiseen paikkaan.
Kaustajärven Kalamasaaren jutut liittyvät nuijasodan aikaisiin,
reuna alueella tapahtuviin taisteluihin.Taru kertoo että saareen
on haudattu taistelussa kuolleita. Tarua tai ei!!
Piiroisen Paavon kertomaa:
Kun Patsolankoskessa olevaa siltaa ja molemminpuolin myös tietä korjattiin viimeksi.Penkan kohdalla luiskaa leikattaessa oli luiskakauha leikannut luurankoja, tai ainakin luita oli noussut töitä tehdessä. Tien Selkäkylän puoleisella pätkällä. Luut oli painettu takaisin maahan ilmeisesti suuremman metelin välttämiseksi .Eipä muistu nyt mieleen tarina jonka kuulin Kalmanluososta kerran.
Toiseen asiaan vihkiytyneille. Näkyvät kiurunkannukset aloittelevan kukkimista.
Muinaistutkija Oili Forsberg: Jänisjoen reitin varhaisinvestointituloksia Laatokan pohjoispuolelta.
Värtsilän ja Laatokan puolivälissä sijaitseva Jänisjärvi ja sen
joki on osoittautumassa kiinnostavaksi kohteeksi. Järven muinaisilta rannoilta on löydetty runsaasti varhaiskampakeraamista materiaalia noin 5000 eKr. Myös rantatasoltaan 3 metriä ylempiä eli 1000 vuotta vanhempia olevia
kohteita tiedetään muutamia. Varhaisinta asutusta oletetaan
löytyvän Kirkkolahden asuinpaikoilta. Näiden ikä on mahdollista
määrittää tarkemmin, kun järven pintavaihtelut voidaan yhdistää
kalenteriin nykyistä tarkemmin. Ainakin yksi radiohiiliajoitus
Kirkkolahdella on. Hirven palaneesta luunkappaleesta on määritetty ikä noin 9300 eKr. Tämä on hyvin varhainen tulos.
Tuossa samassa arkeologisessa aineistossa mainitaan kivikautinen
kylä Kakussa. Sääperin mainitaan olleen samaa vesistöä Jänisjärven kanssa. Joensuun Siihtalassa löytynyt kivikautinen
hella ja Lieksan suunnalla on runsaasti aineistoa pioneeriasutuksesta.
Meidän nykyistenkin asukkaiden mainitaan olevan metsästäjä-
keräilijöiden jälkeläisiä heidän geeniperintöineen.
Paljon tulee uutta mielenkiintoista asiaa esille nykytutkimuksella.
Suomen asuttamisen historia on mennyt uusiksi jo monta kertaa. Täällä on asuttu siitä lähien kun jääkauden jälkeen riista ja luonnonantimiet ovat sen mahdollistaneet. Myös nämä Jänisjärven ja -joen sivureitit Juvanjoki ja siihen liittyvät Ryösiönjoki, Heinäjoki ovat aivan varmasti olleet pyyntielinkeinon vaikutuksen alaisia. Niistä on vain vähän jos lainkaan merkkejä jäljellä.
Kun olin Närsäkkälässä täällä Pyhäjärven rannalla kolme kesää 1980 luvun taiteessa niin monta kertaa menin louhisaaren kalliomaaluksen ohitse enkä sitä maalausta siitä kalliosta nähnyt. Ylempää kallioseinämältä piioksiidi värjäymät huomasin. Kun luin lehdestä tästä kalliomaalauksesta piti mennä talvellä katsomaan ja kyllä siinä heikosti näkyvä verkkokuvio oli ja on. Vasta viimme vuosina on merkkejä kivikautisesta asutuksesta ja kalliomaaluksista osattu etsiä ja hakea. Muuten se Louhisaaren kalliomaalaus on sellaisella paikalla, että se on ollut kuin liikennemerkki tai omistuskirjoitus. Niitten nähtäväksi jotka järvellä ovat silloin liikkuneet.
Monelle lukijalle lienee Saarivaaran ja Hoilolan
välillä sijaitseva Kanajärvi tuttu paikka. Joku
on saattanut uida sen rannassa tai vierailla Saarivaaran
rajavartioasemalla.
Kanajärvessä on ollut Kalmoniemen hautausmaa jonne
viimeiset vainajat haudattiin ennen rajan sulkeutumista.
Kirjassa Kuu on Murasten aurinko mainitaan:
”Kalmoniemen kalmisto kuulunee vastaavanlaisiin erämaa-
kalmistoihin kuin esimerkiksi Pörtsämön hautausmaa Öllölän-
niemessä. Niiden ikää on tarkasti mahdoton edes määrittää.”
Lisäksi kirjassa kerrotaan että siellä hiekka oli niin pehmoista
ja hienoa että haudat voitiin kaivaa vaikka leipälapiolla.
Kartassa näkyy Kalmanloson lähettyvillä, joelle päin mentäessä, Lummelampi. Siitä olen itse tähystellyt 1950/1960-lukujen vaihteessa upotettuja kirkonkelloja. Taisin olla siis väärän lammen rannalla. Ei rannalta mitään näkynyt muuta kuin tummanpuhuvaa vettä.
Samoihin aikoihin tutkin samanlaisin menetelmin myös Sääperin pommikonetta. Tuloksetkin olivat aivan samat eli ei yhtään mitään.
Arvostan kovasti tämän tyyppisiä kirjoituksia, joissa samalla tallentuu eetteriin pala paikallista historiaa. Jos esi-isillämme olisi ollut läppärit, tietäisimme menneestä enemmän.
Kiitokset Sepolle kirjoituksesta ja terveiset toiselle Sepolle ja muille lukijoillemme.
Kalevi kirjoittaa Pyhäjärven Louhisaaren kalliomalauksesta. Kuuli siitä laivaristeilyllä ja koetin tähystelläkin sitä, vaan mitään kalliomaalaukseen viittaavaakaan en mielestäni nähnyt. Myöhemmin minäkin kävin talvisaikaan siinä kalliorinteen alla katselamessa paikkaa uudelleen, mutta tulos oli sama kuin aiemminkin. Kalliomaalusta en löytänyt. Nyt kun Kalevi kertoo että kalliossa on heikosti näkyvä verkkokuvio, arvelen että en vain osannut sitä oikealla tavalla etsiä. Liekö sitten paikkakaan ollut ihan tarkalleen oikea. Pitänee vain uskoa, että muinainen kalliomaalaus siellä on.
Seppoilmarille, se kalliomaalaus Louhisaaressa on aivan sen kallioseinämän lounaispäässä siis valtakunnanrajan puoleisessa päässä aivan siellä kärjessä noin 2 m vedenpinnan yläpuolella. Maalauksen korkeus noin 60 – 70 cm ja leveyttä jäljellä noin 30 cm.
Tapasin eilen Erkki Peuhkurisen, joka oli ollut työnjohtajana siinä Patsolankosken siltatyömaalla 1986. Hän oli kuullut niistä luu-löydoistä, mutta hänen tietääkseen luita ei tullut näkyviin heidän kaivauksiensa aikana. Luita ei kyllä tietoisesti tiedetty tarkkaillakaan.