Historialliset kilometrit

Vanha maantie Joensuusta Sortavalaan kulki nykyisenkin Värtsilän läpi, Kaurilasta Patsolankosken sillan kautta ohi Selkäkylän  ja Leminrinteen mutkien kautta nykyisen kylän keskustaan, josta Jänisjoen ja Sääperin välistä edelleen (vanhaan) Värtsilään. Tieosuudelle, jota nykyisin nimitetään Kaurilan tieksi osui kaupunkien, Joensuun ja Sortavalan välisen matkan puoliväli, 74 kilometriä kumpaiseenkin suuntaan.

Niin kuin ainakin vanhemmat ihmiset muistavat, teiden varsilla oli kilometrin välein graniittisia pylväitä osoittamassa matkan edistymisestä.

Värtsiläisten Seuran toimesta vanha kilometripylväs pystytettiin uudelleen muistuttamaan ajan, tien ja matkanteon historiasta. Tapahtumaa siivitti kolmen nuoren miehen polkupyöräily Uudestakylästä Kaurilaan päin 54 vuotta sitten.

Seuran väkeä  "Sirkiänportilla" kuuntelemassa Aulis Kososen puhetta

Seuran väkeä ”Sirkiänportilla” kuuntelemassa Aulis Kososen (vasemmalla) puhetta

Tässä Värtsiläisten Seuran puheenjohtajan Aulis Kososen tilaisuudessa pitämä puhe.

”Aluksi hieman historiaa.
Suomen tieverkosto mitattiin ensimmäisen kerran 1500 luvulla Kustaa Vaasan määräyksestä. Mittayksikkönä oli vanha suomalainen peninkulma.

Suomeen perustettiin 1600-luvulla kestikievarilaitos, jolloin tiet päätettiin mitata uudelleen. Vuonna 1649 määrättiin, että ¼ peninkulman välein pystytettiin kiviset tai puiset merkit, joissa oli Ruotsin kruunu, kuninkaan nimi ja peninkulmamäärä.

Venäjän keisari Nikolai I määräsi vuonna 1877 pystyttämään valtion kustannuksella kilometripylväät virstan, eli 1066,8 metrin välein. Pylväitten ylläpito kuului maanomistajille.

Vuonna 1888 Suomessa siirryttiin metrijärjestelmään keisari Aleksanteri III:n määräyksestä.

 Suomen itsenäistymisen jälkeen 1918 valtio määräsi TVH.n toimesta Suomen tiet mitattavaksi uudelleen. Vuosien 1920 -luvun lopulla ja 1930 -luvun alussa pääteiden varsilla otettiin käyttöön kiviset ylöspäin kapenevat pylväät, joissa on kilometrilukemat kummasakin suunnassa olevaan kaupunkiin. Sittemmin 1980-luvulla kilometripylväät päätettin poistaa tarpeettomina ja onnettomuustapauksissa jopa vaarallisina.

***

Vuonna 1959 kolme nuorukaista Pentti Hurri, Tapani Kolehmainen ja  allekirjoittanut  Aulis Kosonen ajelivat polkupyörällä Värtsilästä Kaurilan suuntaan. Silloisen Koukkarinmäen päällä oli kilometripylväs, jossa olivat lukemat 74 kilometriä Sortavalaan ja 74 kilometriä Joensuuhun. Pysähdyimme paikalle. Pentillä oli aina kamera mukana ja niin kukin meistä kiipesi vuorollaan kilometripylvään päähän ja otimme valokuvat. Pentillä ja Tapanilla jalat roikkuivat alaspäin ja pylvään numerot jäivät jalkojen taakse. Minä nostin jalat pylvään päälle eli istuin jalat ristissä. Näin pylvään numerot 74 / 74 jäivät näkyviin.

Pojankoltiainen kilometripylvään päällä.

Pojankoltiainen on kiivennyt kilometripylvään päälle. Kuva  lienee Pentti Hurrin näppäämä.

Vuonna 2009 Värtsiläisten Seura ry. kokosi kirjaa Muistojen Värtsilä. Kirjoitin siihen artikkelin Valkoisen talon asukkaista 1945 -1955. Tällöin Erkki Lintunen sanoi minulle, että se valokuva, jossa istuin mainitun kilometripylvään päällä täytyy saada siihen kirjaan. Näin siinä sitten kävi. Pian sen jälkeen Erkki Lintunen ehdotti, että Värtsiläisten Seura voisi pystyttää pylvään takaisin paikalleen. Mutta pylväs oli poistettu paikalta ja se oli kateissa. Monien vaiheiden jälkeen keväällä 2013 kuulin jostakin, että Sulo Varonen oli vienyt pylvään Uuno ja Aune Matikaisen pihaan. Tapasin Aunen kesällä Värtsilä-päivillä ja kysyin pylväästä. Aune sanoi, että se on heidän navetan takana. Elokuussa menimme Pentti Hurri, veljeni Erkki ja minä etsimään pylvästä, joka löytyikin navetan takaa pusikosta. Jalustaa, jonka päällä kivi oli ollut, ei löytynyt mistään. Tällöin veljeni Erkki kertoi, että hänen asuntonsa luota poistettiin myös kilometripylväs ja jalusta vietiin Kaurilan koulun takana olevaan hiekkakuoppaan. Menimme paikalle, johon oli ajettu paljon  rakennusjätettä ja muutakin roinaa. Aikamme etsittyämme, löytyi betoninen möykky, joka kaivamisen jälkeen osoittautui pylvään jalustaksi. Talkoovoimin pylväs ja jalusta puhdistettiin ja Erkki-veljeni kuljetti ne Jukka Kososen traktorilla paljastuspaikalle. Pari viikkoa sitten Juha Varonen talkoohengessä kaivoi kuopan pylväälle ja pylväs laitetiin kahden metrin tarkkuudella entiselle paikalle.”

Aulis Kosonen

Tämän jälkeen Aulis Kosonen pyysi Erkki Lintusen poistamaan pylvään päältä suojan.

Erkki Lintunen on juuri poistanut kilometrilukemia suojanneen peiton.

Erkki Lintunen on juuri poistanut kilometrilukemia suojanneen peiton.

Jotta muisto  tapahtumasta saatiin mahdollisimman aidoksi  kiipesi Aulis jälleen graniittipaaden päälle istumaan suunnilleen samalla tapaa kuin 54 vuotta sitten oli istunut.

Pojankoltiainen nousi taa kilometripylväälle. Vasemalla Pntti Hurri , oikealla Erkki Kosonen.

Pojankoltiainen nousi taas kilometripylväälle. Vasemalla Pentti Hurri , oikealla Erkki Kosonen.

Tapahtuman todistajia ja kuvaajiakin oli nyt enemmän kuin edellisellä kerralla.

Tapahtuman todistajia ja kuvaajiakin oli nyt enemmän kuin edellisellä kerralla.

Hauskaa oli ja seuran väki ryhmittyi samaan kuvaan puheenjohtajan kanssa.  Olisikohan joku toinenkin kenties halunnut kiipeillä?

Hauskaa oli ja seuran väkeä ryhmittyi samaan kuvaan puheenjohtajan kanssa. Enempää kiipeilijöitä ei tällä kertaa ollut.

Värilliset kuvat: Seppo Pusa

Share

12 comments for “Historialliset kilometrit

  1. Arvokasta kotiseututyötä parhaimmillaan.
    Kiitos ja kunnia kaikille Teille aikaansaaneille ja myötämielisille.

  2. Kotiseututyö on myös hauskaa, niinkuin ”tyttöjen” kasvoista ja ”poikien” naamoista näkyy.

    Vaan on meillä Värtsiläisten Seurassa vireä puheenjohtaja!!!

    Potaattipappi, reikäinen säkki kädessä, ei papin säkki.

  3. Ihan pelotti vähän kauempaakin katsoa – no Aulis on sen verran
    kuntoileva tyyppi, ettei edes pudonnut.
    Mitenkäs se nykyään toimii kotiseutuyhdistys vai toimittaako se värtsiläisten seura sen tehtäviä ?

    Kyselee Pusan Mirja

  4. Mirjalle kerrottakoon, että Värtsilän Pitäjäyhdistuksen, Värtsilän Kotiseutuyhdistyksen ja Värtsiläisten Seuran välillä on tällä hetkellä hyvä työnjako. Se ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö toimintojen hoitamista ja niihin tarvittavia aktiviteetteja voitaisi järjestellä paremmallekin tasolle. Sen aika ei kuitenkaan ole – mielestäni – nyt. Mutta enhän minä sellaisia juuri nyt ennättä ajattelemaan, ja tuskinpa minun mielipiteistäni tässä asiassa – erityisesti värtsiläiset – ovat kiinnostuneetkaan, elleivät ole peräti varpaillaan ja peloissaan, että siihenkin se näppinsä panee.

    Potaattipappi

  5. Kiitos ”pottupappi”. Mirja
    Uskon, että ”oikeet” värtsiläläiset hoitaa aikanaan asian.

  6. On se hyvä, kun meillä on tommonen pottupappi, joka viitsii uurastaa.

  7. On se hyvä, että meillä on tuollainen Irene, joka teki potaattipapista pottupapin. Olet sanataituri. Tattis eli Kiitos!

    Pottupappi

  8. P.S. Mirjasiskokin tavoitteli nimityksen eli uuden ”arvonimen” muutosta, mutta oli pannut sen sitaatteihin. Siksi en ottanut sitä niin vakavasti. Mutta kiitos molemmille!

    Uudesta ”arvonimestä” – rovastin tilalle – huolimatta yritän olla pottuilematta.

    Pottupappi

  9. Mielestäni Erkki-rovasti edistää myönteisesti mustan perunan lisäksi niin monenmoista muutakin Värtsilä-asiaa, että minulle sopisi hänen olla vaikkapa Wärtsipappi.

  10. Saitpas Erkki monta lempinimeä!
    Meidän tyttömme Kirsti oli katsonut kuvia ja sanoi,että hauskoja
    kuvia juttuineen.
    MirjaSisko

  11. En minä lempinimiä kaipaa. Lempeä on ihan tarpeeksi. Työnimestä olen kiinnostunut, ihan myönteisellä tavalla.

    Pottu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *