Helsinkiin on jo pari vuotta puuhattu lokkipoliiseja, kun elämä näitten lintujen kanssa on siellä kuulemma niin vaikeaa. Kysymys on kuitenkin koettu hallinnollisesti hankalana: ei tiedetä, kenelle lokkipoliisien palkkaaminen kuuluisi. Virastot sysivät asiaa toisilleen.
Pitäisikö Värtsilään palkata lokkipoliiseja? Minun mielestäni tämä olisi erinomainen asia. Ei niinkään siksi, että lokeista olisi täällä erityistä vaivaa, mutta saataisiin nuorille kesätyöpaikkoja. Voisivat vaikka opastaa turisteja parhaille lintupaikoille. Lokkeja ja muita lintuja Värtsilässä riittää.
Helsingissä on ideana ollut, että valvojat partioisivat kaduilla ja valistaisivat ihmisiä lintujen ruokkimisen haitoista, kertoo tämänpäiväinen Helsingin Sanomat. Viime kesänä itse kaupunginjohtaja vetosi kiinteistöjen omistajiin, että ne estäisivät lokkien pesimisen katoilla ja näin saataisiin lokkikantaa pienemmäksi.
Värtsilässä on jo ”varispoliiseja”, jotka pyydystävät niitä varishäkillä, etteivät lisääntyisi liikaa ja popsisi lokkien ja muitten lintujen munia.