Erämaahan eksyin kerran

Jumpuranvaaran liepeillä putkahti sammaleinen kiviaita esiin metsän keskellä. Kuva EJ

Löytyisikö Värtsilästä erämaata, jossa voisi pyöräillä? Eiväthän kaikki halua ajella valtatien reunaa autovilinässä.

Tällaisin miettein lähdin polkemaan metsätietä, joka erkani Pirtajärven tieltä ennen Ollinlampea. Kartan mukaan se seuraili Ryösiönjoen rantamia ja vei Kutsun ja Kenraalinkylän väliselle maantielle.

Vajaan kymmenen kilometrin matkalla ei tullut vastaan yhtään taloa, ihmistä eikä autoa. Erämaata siis. Jokeakaan ei näkynyt, mutta jotenkin sen aisti. Jokilaaksossa kulkeva tie oli tasaista, vasta loppumatkalla Jumpuranvaaran kupeella alkoi mäkitöyssyjä ilmaantua.

Tien sorapinta ei ole mukavinta ajettavaa. Ikäloppu, emännänperu pyöräni valitti jo alkumatkasta. Parempi siellä oli kuitenkin ajella kuin nuoruuteni riijjuureissujen poluilla eräässä pikkukylässä. Silloin oli vielä usein tyttö painona tarakalla.

Tämänkin erämaatien varrella on joskus asuttu. Kuva EJ

Mitä erämaassa on kokemista ja näkemistä? Jokaiselle se on omanlaisensa. Toiset haluavat sieltä kiireesti pois, toiset viipyisivät vaikka kuinka kauan. Tunnustan kuuluvani jälkimmäiseen ihmislajiin.

Tuuli siellä huminoi viihdyttävästi metsien ja soitten keskellä. Ajatus lensi kuin poutahaukka, Veikko Huovista lainatakseni. Hyvä siellä on pienen ihmisen pyöriskellä, jos karusta luonnosta ja hiljaisuudesta pitää. Se vain pitää näin kesähelteellä sietää, että sudenkorento voi napsahtaa otsaan. Karhuja ja susia ei tullut vastaan. Hirvet tömistelivät toisinaan kauemmaksi tiepuolesta, mikä voi suotta säikäyttää kulkijaa.

Eksymisvaaraa ei varsinaisesti ole, mutta kartta kannattaa silti pitää mukana. Sivuteitä lähtee muutama. Verkkolammen paikkeilla poikkeaa yksi rannan tuntumaan.

Perhoset jatkoivat sukua autiolla tiellä. Kuva EJ

Jumpuranvaarasta jatkui matka sileätä savipintaista tietä Tervavaaraan. Siellä kohtasin ensimmäiset asumukset. Tervavaaran ohi poljemme Värtsissä huomenna. (Jos jalakapallikisoista hengissä selevitään.)

Share

1 comment for “Erämaahan eksyin kerran

  1. Erkki Lintunen
    24.12.2010 at 17:36

    Siitä Ryösiönjoen kohdalta ennen pojankossina Pitkäsen Eskon kanssa poikettiin metsään kohti Tervavaaraa. Jalan, reppu selässä ja repun päällä pikimusta kahvipannu keikkumassa, lähtiessä tarkistettu, ettei näkynyt sisäpinnassa kuparia. Telttaa ei siihen aikaan ollut. Mutta huova levitettiin telttakatokseksi. Kerran lähdimme tuollaisen teltan luota pienelle kävelymatkalle metsään. Kun palasimme, huomasimme, että lampaat olivat syönen repusta eväsleivät. Emme kuitenkaan luopuneet retkestämme ja kääntyneet takaisin kotiin. Löysimme lampaiden omistajat ja talon, josta saimme leivän puolikkaan kohtuuhintaan. Se maistui hyvältä nuotiopannussa keitetyn kahvin kanssa. Ryösiönjoen rantoja seuraten tehtiin monta erämaaretkeä.

    E.L.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *