Ketterästi polkee vaari

Patsolankoski on komea kalastuspaikka. Kuva EJ

Toinen kotiseutupyöräily suuntautui muutama päivä sitten Värtsilän länsiosiin. Tien varsilla oli kukkaloisto kauneimmillaan, päivänkakkarat ja kellokukat säteilivät kilpaa auringon kanssa. Mikäpä oli vaarin polkiessa.

Hautausmaata on pidetty kunnossa. Kuva EJ

Keskustan lähellä kurvasin Kaurilantielle ja ohi kirkon. Tulin kauniille, hyvin hoidetulle hautausmaalle. Tuttujakin nimiä näkyi kivipaasissa, esimerkiksi Uuno Matikainen. Todennäköisesti hauta on sen kunnallisneuvoksen, joka lehtitöissäni tuli melko tutuksi vuosikymmenien mittaan.

Matikainen oli aikoinaan Topi Lipsasen ohella näitten seutujen tunnetuimpia ja arvostetuimpia kunnallismiehiä. Hän lienee ollut osallisena lähes kaikissa Värtsilää eteenpäin vieneissä hankkeissa. Melko lähellä hautausmaata oli Matikaisen asuinpaikka. Sen ohi ajellessa mietin, että monet kerrat se mies sai lähteä yhteisiä asioita hoitamaan aikana, jolloin Värtsilän kunnassa ei ollut vielä kunnanjohtajaa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja teki ne hommat luottamuspohjalta. Sellainen käsitys minulle on jäänyt, että asiat tulivat hoidetuiksi hyvin.

Uuno Matikaisen leposija. Kuva EJ

Kunnallisneuvoksen suurimpia saavutuksia lienee ollut Niiralan rajanylityspaikka. Luulenpa, että ilman Matikaisen uurastusta sitä ei olisi. Muistan hyvin, että hän mainitsi tämän hankkeen kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa ja tilanteissa. Hän uskoi lujasti asiaan, jota monet pitivät tuulen tavoitteluna.

Matka jatkui Sikkerinvaaran tietä Niiralaan, mutta aivan pakko oli piipahtaa ensin Patsolankoskella. Upeissa maisemissa voi kulkija levähtää esimerkiksi laavussa, joka on kosken partaalla. Koski vaikutti mainiolta kalastuspaikalta.

Sikkerinvaaran tie kulki laajojen viljelysten halki. Jänisjoki ei liene ollut kaukana, vaikkei näkynytkään matkan aikana. Piipahdin Niiralan teollisuusalueella. Sehän kuuluu nykyisin kunnan ja koko Pohjois-Karjalan ykköskohteisiin, kun kehitystoiveista puhutaan. Suuret ovat siellä Nurmisen huolintahallit, ja uutta on nousemassa palaneen tilalle. Alueella ikään kuin odotellaan, että tapahtuisi joku läpimurto yritystoiminnassa, mikä toisi lisää elämää ja työpaikkoja.

Uusi huolintahalli on nousemassa Niiralaan. Kuva EJ

Niiralan alue on niin kiinnostava kokonaisuus, että sinne on syytä palata paremmalla ajalla. Kirkonkylään pääsee sieltä kevyen liikenteen väylää pitkin. Valtakunnan rajan läheisyys vyöhykemerkkeineen ja vartiotorneineen tuo oman säväyksensä tähän pyöräilyreittiin.

Runsas kaksituntinen kului polkiessa, eikä ihan hukkaan mennyt, sillä opin jotakin: jonkinlaiset sadekamppeet

Rajan eksotiikkaa. Kuva EJ

kannattaa ottaa mukaan, vaikka lähtiessä olisi miten pouta. Jo puolivälissä rätkäytti kunnon kesäisen kuuron, mutta eivätköhän pöksyt seuraavaan retkeen mennessä kuivu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *