Asumattomien taipaleitten jälkeen melkein hätkähtää, kun Tervavaaran kylällä kohtaa yhtäkkiä viljelysaukeita ja lehmälauman. Kohta löytyy myös nykyaikaisia maatalousrakennuksia mäkiseltä rinteeltä. Täällä asutaan ja eletään vielä, vaikka totuuden nimissä kylä on paljolti autioitunutkin. Mäkisen ja mutkaisen rallitien varrella näkee asuinpaikkoja, joihin on tultu muualta kesää viettämään. Tervavaaran tie Kutsusta Patsolaan on vaihteleva, mutta kevyt pyöräillä. Omat […]
Löytyisikö Värtsilästä erämaata, jossa voisi pyöräillä? Eiväthän kaikki halua ajella valtatien reunaa autovilinässä. Tällaisin miettein lähdin polkemaan metsätietä, joka erkani Pirtajärven tieltä ennen Ollinlampea. Kartan mukaan se seuraili Ryösiönjoen rantamia ja vei Kutsun ja Kenraalinkylän väliselle maantielle. Vajaan kymmenen kilometrin matkalla ei tullut vastaan yhtään taloa, ihmistä eikä autoa. Erämaata siis. Jokeakaan ei näkynyt, mutta
”Ei tuo paljon olisi, vaikka entinen kuntakeskus säilyisi kaikkien värtsiläläisten huvilana”, tuumi muuan kylänmies kesäteatterin kahvitauolla. Edelliseen puhujaan on pakko yhtyä. Värtsiläläiset tarvitsevat paikan, jossa kokoontua ja harrastaa. Toiveena on, ettei kunta myisi aluetta yksityiskäyttöön ainakaan keskustelematta. Paikka tunnetaan myös Niiralan Hovina. Sen historiasta on mielenkiintoista aineistoa, kenenpä muun kuin kirjallisen ihmemiehen Otto Rummukaisen kokoamana.
Niiralassa kerättiin perjantaina mansikkaa kolmatta päivää. Mansikkayrittäjä Marita Vilen kertoi, että ajankohta on normaali. Edellisvuonna aloitettiin 10. päivän tienoilla. Vilenin marjatilalla on mansikka-alaa kaksi hehtaaria. ”Laatu on hyvä, marjasta tulee makea näin aurinkoisella säällä. Vesisadetta kaipaillaan jo, sillä helle haihduttaa paljon. Kovin rankkaa ukkoskuuroa ei kuitenkaan tarvitse tulla, eikä varsinkaan rakeita.” Vilenin kaikki mansikat ovat
Värtsilän kesäteatterin ”Reposen Onnin” ensi-ilta sujui keskiviikkona leppoisasti. Kirvesvartta veisteltiin ja halkojakin olisi pitänyt hakata, vaan valmista ei tullut sillä saralla. Sensijaan maakauppojen hieronta onnistui ainakin päähenkilön kannalta. Vallan miljoonista puhuttiin. Ja lopussa eräät saivat toisensa. Kyseessä oli kesäisen kevyt hupaelma, jossa nykyajan ilmiöihin osuvat satiirin sivallukset pehmennettiin huumorilla. Hyvä musiikin valinta myötäili. Mitäpä muuta
Ruisrääkkä käväisi ikkunamme alla tutkimassa grillipaikan. Kyseessä on kahvivieras, jonka näimme ensimmäistä kertaa, mutta toivottavasti ei viimeistä. Ääntelyä Värtsilässä on kuulunut pelloilta pitkin kesää, mutta näkemään sitä pääsee harvoin. Ruisrääkkä on BirdLife Suomen mukaan uhanalainen laji, joka on riippuvainen Itä-Euroopasta tulevasta täydennyksestä. Viime vuosina kanta on hieman vahvistunut. Ruisrääkkä hupeni hyvin vähiin maataloudessa tapahtuneiden muutosten
Värtsilän myydylle leirintäalueelle saattaa tulla matkailutoimintaa lähivuosina. Uudet omistajat kertovat paikallislehti Uutisalasimessa, että ajatuksena on tällä hetkellä loma-asuntoja joen rannalle. Muitakin matkailun vaihtoehtoja selvitellään. Dirk ja Merja van Assendelft ostivat leirintäalueen CamTop Oy:n nimiin. Kirjastotalo on muutettu lähinnä vapaa-ajan asunnoksi. Dirk van Assendelft työskentelee satamaoperaattori Multi-Link Terminalsin toimitusjohtajana. Yhtiö käsittelee kontteja Venäjällä Kronstadissa sekä Suomessa
Toinen kotiseutupyöräily suuntautui muutama päivä sitten Värtsilän länsiosiin. Tien varsilla oli kukkaloisto kauneimmillaan, päivänkakkarat ja kellokukat säteilivät kilpaa auringon kanssa. Mikäpä oli vaarin polkiessa. Keskustan lähellä kurvasin Kaurilantielle ja ohi kirkon. Tulin kauniille, hyvin hoidetulle hautausmaalle. Tuttujakin nimiä näkyi kivipaasissa, esimerkiksi Uuno Matikainen. Todennäköisesti hauta on sen kunnallisneuvoksen, joka lehtitöissäni tuli melko tutuksi vuosikymmenien mittaan.
”Ehei, ei sitä meillä ramppikuumetta”, vakuutteli yksi jos toinen Värtsilän kesäteatterin näyttelijöistä. Mitäs, kun ovat useimmat konkareita, monen kesän liemissä marinoituja. Nuoria, mielenkiintoisia kasvoja on myös mukana. Värtsi pääsi kurkistamaan harjoituksiin ensi-illan alla. Jos ei näyttelijöillä nouse ramppikuumetta, niin ehkä sitten katsojilla. Kesäteatteriesitys on suuresti odotettu ja korkealle noteerattu tapahtuma paikkakunnalla, monelle kesän kohokohta, jolle
Kukkovaaran tien varrella on viitta, joka ohjaa Ryhännotkoon. Kapoinen metsätie kulkee kallioisten vaarojen välisessä kanjonissa, jonka pohjalla kivien lomitse virtasi keväällä puro. Lirinää kuulee vielä tähänkin aikaan kesästä. Kun Ryhännotkossa liikkuu helteellä hieman ennen puolta päivää, jolloin aurinko paistaa suoraan tieuralle, näkee monenlaisia perhosia lentelemässä. Kohtapuoleen kanjonissa on entistä enemmän värikkyyttä, kunhan maitohorsmat punastuvat. Viklot
”Helepompi vois olla selvittää, mitä ei oo tullut tehtyä”, vastaa harrastuksia koskevaan kysymykseen Heino Turunen. Hänet tunnetaan Värtsilän monitoimimiehenä. Turunen jäi rajavartiostosta eläkkeelle 1997 ”kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen”. Eläessään hän on ainakin metsästänyt, kalastanut, soittanut, maalannut, piirtänyt, valokuvannut, näytellyt, lavastanut sekä tehnyt mainostauluja ja eläinten kuvia. ”Kärpäsen puraisu se on tuokin matkailuinnostus”, Turunen tuumaa. ”Mitään aikatauluja
Eräs värtsiläläinen kesämökin omistaja kaatoi Jänisjoen varrelta suuren haavan ja pätki sen polttopuiksi. Sitten hän lähti matkoille, eikä palattuaan enää löytänyt pöliköitä. Vain majavan kulku-ura johti paikalta jokeen. Se oli ollut eri mieltä puun omistusoikeudesta. Tapaus sattui taannoin Patsolankosken alajuoksulla. Yhden haapapöllin nähtiin myöhemmin huilaavan myötävirtaan. Majavia on asunut seudulla jo pitemmän aikaa. Tämä tarina
Niiralassa ylitti rajan kesäkuussa 91 400 henkilöä, missä oli kaksi prosenttia lisäystä edellisvuoteen, tiedottaa Pohjois-Karjalan Rajavartiosto.Venäläisiä oli 35 prosenttia. Vuosi sitten heidän osuutensa oli 37 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla on rajanylityksissä lisäystä kolme prosenttia. Määrä oli 458 500. Suomalaisten osuus lisääntyi 6,5 prosentilla, venäläisten vähentyi noin kaksi prosenttia. Kesäkuussa käännytettiin kuusi henkilöä. Syinä olivat pääasiassa
Värtsilässä on saanut uutta luomuperunaa kuluvan viikon alusta lähtien keskuskylän tuntumassa sijaitsevilta Esko Nylanderin viljelmiltä. Herkkua on viety kauppaliikkeisiin, mutta myös tilalta sitä myydään. Nylander kertoi, että varhaisperunaa on parikymmentä aaria. ”Sesonkitarpeisiin on kasvatettu. Peruna on hyvä vuorottelukasvi mansikan kanssa, pitää rikkaruohot melko hyvin kurissa.” Mukavan kokoiseksi peruna on jo kasvanut. Ostoaikeissa olevien kannattaa soittaa
Helsinkiin on jo pari vuotta puuhattu lokkipoliiseja, kun elämä näitten lintujen kanssa on siellä kuulemma niin vaikeaa. Kysymys on kuitenkin koettu hallinnollisesti hankalana: ei tiedetä, kenelle lokkipoliisien palkkaaminen kuuluisi. Virastot sysivät asiaa toisilleen. Pitäisikö Värtsilään palkata lokkipoliiseja? Minun mielestäni tämä olisi erinomainen asia. Ei niinkään siksi, että lokeista olisi täällä erityistä vaivaa, mutta saataisiin nuorille
Ahkerasti toivat värtsiläläiset romuja keräykseen, viimeisiä hilattiin paikalle keskiviikkona. Toivottavasti jotain jäi ensi kesäksikin. Monensorttista oli tavara. Eniten kai ihastusta herätti hevosvetoinen välttiuatra, jonka näkeminen sai isännät muistelujen valtaan ja keräilijöiden suonet sykkimään. ”Eikös se oo nykyään kova sana koristeena?” Entinen ukkokin ihmetteli kaatopaikkareissullaan, miten paluumatkalla kuorma oli kahta korkeampi.
Kuivaheinän korjuuseen on päästy Värtsilässä huomattavasti aikaisempia kesiä suotuisammissa olosuhteissa. ”Hyvältä näyttää, jos vain ei sateita tule”, luonnehti Kari Piiroinen pöyhiessään luokoa keskiviikkona Savikontien varrella. Laatua Piiroinen piti hyvänä, mutta määrää vain keskinkertaisena. Kuivaheinää tehdään Piiroisten tiluksilla vain muutaman hehtaarin alalta. Rehualoja on useampia kymmeniä hehtaareja. ”Luomuheinäksi tätä voisi kutsua, sillä väkilannoitteita ei ole käytetty
Metsässä kävellessä tulee toisinaan vastaan merkillisen näköisiä puita. Näin Värtsilässäkin. Viime aikojen bongauksia ovat halipuut ja mukurakuusi. Kumpaisetkin olivat samalla hakkuuaukolla pururadan tuntumassa Patsolan mäellä, joten ne lienevät monille tuttuja. Metsänomistaja oli tehnyt kiitettävän ratkaisun jättäessään puut pystyyn. Tällaisia harvinaisempia luontokohteita lienee myös mahdollisuus virallisesti rauhoittaa. Useimmilla puilla on erikoisia muotoja, jotka saattavat johtua esimerkiksi
Jänisjoen upeutta matkailukohteena ja virkistyskeitaana hehkutettiin paikallisessa mediassa touko-kesäkuun vaihteessa. Tuntuukin uskomattomalta, että vain jokunen viikko aikaisemmin oli Värtsilän taajaman jätevesiä laskettu Jänisjokeen puhdistamatta. Tällainen kummallisuus on myöhemmin putkahtanut päivänvaloon. Tietojen mukaan puhdistamoon tuli laitevian takia toimintahäiriö ”ilmeisesti” huhtikuun viimeisellä viikolla. Valvova viranomainen eli Pohjois-Karjalan ely-keskus sai asiasta tiedon toukokuun 18. päivänä ja määräsi heti
Savikontiellä sijaitseva rukoushuone puretaan. Näin kertoo oveen kiinnitetty lappunen. Rakennus aiotaan siirtää muualle samanlaiseen käyttöön. Uutta paikkaa ei tiedotteessa kerrota, mutta tiettävästi se on Röksän leirialue Kiihtelysvaarassa. Rukoushuone on Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen. Se valmistui juuri sotien alla 1939. Puuhaajana oli yhdistyksen Patsolan paikallisosasto, joka oli perustettu vuonna 1928. ”Kun toimintatiloista oli puutetta, heräsi halu panna
